Finland

Nämä ovat STM:n ja Husin uudet suositukset ja rajoitukset – kiihtymis- ja leviämis­alueilla julkisia paikkoja suositellaan kiinni kuntosaleja myöten

Nämä ovat STM:n ja Husin uudet suositukset ja rajoitukset – kiihtymis- ja leviämis­alueilla julkisia paikkoja suositellaan kiinni kuntosaleja myöten

Kuolemantapaukset ovat hieman nousussa, HUSin alueella nuorin sairaalahoidossa oleva potilas on 27-vuotias. STM suosittelee kauppakeskusten julkisten tilojen sulkemista.

THL:n johtaja Mika Salminen kertoo, että koronatapausmäärät ovat viimeisen viikon aikana kasvaneet jyrkästi. Tapausmäärät ovat kasvaneet kaikkiaan noin 30 prosentilla.

– Tänään on tulossa noin 570 tapausta lisää. Luku on korkea, siitä ei pääse mihinkään, Salminen sanoi tänään tiedotustilaisuudessa.

Kokonaisuutena infektiota esiintyy yhä eniten varsin nuorilla ihmisillä, mutta syksyn aikana lisääntymistä on tapahtunut myös yli 40-vuotiaissa.

– Pientä merkkiä on myös siitä, että kuolemantapaukset ovat hieman nousussa.

Viimeisten 14 päivän aikana tapauksia on todettu kaikilla Suomen 21 alueella.

Husin lisäksi myös Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri on ilmoittanut siirtyneensä epidemian leviämisvaiheeseen. Kiihtymisvaiheessa ovat Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Länsi-Pohjan, Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Vaasan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirit sekä Ahvenanmaan maakunta.

Loput 11 sairaanhoitopiiriä ovat perustasolla kuitenkin siten, että osassa perustasolla olevista sairaanhoitopiireistä yksittäiset kaupungit ovat siirtyneet kiihtymisvaiheeseen. Näitä ovat Alajärvi ja Soini, Kruunupyy, Joensuu, Rauma ja Pori.

Pientä toivoa Salmisen mukaan herättää se, että Euroopassa on kohtuu iso joukko maita Euroopassa, joissa tartuntatapaukset ovat jo laskeneet.

– Olemme oppineet heistä sen, että kun he ovat tehneet toimia, joilla on vähennetty kontakteja, niin epidemia on reagoinut. Näyttääkin siltä, että keinot kyllä tepsivät, jos niitä käytetään.

Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi totesi tilanteen Uudellamaalla olevan todella vakava.

Viimeisten viikkojen aikana tartuntamäärissä on lähdetty todella voimakkaaseen nousuun.

– Tämä näkyy nyt myös jo sairaaloissa Husin alueella, Mäkijärvi sanoo.

Potilasmäärät ovat nousseet eilisestä tähän päivään jo 20 prosentilla.

– Kokonaismäärä tänä aamuna Husissa oli tänä aamuna 50 potilasta, joista 8 teholla. Kaupungin sairaaloissa 33. Eli yhteisluku Uudellamaalla on jo 83. Se on paljon. Kehitys on samanlaista kuin viime keväänä.

Nuorin sairaalahoidossa oleva potilas on 27-vuotias ja iäkkäin 83-vuotias.

– Vakava koronasairaus voi tulla oikeastaan kenelle vaan.

Eilen keskiviikkona päätettiin koko Uudenmaan suosittamista leviämisvaiheessa olevaksi, ja ottaa käyttöön maksimaaliset rajoitukset.

– Suositellaan työnantajia järjestämään etätyötä kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on tilapäisestikin mahdollista. Mikäli etätyö ei ole mahdollista, suositellaan, että työnantaja ohjeistaa kasvomaskin käytön kaikissa työtiloissa, vaikka turvavälien pitäminen olisi mahdollista. Työpaikoilla ruokailuja ja kahvitaukoja tulee porrastaa, Hus kertoo.

