Finland

Neljä kellotaulua ja hintaa 1,3 miljoonaa – tässä ovat Geneven kellomessujen övereimmät ja tavallisemmat uutuudet

Kelloharrastajien vuoden päätapahtumiin kuuluvat Geneven kellomessut järjestettiin monen muun tapahtuman tapaan verkossa. Taloussanomat listasi kiinnostavimmat uutuudet.

Huhtikuun alkupuolella kellomaailma kerääntyi jälleen yhteen, kun Geneven vuotuiset kellomessut käynnistyivät. Asianharrastajat sekä kauppiaat kerääntyivät siis viikoksi tietokoneruutujensa ääreen, kun fyysisiä messuja ei tänäkään vuonna voitu järjestää, sattuneista syistä.

Sveitsin messut ovat muutenkin parin viime vuoden aikana kokeneet pienoisen myllerryksen, sillä aiemmin SIHH-messuina tunnettu tapahtuma muutti nimensä Watches & Wonderiksi, siirtyi tammikuulta huhtikuulle.

Toisaalla suuremmat Baselin messut menettivät useita nimekkäitä valmistajia, Rolexin etunenässä. Nyt osa näistä valmistajista oli siirtynyt Watches & Wondersin (virtuaalisen) katon alle. Digitaalisten messujen järjestämiseen oli varauduttu edellisvuotta paremmin, mutta melko Teams-palaverimainen maku niistä sittenkin jäi suuhun.

Osa valmistajista oli selvästi paremmin kotonaan netissä, osa ei niinkään. Oris-kellojen toimitusjohtajan mukaan suurta osaa jälleenmyyjistä eivät digimessut edes kiinnostaneet. Geneven jälkeen sirkus siirtyi Shanghaihin, mutta fyysisenä, johtuen alueen paremmasta koronatilanteesta.

Jos vuosi 2020 oli kaupan näkökulmasta vaativa, ei Sveitsin kelloteollisuus ollut poikkeus. Arvioiden mukaan myynti supistui kolmanneksella, kokonaismyynnin ollessa noin 32 miljardia Sveitsin frangia (n. 29 miljardia euroa). Huomattavaa on, että yksi maailman tunnetuimmista brändeistä, Rolex, lohkaisi tuosta kakusta peräti neljänneksen. Toiseksi eniten kelloja myi rahassa mitattuna Omega ja kolmanneksi Cartier.

Vaikka kellojen myyntiä ollaan hiljalleen siirtämässä verkkoon, on ostoksen fyysinen arviointi luksustuotteiden kohdalla ensiarvoisen tärkeää. Myös itse ostotapahtuma liikkeessä on iso osa elämystä, josta ollaan valmiita maksamaan hieman ekstraa. Tätä reaalimaailman tapahtumaa paikkaamaan on kehitelty jos jonkinlaista applikaatiota, mutta kivijalka on edelleen kuningas ja varmasti sellaisena pysyy.

Jos menneen vuoden kellomaailman tuulet ja trendit voisi tiivistää yhteen sanaan, olisi se varovaisuus. Pandemia on saanut yhtiöt viivästyttämään julkistuksiaan, eikä villiä innovointia ole juuri nähty. Jo pidemmän aikaa on inspiraatiota haettu menneisyydestä, mikä on näkynyt vanhojen klassikkomallien uudelleenlämmittelyinä. Myös uusia materiaaleja on kokeiltu kuorissa ja rannekkeissa, ja etenkin kierrätysmateriaalien käytöllä on haettu merkille vastuullisuuden auraa. Väreistä tänä vuonna muodissa on vihreä.

Klassikoita uusissa kuoseissa - Keskituloisen kukkarolle:

1. Cartier Tank Must SolarBeat

Yksi vanhimmista kellodesigneista, joka sai inspiraationsa ensimmäisen maailmansodan panssareista, on ottanut aimo loikan tulevaisuuteen. Japanilaiset valmistajat ovat jo vuosikymmeniä käyttäneet aurinkokennoja kellojensa energianlähteenä, mutta sveitsiläiset ovat olleet nihkeinä, puhumattakaan perinteisestä jättiläisestä kuten Cartier. Ladattavan akun eliniäksi on luvattu 16 vuotta ja hinta asettuu samoihin uomiin kuin tavallisen kvartsi-Tankin hinta, eli noin 2500 euroon.

