Laitilalainen kirjailija ja nuorisotyöntekijä Marko Laihinen kirjoitti kirjan yläkouluikäisille pojille, joita lukeminen ei kiinnosta. Kanssakirjoittajana toimi äidinkielen opettaja Hanna Tähtinen.
– Mun on pakko vetää hermosauhut, Veeti sanoi ja sytytti ryttyisen sätkän.
Samalla hän otti kännykän oikeaan käteensä. Veeti naputti puhelintaan aina, jos oli sekuntikin tyhjää aikaa.
Teksti on lainausta kirjasta Kaksi kuolemaa, monta elämää. Kirjailija ja nuorisotyöntekijä Marko Laihisen ajatuksena kirjan taustalla oli, että nuoret pitää saada pois älylaitteiden äärestä kirjojen pariin.
Erityisesti poikia on ollut vaikea saada lukemaan.
– Tutkimusten mukaan yläkouluikäiset pojat suhtautuvat kaunokirjallisuuteen siten, että ajatuksena se on kuin tuupattaisiin jääpuikkoa hanuriin, Marko Laihinen toteaa.
Tepsiikö takakannen sisältövaroitus?
Oli siis aika kirjoittaa kirja, johon tarttuisivat – ehkä – myös ne veetit, eli nuoret yläkouluikäiset pojat, joita lukeminen ei kiinnosta.
Osittain tositapahtumiin perustuva Kaksi kuolemaa, monta elämää vie tämän päivän nuorten maailmaan, missä nuorten väkivaltainen käytös, nöyryytysvideot ja alamaailman lainsäädännöt ovat jossain määrin arkipäivää.
Takakannen sisältövaroituksessa kerrotaan, että kirjassa kuvataan rikollista toimintaa, väkivaltaa ja siinä käytetään karkeaa kieltä. Sekö on toimivan nuorisokirjan resepti?
Marko Laihinen naurahtaa, että ehkä takakannen sisältövaroitus toimii siten, että kirja kiinnostaa.
– Post it-lappu päälle, että älä ota tätä, niin kiinnostaa.
Lyhyttä, ytimekästä ja kuvitettua
Kaksi kuolemaa, monta elämää on kirjoitettu nuoria kuunnellen.
Toinen kirjan kirjoittajista, Hanna Tähtinen, on äidinkielen opettaja. Hän koeluki kirjaa tekovaiheessa oppilailleen ja keskusteli sen sisällöstä.
– Pidin siitä, että oppilailta tuli paljon erilaisia näkökulmia ja ajatuksia siitä, miten tarina etenee, Laihinen kertoo.
Lähtökohtana oli kirjan kirjoittaminen nuorille tutulla kielellä.
– Jos kaunokirjallisuudessa käytetään kirosanoja, on se voimakkaampaa tekstissä kuin puhuttuna. Tämä meidän kirjamme on lähellä normaalia nuorten puhekieltä. Nuorisotalolla on aika mukava kiroilun atmosfääri. Tämä ei ole fantasiaa, vaan rujolla tavalla kiinni todellisissa asioissa. Eli ei ole keijukaisia eikä yksisarvisia.
Siellä poltettiin kannabista ja sitten oli jotain pillereitä. Niitä mä en ottanut, mutta mun kaveri Emilia otti. Ja joi kaljaa niiden kanssa.
”Kännykkämaailma liukenee kirjallisuuteen”
Kirjan teksti on helposti luettavaa, rivivälit väljät ja sivuja on alle sata: 93.
Psykologinen temppu.
Mutta riittävätkö nuorten arjesta otetut asiat, ajatukset ja heidän oma kielensä?
Laihinen on keskustellut nuorten kirjallisuudesta paljon kirjastossa työskentelevien kanssa. Kuulemansa mukaan kuvitetut romaanit ovat nousussa.
– Kännykkämaailma liukenee kirjallisuuteen. Ei ole sattumaa, että lyhyet, ytimekkäät, nopeasti luetut ja kuvitetut nuorten romaanit tulevat lisääntymään.
Sellainen on myös Laihisen ja Tähtisen kirjoittama kirja. Tatuoija, kuvataiteilija ja korumuotoilija Emmi Oksa vastaa kirjan kuvituksesta.
Laihinen puhuu siitä, miten älylaitteet tarjoavat nopeaa mielihyvää. Kirjallisuus antaa palkintoja pitkässä juoksussa.
– Täytyy opetella siihen, että lähtee oma mielikuvitus pyörimään tai tunnetasolla tapahtuu asioita.
Lukutaito yhteydessä syrjäytymiseen
Marko Laihinen näkee työssään nuorisotyöntekijänä syrjäytymiseen jotavia tekijöitä. Hänen mielestään lukutaito on yksi niistä.
– Toivoisin, että ihmisillä olisi jonkinlainen lukutaito ja lukutaidon ymmärrys, sillä se on käsikynkässä syrjäytymiskehityksen kanssa. Pysytkö kelkassa, pärjäätkö, pysytkö hankkimaan itsellesi koulutuksen ja toimeentulon.
Laihinen on aidosti huolissaan.
– Jos lukutaito rapautuu tätä tahtia, niin luokkaerot lisääntyvät. Jako kahteen voimistuu, jos ei ymmärrä tästä maailmasta.
Voit keskustella aiheesta 3.2. kello 23:een asti.
