Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Ostaisitko Irwin Goodmanin takin tai James Bondin kultaisen aseen? Viikonloppuna se on mahdollista

Tänä viikonloppuna Turengin huutokauppakeskuksessa on myynnissä tuhansia esineitä, mutta tällä kertaa mukana on melkoisia erikoisuuksia.

Mukana on esimerkiksi edesmenneen muusikon Irwin Goodmanin lampaannahkatakki. Takin taustalla on tosin erikoisempi tarina, sillä takki oli alun perin muusikko Markku ”Gurlliver” Laamasen, mutta päätyi myöhemmin Irwinille.

Koirat repivät takin

Laamanen ja Iwrin perustivat aikoinaan yhdessä yhtyettä ja ostivat tuolloin molemmille samanlaiset lampaannahkatakit. Tarinan mukaan Irwinin takki rikkoutui myöhemmin, kun se joutui koirien repimäksi.

– Irwin oli sanonut Laamaselle lainaavansa tämän takkia, ja kuinka ollakaan Laamanen ei enää sen jälkeen nähnyt takkiaan, huutokauppakeskus Turengin perustaja Petri Vuorinen kertoo.

Myynnissä oleva Irwinin lampaannahkatakki. Huutokauppakeskus Turengin sivut

Lisäksi tarjolla on hyviä uutisia James Bond -elokuvien faneille. Huutokaupassa on myynnissä yksi 007 ja kultainen ase -elokuvan oheistuotteiksi valmistetuista kultaisista aseista. Sen ohessa tulevat edesmenneiden Roger Mooren ja Christopher Leen nimikirjoitukset.

Vuorisen mukaan aseita tehtiin elokuvan ilmestyessä 400 kappaletta ja ne myytiin samantien loppuun.

– Vuodesta 2018 niiden hinnat ovat lähteneet hurjaan, nousuun ja on myyty jopa 20 000 punnalla, Vuorinen sanoo.

Käytetyn tavaran suosio noussut

Vuorinen arvioi, että muistoesineiden ja käytetyn tavaran ostaminen on nykyään suositumpaa kuin koskaan. Hänen mielestään keräilyesineiden myyminen on kasvanut suurin piirtein viimeisen kahdeksan vuoden aikana ”utopistisiin mittasuhteisiin”.

Yhtä syytä kasvulle on vaikea nimetä, mutta Vuorinen arvioi, että uniikki tavara on ehkä yksinkertaisesti muodissa. Yksi syy voi olla myös huutokaupan tulo tutuksi television kautta.

– Pitäisiköhän meidän ihan peräti kiittää tästä ihan Huutokauppakeisaria? Vuorinen pohtii.

Mukana on muitakin erikoisuuksia, kuten fiktiivisen Sons of Anarchy -sarjan pilottijaksossa moottoripyöräkerhon vapapresidentin käyttämä prätkäliivi. Myös sen mukana tulevat sarjan näyttelijöiden signeeraukset. Huutokauppakeskus Turengin sivut

Myynnissä on myös Mötorheadin rumpusetin kalvo, johon on kirjoitettu bändin jäsenten nimikirjoitukset. Huutokauppakeskus Turengin sivut