Cartierin ”Tankki” käy nyt aurinkovoimalla!­

2. Jaeger-LeCoultre Reverso Tribute Small Seconds Green

Toinen lähes satavuotinen sekä neliskanttinen kellomalli, Jaeger-LeCoultren Reverso, ei patterihömpötyksistä perusta, vaan tuo mekaanisen klassikkonsa tauluun trendikkään vihreän. Alun perin poolopelit kestämään vuonna 1931 suunnitellun juhla-Reverson saa omakseen noin 8500 eurolla.

Jaeger-LeCoultre Reverso nyt trendikkäästi vihreänä.­

3. Rolex Oyster Perpetual Explorer I

Vuonna 1953 Sir Edmund Hillary ja Tenzing Norgay kapusivat ensimmäisinä Mount Everestin huipulle. Sinänsä triviaalin asian tekee mielenkiintoiseksi se, mikä kello Hillarylla oli ranteessaan: Rolexin retkeä varten lahjoittama kello, josta myöhemmin kehiteltiin Explorer I. Viime aikoina muodikkaasti suuremmassa koossa myyty malli on nyt supistettu alkuperäisiin 36-millisiin kuoriinsa. Explorerin saa myös teräs-kulta -versiona, mikä on puristeille kauhistus. Saatavuus on sportti-Rolexille tyypillinen, eli tulee jos on tullakseen. 6250 euroa.

Rolexin legendaarinen Explorer sai blingiä pintaansa.­

4. Tudor Black Bay Fifty-Eight 925

Rolexin tytäryhtiö Tudor, on nostanut profiiliaan viime vuosina Black Bay -sukelluskellomalleillaan. Monta kertaa Rolexia halvemmat mallit viedään käsistä melkein yhtä sutjakasti kuin isoveljensä vastaavat, joita ei aina pääse edes jonottamaan. Mikä tekee uudesta Black Baysta kiinnostavan, on sen materiaali, hopea. Varsin epäortodoksimainen valinta modernille kellolle. Se, miten hopea ranteessa patinoituu, jää nähtäväksi. Tudorin mukaan seosta on rukattu siihen suuntaan, ettei patinoitumista pitäisi tapahtua ainakaan suuressa määrin. 4180 euroa.

Hopeinen sukelluskello? Tudor sanoo kyllä.­

5. IWC Big Pilot´s Watch 43

IWC, eli tuttavallisemmin International Watch Company Schaffhausen, on kuulu pilottikelloistaan joita myytiin 2. maailmansodan aikana tasapuolisesti sekä saksalaisille että liittoutuneille. Selkeätauluinen kello on ihan käytännön syistä ollut aina kookas jotta se on näkynyt kunnolla pommikoneen kelmeässä valaistuksessa. Edellinen 46-millinen versio on nyt kutistettu hieman sukupuolineutraalimmaksi 43-milliseksi, mutta iso se edelleen on. 9150 euroa.

Ilmojen sankareiden ajannäyttäjä nyt pienemmissä kuorissa.­

6. Tag Heuer Aquaracer

Tagin suosittu ja kohtuuhintainen sukelluskello uudistuu taas ulkoisesti pikkiriikkisen ja hakee innoitusta edeltäjästään 43 vuoden takaa. Hinta on saatu pysymään kohtuuden rajoissa käyttämällä tuunattua bulkkikoneistoa, mutta vihjailujen perusteella tulee Tag Heuer tulevaisuudessa istuttamaan oman koneistonsa myös Aquaracereihin, jolloin hinnat varmasti pompsahtavat. 2550 euroa ja ylöspäin.

Tag Heuerin Aquaracer uudistui hienoisesti.­

7. Baume & Mercier Riviera

Nostalgiankaipuuseen lääkettä tarjoilee myös Baume & Mercier, joka on kaivanut arkistoistaan vuonna 1973 lanseeratun Riviera-malliston. Kantikkaasti 70-lukulaisen kellon pystyy hyvin kuvittelemaan palmun alle, vaikkapa Cannesin festivaaleille. Kelloa saa monena eri versiona ja kokona, hintahaarukan asettuessa 1750-4200 euron välille.

Baume & Mercierin Riviera tuo tuulahduksen Välimereltä.­

8. Panerai Luminor Marina eSteel

Italialaisten taistelusukeltajien, sittemmin toimistosankareiden oma kello Panerai, haluaa olla kellomaailman kestävän kehityksen airut. Kellon runko on valmistettu Panerain nimeämästä eSteel-materiaalista, joka on suurelta osin kierrätettyä. Myös ranneke on kierrätettyä polyesteria. Luminor Marina-mallin hienoa muotokieltä on uudistettu vuosien saatossa vain varovaisesti. Edistyksen keihäänkärjeksi pääsee 8500 eurolla.

