Finland

Pääkirjoitus: Puola sinetöi vaaleissa kovan linjansa – EU ei saa yhteisön kauhukakaraa kuriin

Puolassa järjestettiin sunnuntaina laajoja mielenosoituksia opposition ehdokkaan tueksi presidentinvaaleissa. Kuva Varsovasta.

Puolan presidentinvaalien toisesta kierroksesta tuli jännitysnäytelmä. Istuva presidentti Andrzej Duda voitti yllättävän niukasti.

Laki ja oikeudenmukaisuus -puolueen Duda sai 51,2 prosenttia ja keskustaoikeistolainen Kansalaisfoorumin vastaehdokas Rafal Trzaskowski 48,8 prosenttia äänistä vaaleissa, joissa äänestettiin ennätysvilkkaasti. Puola on Euroopan unionin jäsenvaltio, joka aiheuttaa harmia yhteisölle. EU:n peruskirjan korostama riippumaton oikeusvaltioperiaate ja tiedonvälityksen vapaus eivät ole nyky-Puolassa kunnossa.

Puolassa presidentillä on paljon valtaa, presidentti voi muun muassa hidastaa lainsäädäntöä veto-oikeudellaan.

Laki ja oikeudenmukaisuus -puolue ei pysty mielin määrin ohjailemaan Puolan lainsäädäntöä parlamentissa, mutta yhdessä presidentin kanssa se muodostaa vahvan kombinaation – kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Silloin käydään parlamenttivaalit. Puolan todellinen johtaja on puolueen puheenjohtaja Jaroslaw Kacsynski.

Demokraattiset ja liberaalit voimat laittoivat paljon toivoa Trzaskowskin vaalimenestykseen. Voitto vaaleissa olisi katkaissut Puolan EU:n perusoikeuksia polkevan politiikan suunnan tai ainakin hidastanut sitä. Puolan kaupalliset mediat ovat olleet erittäin huolissaan sananvapauden rajoittamishankkeista Puolassa. Vaaleissa nähtiin sellainen erikoisuus, että kaupallinen, yksityisomistuksessa oleva media tuki estoitta Trzaskowskia.

Objektiivisen journalismin hyveet unohdettiin: median kannalta vaaleissa kyse oli median omasta tulevaisuudesta ja selviytymisestä.

Laki ja oikeudenmukaisuus sai nyt kolmeksi vuodeksi työrauhan, joka voi tietää Euroopan unionille lähinnä lisää harmaita hiuksia.

Tilanne on erikoinen.

Puola rikkoo EU:n perussopimuksen oikeusvaltioperiaatetta, mutta on silti käsi ojossa hakemassa tukirahaa muun muassa kaavaillusta 750 miljardin euron elpymisrahastosta. EU:ssa kuuluu välillä äänenpainoja, että rahaa ei anneta, jos perusoikeuksia rikotaan. Uhkailu jää puheeksi, sillä Puolan kuriin pistäminen vaatii kaikkien EU-maiden yhtenäisyyttä. Puolalla on yksi tukija: Unkari.

Se riittää.

Demokraattisia oikeuksia poljetaan molemmissa maissa, siksi maat tukevat toisiaan hiljaisella sopimuksella, ja EU:n suuri enemmistö on aseeton. Puola tietää, että sillä on pelivaraa myös strategisen asemansa takia. Nato-maa Puola on lännelle tärkeä vahti Venäjän suuntaan.

Laki ja oikeudenmukaisuus on ostanut asemansa ja suosionsa rahalla. Puolalainen on tyytyväinen kun lapsiperheille ja eläkeläisille suunnataan erityistukea, lisäksi työelämässä nostetaan minimipalkkoja usean vuoden ohjelmalla. Puolan talous kasvaa ja – ironista kyllä – talouskasvu tehdään Euroopan unionin tukieuroilla.

Kun peruspuolalaisen lompakkoon tulvii rahaa, demokraattisten oikeuksien ja lehdistönvapauden polkemiset eivät näytä ikäviltä asioilta – tai ainakaan asioilta, joiden takia pitäisi nousta barrikadeille.

Football news:

Nuno about 0:1 with Sevilla: Disappointment. Wolverhampton conceded too often in the final minutes
Immobile about Newcastle: They called my agent when the sheikhs bought the club
Liverpool are confident they will sign Tiago. The player has already agreed a contract and is pressing Bayern
Our judging = fear and helplessness. Instead of Kaloshin and Kashshai – a soulless system that does not care
Lothar Matteus: Messi is not enough to pass such a Bayern. I am not afraid of Barca
Thomas Tuchel: Mbappe will play Atalanta if nothing happens
Lille acquired 20-year-old forward David from Gent. He is the best sniper of the CONCACAF Cup