Nordea on myöntänyt Suomessa 21 prosenttia enemmän asuntolainoja tammi-syyskuussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, pankki tiedottaa.

”Koronan vaikutukset asuntomarkkinoihin näyttävät ainakin tällä hetkellä jäävän pieneksi ja jo pidemmän aikaa havaittavissa ollut vilkkaus vain jatkuu. Teettämämme kyselytutkimukset kertovat siitä, että koronalla ei ole ollut merkittävää vaikutusta suomalaisten asumisen unelmiin tai mahdollisuuksiin vaihtaa asuntoa”, Nordean henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Jani Eloranta kommentoi.

Nordean mukaan asuntolainoja on myönnetty heinä-syyskuussa reippaasti viime vuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän muun muassa pääkaupunkiseudulla ja Rovaniemen, Turun, Tampereen sekä Joensuun toimipaikkojen alueille.

Suomen Pankin mukaan kotitalouksilla oli heinäkuun lopussa asuntolainaa 101,8 miljardia euroa. Vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna asuntolainakanta oli kasvanut 2,8 prosenttia.

”Kiinnostus remontoimiseen on näkynyt lainatiskeillä”

Nordean vapaa-ajan asunnon ostamista tai rakentamista varten otetut lainat ovat kasvaneet yli 40 prosenttia tammi-syyskuussa vuoden takaiseen verrattuna.

”Mielenkiintoista on, että ilmiö on jatkunut kiihtyvänä myös nyt syksyllä. Voikin kysyä onkohan kotimaanmatkailun ja mökkeilyn lisääntyminen ilmiö, joka on tullut jäädäkseen vaikka koronapandemia aikanaan selätetään”, Eloranta pohtii.

Lähes puolet suomalaisista on remontoinut, ehostanut tai sisustanut kotia, pihaa tai vapaa-ajan asuntoaan koronapandemian aikana, Nordean kysely kertoo. Yhdeksän prosenttia on ottanut lainaa näitä tarkoituksia varten.

”Kiinnostus remontoimiseen on näkynyt kasvavana kysyntänä myös Nordean lainatiskeillä. Toki kuten kyselytutkimuksemme tuloksistakin ilmenee, selvästi suurin osa on toteuttanut uudistuksia myös ilman lainarahaa. Säästöjen ja erilaisten arjen joustojen, kuten vaikkapa asuntolainan lyhennysjouston, avulla se on yhä useammalle mahdollista”, Eloranta kommentoi pankin tiedotteessa.

Vastaavia uutisia remontointi-innosta on kuulunut tämän vuoden aikana aikana muualtakin. Esimerkiksi remontointialan markkinapaikka Urakkamaailma.fi:n kyselytutkimuksen mukaan pandemia vapautti ihmisten aikaa ja energiaa remontoinnille, mikä tuki jossain määrin remontointialaa.