Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Paavi pääsi sairaalasta – murjaisi heti vitsin

Paavi on ”yhä elossa”.

Paavi Franciscus pääsi sairaalasta. Kuva:  REMO CASILLI / Reuters

Paavi Franciscus on päässyt pois sairaalasta lauantaiaamuna, uutisoi BBC.

Paavi vietiin Rooman Gemellin sairaalaan keskiviikkona hengitystieinfektion vuoksi. Torstaina uutisoitiin, ettei paavin tila sairaalassa ollut missään vaiheessa vakava, testit sulkivat heti alkuun pois esimerkiksi sydänongelmat ja keuhkokuumeen.

Vatikaanin lähteiden mukaan 86-vuotias paavi ei myöskään kärsinyt koronasta, vaan toisenlaisesta hengitystieinfektiosta, johon kuului oireena hengitysvaikeudet.

Sairaalasta päästessään paavi oli hyvällä tuulella. Hänet kuvattiin hymyilevänä vilkuttamassa auton ikkunasta.

– Yhä elossa, paavi oli lohkaissut poistuessaan sairaalasta.

Paavi oli hyvällä tuulella. Kuva:  REMO CASILLI / Reuters

PAAVIN terveydentilalla spekuloidaan säännöllisesti. Viime vuonna useita paavin esiintymisiä peruttiin polvikivun vuoksi, ja viime heinäkuussa hän sanoi, että hänen on hiljennettävä tahtia. Viime kuukausina paavi on kroonisen polvikivun vuoksi turvautunut pyörätuoliin.

Keskustelua on herättänyt se, aikooko Franciscus edeltäjänsä Benedictus XVI:n tavoin eläköityä.

Franciscus on sanonut toimivansa samoin, jos hänen terveydentilansa huononee eikä hän pysty suoriutumaan tehtävästään. Helmikuisessa haastattelussa hän kuitenkin painotti, ettei ero ole hänen suunnitelmissaan.