Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Nuorten vaalien voittajaksi suoriutui perus­suomalaiset

Nuorten vaaleissa annettiin tänä vuonna ennätyksellisen paljon ääniä, yhteensä 90 435.

Riikka Purran johtama perussuomalaiset olisi Suomen suurin puolue, jos nuoret saisivat päättää. Kuva:  Antti Hämäläinen / Lehtikuva

Nuorten vaaleissa suosituimmaksi puolueeksi on noussut perussuomalaiset. Jos nuoret saisivat päättää, perussuomalaiset saisi 18,2 prosenttia äänistä, kokoomus 13,1 prosenttia äänistä ja Sdp 13 prosenttia äänistä.

Paikat jakaantuisivat siten, että perussuomalaiset saisi eduskunnassa 46 paikkaa, kokoomus 31 paikkaa ja Sdp 29 paikkaa.

Nuorten vaaleissa valittujen kansanedustajien keski-iäksi muodostui 42,9 vuotta. Nuorten vaaleissa annettiin 90 435 ääntä. Hylättyjä ääniä annettiin 5 068 eli 5,6 prosenttia kaikista äänistä.

Nuorten vaalit on valtakunnallinen äänestystapahtuma peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa ja muussa nuorisotoiminnassa. Vaalipiiri määritetään oppilaitoksen osoitteen mukaan, ja äänioikeutettuja ovat kaikki alle 18-vuotiaat nuoret.

Nuorten vaalit järjestettiin tänä vuonna kevään eduskuntavaalien yhteydessä 6.–17. maaliskuuta.

Ääniä annettiin tänä vuonna ennätyksellisen paljon. Vuoden 2015 eduskuntavaalien yhteydessä järjestetyissä Nuorten vaaleissa annettiin 59 403 ääntä ja vuonna 2019 vastaavasti 62 935 ääntä. Vuodesta 2019 äänimäärän nousi 43,7 prosenttia.

Lue lisää kirjoittajalta

STT

Aiheeseen liittyvää