Finland

Näin hulvattomasti tuore Big Brother -voittaja Joel palasi sosiaaliseen mediaan - ratkiriemukas kuva: "Se menikin sitten ihan aika hyvin!"

Tämänvuotinen Big Brother Suomi -kisa ratkesi sunnuntaina, kun kilpailun voittajaksi kruunattiin Joel Jämsinen.

Joel keräsi ylivoimaisesti eniten yleisöääniä ja päihitti finaalin huipennuksessa Kristiinan.

Lue myös: Korona esti tuoretta BB-voittaja Joelia kohtaamasta perhettään – yllättävä kommentti tilanteesta: ”Niin karulta kuin kuulostaakin…"

Voittoa seuraavana aamuna Joel palasi kaikkien ilahdukseksi Instagramiin, ja tuoreessa päivityksessään Joel kertasi tunnelmiaan.

Joel kertoi Instagram-tilillään, ettei saanut viime yönä nukutuksi yhtään. 

- Optimi nolla tuntia yöunta takana. Kävin tuommoisessa televisio-ohjelmassa, ja se menikin sitten ihan aika hyvin. Kiitos kaikista kivoista viesteistä, mitä olette laitellut. Kaikkiin ei kerkeä vastaamaan, mutta ilolla niitä luen. Lähden nyt Arttu Liimataisen kanssa aamupalalle, Rakastakaa toisianne, Joel kertoo viitaten kisassa kolmanneksi selvinneeseen BB-Arttuun.

Instagram-päivityksen yhteydessä hän jakoi kuvan, jossa hänellä on käsissään kukkapuska ja iso kyltti. Kyltissä lukee, että Joel voitti 30 000 euroa kilpailusta. 

Hänellä on otoksessa päässään hannukarpomainen karvahattu ja aurinkolasit, jonka sangat ovat ananaksen malliset.

Lue myös:  Big Brotherista häädetty Vili lyttää tylysti koko ohjelman: ”Tylsin kausi kautta aikojen – en odottanut BB-talolta näin suurta tylsyyttä!” 

Lue myös: Sukupuolensa korjaava BB-Ella haluaa kivat rinnat – ”Niiden pitää olla pyöreät ja terhakkaat” 

Football news:

Ole Gunnar Solskjaer: Liverpool are a few points behind Manchester United in the Premier League, but they are still the top team
Zlatan about 0:3 with Atalanta: Ilicic could have scored even more. He had a lot of space
Andrea Pirlo: One trophy doesn't change anything. I want to win more
Setien can lead China's Dalian. Benitez left the club yesterday
Manchester United do not want to join the Super League after the announcement of FIFA and UEFA. Real Madrid and Juve insist on creating a tournament
Sokratis will sign a contract with Olympiakos until 2022 and for 2.5 million euros
Barca defender Dest: I feel insecure. It's important to get it back and play the way it was before