Finland

Nyt.fi | Hyvät, pahat ja rumat ja Joonas Hytönen Show olivat joskus huippusuosittua tv-viihdettä, mutta nyt perinteinen talk show -formaatti tuntuu kadonneen Suomen televisiosta – mitä tapahtui?

.­

Viihteellinen keskusteluohjelma eli talk show oli joskus Suomenkin television kuningasformaatti. Nyt sellaiset tuntuvat enemmän tai vähemmän kadonneen tv:stä. Tv-pomojen mielestä ”tookkareiden” aika ei silti suinkaan ole ohi.

Pari vuosikymmentä sitten oli selvää, mikä ohjelmaformaatti on myöhäisiltojen kruununjalokivi: viihteellinen keskusteluohjelma eli talk show.

Konsepti oli selkeä: juontaja ja housebändi toivottavat vieraat tervetulleiksi istumaan sohvaryhmälle muiden jo saapuneiden vieraiden kylkeen. Muutama sana vaihdetaan vieruskaverin kanssa. Yleisö elää täysillä mukana. Tunnelma on kutkuttava.

Suomessa menestyneet keskusteluohjelmat ovat olleet sekä asiapitoisia että viihteellisiä. Parhaimmassa tapauksessa molempia yhtä aikaa. Jari Sarasvuon ja Simo Rantalaisen Hyvät, pahat ja rumat oli 1990-luvun menestyssarja, joka pyöri viisi vuotta. Myöhemmin ohjelman juontopuikkoihin hyppäsivät Pauli Aalto-Setälä sekä Neil Hardwick.

Vuosituhannen vaihteessa Suomeen rantautui yhdysvaltalaisen viihteen ja huumorin myötä täydellisen talk show:n esikuva. Conan O’Brien antoi osviittaa siitä, millainen talk show voi parhaimmillaan olla. Suomessa samaa tyyliä edusti Joonas Hytönen Show.

Hytösen suosio veti kanaville nopeasti muitakin samankaltaisia: Minä ja Sarasvuo, Hyppönen-Enbuske Experience, Maria!, Enbuske, Veitola & Salminen, Enbuske & Linnanahde Crew.

Gimmel-yhtye vieraana Joonas Hytönen Show’ssa 2002.­

Henkka Hyppönen ja Tuomas Enbuske vuonna 2002.­

Mutta mikä on tilanne vuonna 2020?

Talk show:t liveyleisöineen tuntuvat kadonneen suomalaisesta televisiosta lähes kokonaan. Koronalla on toki osansa, mutta formaatin kulta-aika näyttää jääneen lähinnä viimeiselle kolmelle vuosikymmenelle. Yhtenäiskulttuuri on mennyttä, sillä tv-viikon kohokohtia on jo joka ilta jokaisella kanavalla.

”’Tookkareita’ on aika vähän, kaupallisilla kanavilla usein 0–2 vuodessa”, vastaa Joonas Hytönen sähköpostitse kiireisen päivän keskeltä. Hän toimii nykyisin FremantleMedian toimitusjohtajana.

Onko talk show -formaatti siis kuollut?

”Lähes kaikilla kanavilla on ohjelmistossaan keskusteluohjelmia, mutta ehkä määritelmä on laajentunut”, vastaa Nelonen Median kotimaisten ohjelmien päällikkö Meira Noronen, hänkin sähköpostitse.

Myöskään Yle TV1:n vastaava tuottaja Pentti Väliahdet ei näe, että keskusteluohjelmia olisi vähemmän. Ne tuotetaan nyt monipuolisemmin.

”Osa perinteisestä haastatteluohjelmistoa viedään kohti TALK-kulttuuria, joka perustuu vahvemmin vuorovaikutukseen ja tuottaa enemmän yllätyksiä ja varioi tunnetiloja”, Väliahdet kirjoittaa hänkin sähköpostissaan. (Tv-ihmisille näyttää kirjoittaminen maistuvan.)

Keskustelu ei siis ole hävinnyt minnekään.

Erityisesti asiaohjelmia on lukuisia. Monilla toimittajilla (Jaakko Loikkanen, Anne Flinkkilä, Ani Kellomäki, Marja Sannikka) on omaa nimeään kantava keskusteluohjelma. Podcastejä voisi kuunnella jokainen päivä silti jättäen jälkeensä tuhansia kuuntelemattomia.

YouTube on täynnä tyyppejä, jotka haastattelevat itsensä lisäksi myös muita.

