Finland

On kaksi viikonpäivää, jolloin sydäninfarktin riski on suurin – näihin hetkiin kohtaukset kasautuvat

Tekoäly osaa ennustaa äkillisen sydänpysähdyksen vaaraa.

Äkillinen sydänpysähdys johtuu yleisimmin sepelvaltimotaudin aiheuttamasta sydäninfarktista tai rytmihäiriöstä.

Japanilaistutkijat ovat kehittäneet koneoppimista hyödyntävän tekoälyn, joka pystyy ennustamaan päivät ja vuodenajat, jolloin äkillisiä sydänpysähdyksiä tapahtuu eniten.

Heart-lehdessä julkaistut tutkimustulokset osoittavat sairaalan ulkopuolisten sydänpysähdysten kasautuvan pyhäpäiviin ja loma-aikoihin. Viikonpäivistä sunnuntai ja maanantai olivat suurimmat riskipäivät. Myös talvi, kylmät päivät ja nopea lämpötilan tippuminen lisäsivät sairastumisriskiä.

Tekoäly koulutettiin tehtäväänsä 1,3 miljoonan sydänpysähdyspotilaan rekisteritietojen sekä kattavien säätietojen avulla. Ennusteiden tarkkuus testattiin toisessa potilasaineistossa, joka koostui 135 000 potilaan tiedoista.

Havainnot vahvistavat näyttöä äkillisten sydänpysähdysten riskitekijöistä ja osoittavat niiden olevan myös tekoälyn ennustettavissa. Tulevaisuudessa tekoälyä voitaisiin mahdollisesti käyttää esimerkiksi varoittamaan riskipotilaita samaan tyyliin kuin säätiedotuksissa varoitetaan huonosta ajokelistä.

Suomessa vuosittain noin 4 000 henkilöä saa äkillisen sydänpysähdyksen. Se johtuu yleisimmin sepelvaltimotaudin aiheuttamasta sydäninfarktista tai rytmihäiriöstä.

Football news:

Trent has signed a contract with Liverpool until 2025
Albrighton has extended his contract with Leicester until 2024. He has been in the team since 2014
Statement of Juve, Barca and Real Madrid: We believe in the success of the Super League. The UEFA monopoly harms football
Ole Gunnar Solscher: Bruno was the catalyst for winning a lot of matches. Manchester United need to take the next step
Barcelona wants Pique, Busquets, Alba and Roberto to reduce salaries by 40%
Mikel Arteta: White's style is perfect for Arsenal. Ben is a smart defender
Arsenal have announced the transfer of White from Brighton. They will pay 50 million pounds for him