Lisärajoitukset ja -suositukset tulevat voimaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ja kuntien päätösten mukaisesti ja ovat voimassa 18.12. saakka.

– Nämä ovat nyt kaikki tarpeellisia toimenpiteitä tässä tilanteessa. Jos emme näitä nyt toteuta, niin riskit ovat todella suuret siihen, että terveydenhuoltojärjestelmä ylikuormittuu muutaman viikon kuluttua ja on todella suuria vaikeuksia hoitaa kaikkia potilaita, jotka hoitoa tarvitsevat, Mäkijärvi sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kansliapäällikkö Kirsi Varhila avasi infossa myös STM:n antamaa ohjauskirjettä epidemian leviämis- ja kiihtymisalueille. Ohjeet ovat voimassa joulukuun puoliväliin asti, jolloin arvioidaan uudelleen, ovatko ohjeet riittäviä.

Varhila muistuttaa, että ohjeet ovat suosituksia, eivät juridisesti alueita sitovia.

– Viranomaisille annettavat ohjeet lähtevät siitä, että yleisötilaisuuksia järjestettäisiin maksimissaan kymmenelle hengelle, tai ne kiellettäisiin kokonaan.

Korkean riskin julkisten tilojen osalta pyydetään harkitsemaan tilojen sulkemista tilapäisesti, mutta turvaten, että lakisääteiset palvelut ovat aina saatavilla.

Näitä tiloja ovat kuntosalit, ryhmäliikuntapaikat, uimahallit, kylpylät, yleiset saunat sekä huvi- ja teemapuistot.

Väestölle, toiminnanharjoittajille ja opetuksenjärjestäjiä koskevassa ohjeistuksessa vedotaan siihen, että kasvosuojainten käyttö olisi THL:n ohjeiden mukaista. Riskiryhmien tapaamisessa myös visiiri voi olla hyvä vaihtoehto.

– Vetoamme väestöön myös yksityistilaisuuksien osalta, että pysyttäisiin maksimissaan kymmenen hengen tilaisuuksissa.

Yksityisten elinkeinoharjoittajien ryhmäharrastustilojen kohdalla suositellaan, ettei aikuisten harjoituksia järjestettäisi lainkaan.

– Lasten ja nuorten osalta toivomme sitä, että käytettäisiin erityistä harkintaa. Tilat pitäisi kyetä järjestämään siten, että valmentajat, saattajat tai myöskään lapset ja nuoret eivät ole läheisessä kontaktissa keskenään. Mikäli näin pystytään toimimaan, niin harrastustoimintaa voidaan jatkaa.

Korkeakoulut ja toisen asteen koulut siirtyisivät etäopetukseen. Perusopetuksessa pyritään jatkamaan lähiopetusta mahdollisimman pitkään.

Myös kauppakeskusten yleiset oleskelutila toivotaan suljettavaksi.

– Totta kai niin, että vähittäiskaupan liiketilat ovat edelleen auki ja niihin pääsee kulkemaan.

Varhila vetosi myös työnantajiin etätyön mahdollistamiseksi.

– Ei voi olla liikaa korostamatta etätyön suositusta. Kaikki ne keinot, joilla me voimme sosiaalisia kontakteja vähentää ovat äärimmäisen tärkeitä.

Football news:

Andrea Pirlo: Thanks to Conte, I wanted to become a coach. There is a lot of respect and sympathy between us
Gian Piero Gasperini: Miranchuk's goal is to find stability. I have to adapt to his characteristics
Rubiales apologized for the lack of a replay of the moment with the check of the game with the hand of the defender Athletic in the match with Real Madrid
Guardiola on the ban on hugs after goals: The reason for this situation in the UK is not in the players, come on
You can also hand over tickets for Euro and return the money (if the matches are postponed in March, everything will burn out). Instructions
Mark Clattenburg: Klopp knows what he's doing, he's incredibly smart. Jurgen is bad at losing, he and Ferguson have more in common than he realizes
Alex Ferguson: Rooney has had a fantastic career. I hope he can be a coach