Ehdokkaat ovat synkkiä, eikä liiallisesta iloittelusta voi syyttää mediaakaan, kirjoittaa Seppänen.
Pekka SeppänenRiippumaton tarkkailija
Eduskuntavaalit ovat vielä edessä. En silti ole ainoa, joka on jo kyllästynyt näihin vaaleihin.
Hetken kestää vaalikampanjointia, ja sekin synkkää ja ikävää. Ehdokkaat näkevät kaikkialla huolenaiheita. Harva lupaa järjestää äänestäjille mitään iloista. Iloisinta tähän mennessä on räntäsateessa tarjottu vaalimakkara.
Tasapuolisinta olisi, että kaikilla puolueilla olisi virallinen, helposti tunnistettava värikoodi.
Vaalit voisivat olla värikkäämmätkin. Ainoa eduskuntapuolue, joka nimeään myöten tunnustaa väriä, on vihreät. Ehdokkaita on tosin asettanut myös sinimusta liike. Mutta missä viipyvät hiukan iloisemman väriset liikkeet?
Sateenkaaripuoluetta ei ole olemassa, ei edes taivaansinistä puoluetta.
Pääministerillä on niin paljon innokkaita äärikannattajia, että nämä voisivat ehkä perustaa ultramariinin puolueen.
Tasapuolisinta olisi, että kaikilla puolueilla olisi virallinen, helposti tunnistettava värikoodi. Vihreät olisivat vihreitä, vasemmistoliittolaiset punaisia, sosiaalidemokraatit pinkkejä, kokoomuslaiset sinisiä, perussuomalaiset tummansinisiä, keskustalaiset ruskeita, ärkoopeeläiset keltaisia, liikenyttiläiset kirjavia ja kristillisdemokraatit harmaita.
Kristillisdemokraattien puheenjohtajalla tosin oli Ylen erittäin suuressa vaalikeskustelussa yllään violetti pusero. Violetti on kristillisessä maailmassa muun muassa katumuksen väri. Ehkä kristillisdemokraatit siis valitsisivat mieluummin vaikkapa valkoisen. Se olisi tervetullutta, sillä valkoinen on paitsi autuuden, myös ilon väri.
Vaalikoneita ei selvästikään ole tarkoitettu viihdekäyttöön.
Ehdokkaat ovat synkkiä, eikä liiallisesta iloittelusta voi syyttää mediaakaan.
Erityisen tosikkomaisesti media suhtautuu omiin vaalikoneisiinsa. Niitä ei selvästikään ole tarkoitettu viihdekäyttöön.
Vaalikoneiden laadinnassa on ollut mukana suuri joukko tutkijoita ja toimittajia. Jopa päätoimittajat ovat ehtineet muilta kiireiltään osallistua tähän vastuulliseen tehtävään.
Ei ihme, että vaalikoneiden kysymykset vaikuttavat joskus liian monen kokin keitoksilta. Kuten esimerkiksi tämä: ”Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.”
Tarkoituksena lienee ollut kysyä, pitäisikö ihmisten tuottavuuserojen näkyä palkassa. Mutta sana tuottavuus on varmaan ollut yhden kokin mielestä vaikeaselkoinen ja toisen mielestä liian ahdistava, joten se on korvattu sanoilla lahjakkuus ja ahkeruus. Samalla koko lause on heittänyt häränpyllyä. Ei kai kenenkään mielestä pidä palkita lahjakkuudesta ja ahkeruudesta, jos niillä ei saa mitään aikaan.
Suomessa on ollut yli sata rekisteröitynyttä puoluetta. Yhdenkään nimessä saati toiminnassa ei ole ollut mitään iloista, hauskaa tai leikkisää. Lähimmäksi pääsi rantajuhlia 1990-luvulla järjestänyt ihmisyydenpuolue, eikä sekään päässyt kovin lähelle.
Puolueiden lempinimet ovat pilkallisia, suopeimmillaankin vain neutraaleja. Ilmeisesti ainoastaan sosiaalidemokraatit käyttävät ylpeinä omaa haukkumanimeään demarit, ja perussuomalaisetkin hammasta purren omaansa.
Pahansuopia pilkallisia lempinimiä ei ole syytä luetella. Mainittakoon kuitenkin yksi. Keskustan haukkumanimi on kepu, vaikka puolue on ollut jo 35 vuotta viralliselta nimeltään Suomen Keskusta eikä Keskustapuolue.
Loogisempaa olisi siis kutsua keskustaa nimellä suke. Kepuloinnin sijasta olisi taas kohteliaampaa puhua sukeroinnista. Keskustalaisia itseään voisi myönteisemmin puhutella esimerkiksi keppareiksi. Keppari ei petä koskaan.
Voisimme osoittaa puolueille suurempaa sympatiaa ottamalla käyttöön kivempia lempinimiä, sellaisia kuten pertsat tai liikkikset.
Olen ajatellut perustaa uuden puolueen. Sen nimeksi tulisi Reiluus. Reiluutta kannattavat kaikki. Reiluus vaatisi joskus ronskia lisävelanottoa, joskus velkojen ankaraa takaisinmaksua. Kellään ei olisi kanttia panna vastaan, koska asiat tehtäisiin reiluuden nimissä.
Pekka Seppänen
Kolumnin kirjoittaja on kaikkia puolueita kannattava riippumaton tarkkailija.
Kolumnista voi keskustella 30.3. kello 23.00 asti.