Tuo menneiden aikojen keskusteluohjelmien kruununjalokivi on nyt kuitenkin liuennut muihin genreihin. MTV:n kanavajohtaja Iina Elorannan mukaan talk show -elementit näkyvät esimerkiksi MTV3-kanavalla pyörivässä Possessa.

Niin, tuo aikamme mediatuote: tositeeveemäinen hybridi.

Viihde-ja kisailuohjelmapläjäyksiin liuenneet talkshowmaiset hetket haiskahtavat lähinnä promoamispaikoilta niissä haastatelluille vieraille. Haastattelut kestävät muutamia minuutteja, joiden aikana nostetaan kameralle kirja, levy tai muu vastaava. Sitten juostaankin jo seuraavaan haasteeseen tai stunt-temppuun. Lauantai-illan tv-katselmuksen päätteeksi olen hiestä märkä, täynnä adrenaliinia ja levottomuutta.

”Suoran lähetyksen henki on rempseydessä ja viihteellisyydessä. Yleisö kaipaa vaaran tuntua”, Hytönen tiivistää.

Parituntisten viihdeohjelmien tarjonta ja meininki on hengästyttävä. Ohjelmien formaatti tuntuu monesti liian laajalta. Niihin survotaan temppuja ja piilokameraa. On vähän jokaiselle jotakin.

Tuottajia ei käy kateeksi. Eihän se ole helppoa tehdä ohjelmia, joissa puhutaan vartti tai puoli tuntia yhden vieraan kanssa, kun keskittymiskykymme huononee vuosi vuodelta.

Onnistuneen keskustelun tae ei ole kuitenkaan vain suorassa talk show -formaatissa. Eloranta nostaa esimerkiksi Yökylässä Maria Veitolan. Hytönen näkee ohjelman olleen niin poikkeuksellisen iso hitti, että se on tuottanut pienellä viiveellä samankaltaisia sarjoja kaikille kanaville. Muun muassa Lisää löylyä, Hjallis ja Jethron sekä Villa Hintikan.

”Myös Vain elämää aiheutti tällaisen buumin, että vaikkapa urheilijat ovat kokoontuneet useammassa formaatissa muistelemaan huippuhetkiä sekalaisessa seurakunnassa esimerkiksi Mertarannan ja Selänteen kanssa”, Hytönen sanoo.

Miksi ihmeessä keskustelut käydään nyt mökkirannassa, huviloilla ja yökylässä?

”Yksi karu fakta on tietenkin se, että suorana tekeminen on kalliimpaa kuin nauhoittaa”, vastaa Hytönen.

”Kun pyritään sisällössä tarkkuuteen ja syvyyteen, on luonnollista, että nauhoitetaan paljon ja leikataan siitä oleellinen toivottuun muotoon, tavoitteena on journalistinen tuote”, Hytönen kiteyttää.

Livekeskustelu studiossa tuntuu reilummalta: kuratointi tapahtuu monesti haastateltavalle etukäteen lähetettyjen kysymysten muodossa. Lopputulos on tasapuolinen keskustelu neutraalilla areenalla, ei tuotantotiimin paketoima tarina.

Täyssiirtymää studioista ei Hytönen kuitenkaan uskalla julistaa. Onhan meillä vielä Joonas Nordman Show sekä Vappu ja Marja Live.

Viime vuosikymmenien talk show -ohjelmia yhdistävät suoran lähetyksen, housebändin ja mielenkiintoisten vieraiden lisäksi myös samat tekijät: Sarasvuo, Enbuske, Hytönen, Hardwick.

Sama trendi vallitsee edelleen. Viikonloppuiltoina parhaimpaan lähetysaikaan törmää lähinnä Vappu Pimiään, Maria Veitolaan, Mikko Leppilampeen, Janne Katajaan tai Heikki Paasoseen.

He ovat toki hyviä, oikeastaan parhaimmistoa työssään.

Ennen kaikkea he ovat kuitenkin tärkeitä katsojille.

Pysyvä juontaja luo katsojalle illuusion siitä, että vuorovaikutus median välityksellä kohdattavan henkilön kanssa on aitoa. Tätä kutsutaan parasosiaaliseksi suhteeksi. Myös studioyleisö ja sarjallisuus, staattiset lavasteet sekä rakenne tuottavat katsojalle muuttumattomuuden tunteen.

