Pietarissa sijaitsevaa Iisakin kirkkoa rakennettiin 1800-luvulla neljäkymmentä vuotta. Suomessa sote-uudistusta on tehty eri hallitusten johdolla vuodesta 2006 lähtien.

Nyt Marinin (sd) hallitus on saanut sote-lakiesityksen siihen pisteeseen, että siltä puuttuu enää eduskunnan hyväksyntä.

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että sote-palvelut pitää järjestää ihmislähtöisesti, nykyistä tasa-arvoisemmin ja samalla mahdollisimman kustannustehokkaasti. Valitettavasti hallituksen sote-mallissa rakennetaan uutta hallintoa eikä hoivaa, ja sen myötä myös kustannukset kasvavat nykytilaan verrattuna.

Sote-rakenteiden uudistaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että terveyspalvelut siirretään kunnilta pois 21 sote-maakuntaan (hyvinvointialue) ja Helsingille.

Hallituksen sote-ministeri Krista Kiuru (sd) myönsi tiistaina Ylen A-studiossa, että kyse on ennen muuta rakenteiden uudistamisesta, ja että vasta sen jälkeen, kun rakenneuudistus on eduskunnassa päätetty, aletaan miettiä miten ”sisältöuudistuksessa parannetaan asioita ja miten varmistetaan, että hoitoon pääsy on laadukasta ja asiat hoidetaan hyvin”.

Toisin sanoen hallitus sai valmiiksi veronmaksajille kalliiksi tulevan maakuntamallin, lukitsi julkisen puolen järjestämisvastuun, mutta ihmisten hoivapalveluiden parantaminen jää tulevaisuuteen ja tulevien hallitusten murheeksi.

Siinä mielessä sote-uudistuksen vertaaminen Iisakin kirkkoon on erittäin osuvaa, koska myös sitä jouduttiin korjaamaan useaan otteeseen vuosien aikana.

Hallituksen sote-uudistuksen vastuuministeri on perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd). Pete Anikari

Sote-uudistusta on perusteltu sillä, että kuntien sosiaali- ja terveyspalvelut pitää saada kuntia ”leveämmille hartioille”. Sellaiset pitäisikin saada, mutta hallituksen sote-mallissa hartiat paradoksaalisesti kapenevat, koska hyvinvointialueita on tulossa liian monta, eikä kaikkien taloudellinen kantokyky riitä palveluiden järjestämiseen. Asiantuntijoiden mukaan viisi aluetta olisi riittänyt, tai maksimissaan 10–12 aluetta. Keskusta halusi kuitenkin 22 maakunnan mallin, jonka hallinnosta koituvat lisäkulut maksaa etenkin kaupunkilainen veronmaksaja.

Marinin hallituksen sote-uudistuksen ongelmana on myös se, että rahoitus tulee ainakin aluksi valtiolta, jolloin hyvinvointialueilla ei ole kannustimia tehostaa toimintaansa.

Mahdollinen myöhemmin tuleva maakuntavero voisi lisätä kannusteita tehokkaampaan toimintaan, mutta toisaalta pelkona on, että veromalli kasvattaisi alueiden eriarvoisuutta, mikä ei etenkään keskustalle käy. Lisäksi heikommin menestyvät alueet tarvitsisivat valtiolta verotulojen tasausta, jonka kustantavat taas kerran kaupunkien veronmaksajat.

Marinin hallituksen kiireellä runnottu sote-malli luo Suomeen ylimääräisen ja kalliin hallintorakenteen, joka luo painetta kiristää veroja eikä takaa hoitoon pääsyn parantumista. Lisäksi poliittisista syistä kiireiseksi ladattu aikataulu voi asiantuntijalausuntojen mukaan vaarantaa joidenkin alueiden kyvyn järjestää sote-palvelut. Aikataulun kireydestä on myös perustuslakivaliokunta ollut huolissaan.

Hallituksen ajamaa, kalliit rakenteet lukitsevaa sote-uudistusta ei pitäisi hyväksyä, vaan tehdä rauhassa malli, johon ei jää näin paljon valuvikoja.