Finland

Petter Kukkoselta lähtivät mitalijuhlat täysin lapasesta – ”Ollut niin paljon draamaa”

Petter Kukkonen on nähnyt valmentajana kaiken. Palkinto tuli perjantaina.

Ilkka Herola avasi Suomen mitalitilin Obertsdorfin MM-kisoissa. Kisan jälkeen hän pääsi urakoimaan vielä haastattelupisteillä.­

Kun Ilkka Herola kertoi medialle riemukkaaseen MM-hopeaan vieneestä tykkihiihdostaan, muutaman metrin sivulla seisoi mies, jonka maskin takana kävi kova myllerrys.

Ilkka Herola oli 16-vuotias rumpujensoitosta ja kovasta harjoittelusta innostunut siilinjärveläinen teinipoika, kun tuore päävalmentaja Petter Kukkonen nosti hänet maajoukkueeseen kaudella 2012–2013. Siitä lähtien kaksikko on kulkenut samaa polkua, monesti hyvin kivistä.

– Lähti aika lailla lapasesta, kun mitali varmistui. On tässä ollut niin paljon draamaa ja muuta, tapahtuneen hämmentämä Kukkonen pyöritteli päätään.

Mäkiosuuden jälkeen Kukkonen oli taas kerran viittä vaille valmis heittämään kaivoon toiveet MM-mitalista. Vaikka hän tuntee Herolan potentiaalin tämän henkilökohtaisen valmentajan Antti Kuisman ohella parhaiten Suomessa, urheilijan brutaali meno hiihtoradalla yllätti kovimmatkin asiantuntijat.

– Tässä on ollut päävalmentajana vaikeitakin aikoja, vuosien varrella jopa epätoivon hetkiä. Olen miettinyt, olenko oikea henkilö kehittämään näitä urheilijoita, Kukkonen sanoi.

Päävalmentaja muistutti mitalin merkityksestä pienen lajin resursseille, mutta muistutti, että suppean jälkikasvun eteen on tehtävä työtä entistä rajummin.

– Arvokisamitali on sellaisesta katsannosta erittäin tärkeä. Kyllä se otetaan vastaan. Tällä hetkellä tuntuu kuin apina olisi pudonnut selästä.

Petter Kukkonen pääsi tuulettamaan ensimmäistä arvokisamitalia päävalmentajana. Arkistokuva.­

Kuluvalla kaudella Kukkonen muistetaan parhaiten viime vuoden puolella käydystä, mäkipukujen härskiin manipulointiin liittyneestä debatista, joka hänen osaltaan huipentui Kansainvälisen hiihtoliiton antamaan varoitukseen.

Juuri nyt Petter Kukkonen muistetaan aivan eri asioista: 14 vuoden arvokisamitaliton putki paukahti perinnelajissa komeasti poikki, ja kaikesta päätellen Herolan mitalisaalis ei ole jäämässä tähän.

Football news:

Real Madrid and Modric have agreed on a one-year contract extension. The player agreed to a salary reduction
Roma reached the 1/2 final of the UEFA Cup/Europa League for the first time since 1991
Contrast before the whistle in Prague: Slavia players lined up in front of a kneeling Arsenal
Unai Emery: I am used to matches against my former clubs, so the games with Arsenal are not something new
I drink beer, champagne, red wine. I eat cheese and caviar. Figo about watching football
Figo about Messi and Ronaldo: Truffles with caviar is difficult to compare
Pogba on the substitution at half-time: They tried to provoke me for the 2nd yellow card. The coach decided that it would be better if I left the field before the red