Panerai ja kierrätetyt kuoret.­

9. Oris Divers Sixty-Five "Cotton Candy"

Muutama vuosi sitten julkistettu Oriksen retro-sukelluskellomallisto on hinnoittelultaan ja ulkonäöltään osunut kultasuoneen. Kesäksi Oris on varioinut mallistosta hattaran ja italialaisen gelaton väriset versiot, joiden kuoret ja rannekkeet ovat pronssia. Tästä ei rantakello parane. Vaahtokarkkimaisen ulkonäön ei pidä hämätä, sillä "Cotton Candy" on täysiverinen sveitsiläinen sukelluskello. Noin 2500 euroa.

Syötävän makeat Orikset - Vain ulkoiseen käyttöön.­

Dramaattisimmat överit – Kelloharrastajan ”graalit”

10. IWC Big Pilot’s Watch Shock Absorber XPL

Mikäli mökillä tykkää pilkkoa puita kello ranteessa, on syytä varmistaa, että iskunkestävyys on kunnossa. Muutoin saattavat jouset ja rattaat lähteä kuoren sisällä omille radoilleen. IWC on ratkonut ongelman uudella konseptillaan, jossa koneisto on ripustettu kuoreen jolloin iskut eivät välity itse koneistoon. Systeemin luvataan kestävän 30 000 g-voiman tällin. Kello on vielä konseptiasteella, mutta rajattu erä on tulossa myyntiin 80 000 Sveitsin frangilla (n. 73 000 euroa).

IWC Big Pilot’s Watch Shock Absorber XPL ottaa kaikki iskut vastaan mukisematta.­

11. Vacheron Constantin Traditionnelle Split Seconds Collection Excellence Platine

Tämä kello ei ulkoisesti näytä erikoiselta, vain hienolta kronografilta. Mutta nimi on pitkä. Kuori on platinaa. Takakansi paljastaa kultaisen 22-karaatin vetopainon, ja itse koneisto...no kuva kertokoon puolestaan. Tässä huippuunsa viedyssä kronografissa ei periaatteessa ole mitään järkeä - millä tahansa digivempaimella saa ajan otettua yhtä hyvin, ellei paremmin. Mutta tämä onkin "statement": Me pystymme tähän. Käsityön taito ei ole kuollut. Up yours, Apple Watch. Tätä kulttuurillisesti arvokasta kelloa valmistetaan 15 kappaletta 315 000 euron hintaan.

Vacheron Constantin ja perinteisen mikromekaniikan riemuvoitto.­

13. Jaeger-LeCoultre Reverso Hybris Mechanica Calibre 185 Quadriptyque

Se mikä päti edelliseen Vacheron Constantiniin, pätee sama Jaeger-LeCoultreen nelinkertaisesti. Kello on pakattu täyteen toimintoja ja siinä on neljä taulua, jotka saa taiteltua esiin kuin origamin. Ensimmäinen taulu kertoo ajan, päivän, kuukauden sekä vuoden. Toinen taulu näyttää ajan nyt "digitaalisena", eli numeroina viisareiden sijaan, sekä paljastaa mekaanisen herätyskellon mekanismin. Kolmas taulu kertoo kuun-, maan- sekä auringonkiertojen suhteet toisiinsa. Neljäs taulu näyttää kuunvaiheet eteläiseltä pallonpuoliskolta katsottuna. Mikäli kellosta loppuu veto, on tämän kaiken hallinta ja uudelleenasettelu kolossaalinen tehtävä. Siksi JLC on valmistanut kellolle erityisen mekaanisen laatikon, jonka avulla asetukset saa kohdilleen. Valkokultaa. Kymmenen kappaletta. 1 350 000 euroa.

Varallisuudelle vastinetta: Neljä kellotaulua yhden luksusasunnon hinnalla.­

Football news:

Smertin recalls Euro 2004: he almost fought in the joints, defended against the young Cristiano and understood the excitement of the Bridge
Gareth Southgate: We shouldn't be football snobs. In matches with top teams, diversity is important
Leonid Slutsky: I am still sure that the Finnish national team is the outsider of our group. They were very lucky against Denmark
I'm not a racist! Arnautovic apologized for insulting the players of the national team of North Macedonia
Gary Lineker: Mbappe is a world-class star, he will replace Ronaldo, but not Messi. Leo does things that others are not capable of
The Spanish fan has been going to the matches of the national team since 1979. He came to the Euro with the famous drum (he could have lost it during the lockdown)
Ronaldo removed the sponsored Coca-Cola at a press conference. Cristiano is strongly against sugar - does not even advertise it