Joka päivä mediakentällä kohtaa jotain uutta, jonka äärelle pitäisi orientoitua. Se on kuluttavaa. Kuten 50 eri sipsipussin myös ohjelmakirjon äärellä lamaantuu valinnanvaikeuteen, eikä mikään enää tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Kenties se on juuri pysyvyys ja tuttuus, jota kaivataan.

Yksi pisimpään sellaisenaan säilyneistä ja haastattelijan imagoon perustuvista asialuohjelmista on Yle TV1:n Arto Nyberg. Myös itse juontaja näyttää samalta kuin 20 vuotta sitten. Miksi Nyberg on jatkunut näin pitkään?

Väliahteen mielestä oikeampi kysymys olisi, miksi Nyberg ei jatkaisi. Ohjelman suosion syynä hän näkee muun muassa sunnuntai-illan lähetysajan. Se on mahdollistanut myös mielenkiintoiset vieraat:

”[Arto Nybergiin] on aina ollut helppo saada haastateltavia.”

Monet ikäiseni muistavat seuranneensa Conan O’Brienin uusintoja iltapäivisin koulun jälkeen. Parasta oli ohjelman huumori, joka itsessään loi sallivan ilmapiirin. Vieras tai haastattelija pystyivät molemmat heittämään toisistaan kritiikkiä. Pelkoa loukkaantumisesta ei ollut. Asioille, myös vakaville, naurettiin bändin säestämänä.

Myös Hytönen toivoisi näkevänsä suomalaisessa TV:ssä enemmän ”sähäkkää keskustelua”:

”Sellaista, jossa voitaisiin olla täysin eri mieltä ja ottaa lujaa yhteen ilman loukkaantumista tai keskustelun tyrehtymistä.”

Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian talk show -ohjelmat ovat Hytösen mielestä puhdasta komediaa. Kenties siis oletusarvonsa vuoksi niissä voidaan irrotella enemmän, käsitellä tabujakin. Suomessa ei huumori kuitenkaan riitä.

”Meillä niihin tulee vähäisestä tarjonnasta johtuen yleensä mukaan paine olla myös ajankohtaisohjelmia, eli tehdään hauskaa viihdettä, mutta pitää olla viikon aiheissa kiinni ja sitten tulee mukaan myös uutisaiheita ja asiantuntijavieraita.”

Kenties tavoittelen itse suomalaiseen televisioon jotain sellaista, joka ei tulisi Suomessa ikinä menestymään, ja jota ei ole siksi ikinä ollutkaan?

Haasteena hyvien talk show -ohjelmien tuottamiselle on Hytösen mukaan resurssien lisäksi löytää juontajia, jotka olisivat sekä ”hauskoja läpänheittäjiä ja parhaita uutisjournalisteja”. Talk show -ohjelmat joutuvat hänen mukaansa tasapainottelemaan juuri asia- ja viihdeohjelmien välimaastossa.

”Tämä genrehaaste voi olla myös historian taakkaa, koska legendaarinen Hyvät, pahat ja rumat sekoitti aika hyvin viihdettä ja asiaa ja siitä on tullut mielikuvissa sellainen kultastandardi, johon kaikki aina tuntuvat pyrkivän, sekä tilaajat että tekijät.”

Hyvät, pahat ja rumat -ohjelman juontajat Simo Rantalainen ja Jari Sarasvuo vuonna 1994.­

Yksi positiivisesti yllättäneistä kotimaisista puheohjelmista on ollut toimittaja Ina Mikkolan juontama Tilipäiväkirjat (Yle TV2). Asia- ja viihdeohjelman juontajan välimaastossa roikkuvan Mikkolan tavassa toimittaa on jotain välitöntä ja rohkeaa. Täydellinen ohjelma ei tietenkään ole: housebändille olisi vielä tilaa.

Huomaan tilaavani universumilta talk show -ohjelmia ilman härpäkkeitä, mutta kuitenkin viihteellisellä otteella toteutettuna. Onko se edes mahdollista?

Viihteen lyödessä läpi 1990-luvulla alkoi myös vieraiden merkitys talk show -formaatissa korostua.

Säväyttävät ja ajankohtaiset vieraat voivat olla niin julkisuuden henkilöitä kuin mielenkiintoisia arjen sankareitakin. Talk show -ohjelmille on ominaista puheenaiheen teemattomuus, mikä on myös omiaan keräämään lavan täyteen mitä erilaisimmista taustoista tulevia haastateltavia.

