Finland

Oululaisen kulttuurimedia Kuiskeen päätoimittaja Pete Huttunen toivoo, että kirjoittamisella voisi tienata – julkaisun tulevaisuuden kannalta avustajakunnan laajentaminen on tärkeää

Koronan takia julkaisussa on viime aikoina keskitytty kirjailijahaastatteluihin, tulevaisuudessa mukaan tulevat myös elokuva-arviot.

Pete Huttunen odottaa jännityksellä, milloin hän pääsee taas kirjoittamaan kulttuuritapahtumista. Korona-aikana aiheet ovat pyörineet paljolti kirjallisuuden ympärillä.

Pete Huttunen odottaa jännityksellä, milloin hän pääsee taas kirjoittamaan kulttuuritapahtumista. Korona-aikana aiheet ovat pyörineet paljolti kirjallisuuden ympärillä.

Kuva: Anssi Juntto

Kun oululainen kulttuurijulkaisu Nousu tarvitsi kirjoittajan Iik! -kauhuelokuvafestivaalille loppuvuodesta 2015, monipuolisesti kulttuuria harrastanut Pete Huttunen tarjoutui hoitamaan keikan.

Nousuun kirjoittaminen osoittautui sekin mukavaksi ja mielenkiintoiseksi harrastukseksi. Toimeksiantojen myötä pääsi ilmaiseksi musiikkifestivaaleille ja muihin tapahtumiin sekä saattoi katsella niitä eri kulmasta kuin aiemmin.

Football news:

Paulo Fonseca: It was difficult to beat Manchester United 4:0. Roma scored 3 goals, but they realized almost all their chances
Maguire about 2:3 with Roma: The game was played on opposite courses, like in basketball. Allowed them to create too many chances in the second half
Unai Emery: Arsenal had the best chances to score, but Villarreal deserved to go further
Solskjaer on Manchester United's schedule: This was done by people who have never played football at this level. It is physically impossible for the players
Mikel Arteta: Arsenal were more dominant in the 2nd half, but were not good enough in the 1st
Sulscher reached the final of the European Cup for the first time as a coach. He won the Champions League final with Manchester United as a player
Arsenal did not reach any finals in a season for the first time since 2016