Finland

Nimitykset | Tikkurilan väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi nousee yhtiön talousjohtaja

Tikkurilan toimitusjohtaja Elisa Markula siirtyy lääketukkuri Oriolan toimitusjohtajaksi syksyllä.

Yhdysvaltalaiseen omistukseen siirtyvä Tikkurila saa väliaikaisen toimitusjohtajan talon sisältä.

Maalivalmistaja Tikkurilan väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty yhtiön talousjohtaja Markus Melkko.

Nimitys tulee voimaan välittömästi, yhdysvaltaisen maalijätin PPG Industriesin omistukseen siirtyvä Tikkurila kertoo tiedotteessaan. Melkko toimii yhtiön väliaikaisena toimitusjohtajana nykyisten tehtäviensä lisäksi.

PPG toteutti 1,5 miljardin euron ostotarjouksen Tikkurilasta viime viikolla. Alun perin kaupasta kerrottiin viime vuoden lopulla.

Tikkurilan edellinen toimitusjohtaja Elisa Markula siirtyy lääketukkuri Oriolan toimitusjohtajaksi syksyllä.

Markula jatkaa Tikkurilan palveluksessa erikseen ilmoitettavaan päivämäärään asti sujuvan siirtymän varmistamiseksi.

Markus Melkko aloitti Tikkurilan palveluksessa vuonna 2019 ja on toiminut sen talousjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

PPG omistaa Tikkurilasta 97,1 prosenttia. PPG aloitti maanantaina prosessin vähemmistöosakkaiden osakkeiden lunastamiseksi.

  • OMX Helsinki PI--,--
  • Fortum--,--
  • Kone--,--
  • Neste--,--
  • Nokia--,--
  • Nordea Bank--,--
  • Sampo--,--
  • Nasdaq Composite--,--
  • Alphabet--,--
  • Amazon--,--
  • Apple--,--
  • Facebook--,--
  • Microsoft--,--
  • Tesla--,--

Football news:

Nedved about Locatelli: Juve considers its offer fair and good
Koeman on 3-0 with Stuttgart: A great game of Barca against a strong team. We are on the right track
Mkhitaryan wants to compete with Roma for the scudetto: There will be nothing left without trophies at the end of his career
Pavel Nedved: Ronaldo is a guarantee of goals, an exceptionally valuable player. Juve is betting on him
Zozulya moved to Fuenlabrada from Segunda. His transfer to Alcorcon was disrupted because of fans who called him a fascist
Spalletti on 3-0 with Bayern: Napoli is on the right track. The players have already exceeded my expectations
Kane wants to move to Man City with Grealish. He will soon discuss leaving with Tottenham