Sohvalla voi olla kertomassa tarinaansa vapaapainija, tasavallan presidentti ja maailmanluokan rock-tähti, josta tuleekin mieleen tietty vieras, jonka haastatteluja katsoo mielenkiinnolla yhä uudelleen ja uudelleen.

Kun YouTubeen naputtaa Joonas Hytönen Show, pomppaa ensimmäiseksi tulokseksi haastattelu, jonka vieraina ovat Andy McCoy sekä Michael Monroe. Sekoilu on taattua. Monroe pyörii maanisena lavalla ja McCoy selittää verkkaan suomalaisten liiallisesta urheilijoiden palvonnasta. Taustalla oli vain alle kuukautta aiemmin ilmikäynyt Lahden MM-hiihtojen 2001 dopingskandaali.

Joonas Hytönen ei ole suinkaan ainoa, joka on hyödyntänyt McCoyn viihdyttävää rehellisyyttä. Hyppönen-Enbuske Experience sekä Minä ja Sarasvuo -ohjelmien eniten katseluja keränneet jaksot ovat YouTuben mukaan ne, joissa McCoy on ollut vieraana. Myös Sarasvuon juontaman Hyvät, pahat ja rumat -ohjelman yhdeksi katsotuimmaksi jaksoksi nousee jakso, jossa on McCoy.

”Andy oli pitkään oletusarvoltaan aika hyvä vieras, mutta myös sen verran usein nähty vieras eri ohjelmissa, että tuskin hirveästi on enää sellaista lukuja nostavaa eksklusiivisuutta”, Hytönen pohtii.

Armi Aavikko (1958–2002) vieraana Minä ja Sarasvuo -ohjelmassa 1998.­

Viihteellisyys muodostuu henkilöllistämisestä ja ristiriidoista, osallistujien vastakkain asettautumisesta.

Yksi avain onnistuneeseen talk show -ohjelmaan tuntuukin olevan avoimissa ja rehellisissä vieraissa. Vieraissa, jotka kertovat oman todellisuutensa. Tuovat ihmisille toivoa omaan pakertamiseen. Kertovat taustoja asioille, joista näytetään muussa mediassa vain kärki, joka sekin voi olla virheellinen.

Onko kanavilla nyt niin suuri pelko maineen menettämisestä, että arvaamattomat livelähetykset, joissa vieraalle annetaan tila ja aika, eivät enää menesty?

Tekijöiden tulevaisuusvisiot luovat erilaisen kuvan:

”Monet esiintyjät pitävät talk show -ohjelmagenreä tv:n kuningaslajina. Myös tuotantoyhtiöiden parissa on paljon kunnianhimoa ja tahtoa kehittää genreä”, kertoo Eloranta.

Hytönen komppaa. Hän näkee ”tookkareilla” olevan pysyvä asema sekä Ylen että kaupallisen television ohjelmistossa. Nordman näkee ohjelmia tehtävän niin kauan, kuin suomalaiset haluavat itseään koskettavia suomenkielisiä ohjelmia nähdä.

Väliahteen visiosta ei kunnianhimoa puutu:

”Ylen haastatteluohjelmat ovat tulevaisuudessa ajassa kiinni olevia, dynaamisia, visuaalisia, uskottavia, puheenaiheistavia, tunneskaalaltaan monipuolisia, sisällöltään yllättäviä ja ehdottomasti sivistäviä ja asiasisällöltään faktaan perustuvia.”

Siinä on paljon mistä ammentaa. Kenties jo liikaa?

Haastatteluiden lisäksi jutun taustatietona on käytetty Pirkko Nuolijärven ja Liisa Tiittulan (2008) Televisiokeskustelun näyttämöllä -teosta sekä viestinnän tutkijan Hanna Reinikaisen blogikirjoitusta

Football news:

Brother Chalova moved to the Serbian Subotica
Barcelona will not sign Garcia in the winter due to financial problems
Rodgers on the draw with Everton: It was unlucky that Leicester did not score the second goal
Ancelotti on 1-1 with Leicester: I don't remember Hames scoring with a right before
Andrea Pirlo: In my 1st season at Juve, we were behind Milan, but we took the title. Everything depends on us
The judge made two mistakes. De Gea was pushed and there was no foul on our cancelled-out goal. Solskjaer on the loss to Sheffield
Maguire on the defeat to Sheffield Wednesday: We gave the opponent two goals, we didn't play at the level we expected