Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Pohjanmaalla ihmeteltiin, miksi Vaasan suurpalon vaaratiedote otsikoitiin väärään maakuntaan – taustalla historialliset seikat

Vaaratiedotealue, joka on nimetty Etelä-Pohjanmaan alueeksi, kattaa myös Vaasan. Jatkossa on suunnitteilla, että alueet erotetaan toisistaan sekaannusten välttämiseksi.

Tulipalo Strömberg Park
Vaasan Strömberg Parkin teollisuusalueella syttyi suurpalo eilen keskiviikkona kello 13:n jälkeen. Sittemmin palo on saatu sammutettua. Kuva: Kim Blåfield / Yle

Vaasassa ihmeteltiin keskiviikkona, miksi vaaratiedote Vaasan tehdasalueen suurpalosta otsikoitiin Ylen teksti-tv:ssä ja verkkosivuilla Etelä-Pohjanmaalle suunnatuksi.

Asiaa ihmeteltiin myös eri medioissa, kuten esimerkiksi Ilkka-Pohjalaisessa (siirryt toiseen palveluun).

Tiedote näkyi muun muassa Ylen teksti-tv:ssä ja verkossa ja kytkettiin radiossa vaara-alueelle, johon tässä tapauksessa kuuluu kaksi maakuntaa: Pohjanmaa ja Etelä-Pohjanmaa.

Ylen turvallisuuspäällikön Jyrki Guttormin mukaan vaaratiedote oli kuitenkin välitetty oikein.

Viranomainen määrittää vaaratiedotteiden alueet, ja Vaasan tapauksessa käytetty vaaratiedotealue on nimetty Etelä-Pohjanmaan alueeksi, ja se kattaa myös Vaasan.

Aikaisemmin Vaasa on kuulunut historialliseen Etelä-Pohjanmaan maakuntaan. Maakunta jaettiin vuonna 1994 Pohjanmaaksi ja Etelä-Pohjanmaaksi.

– Kritiikkiä voi toki kohdistaa, että miksi alue on nimetty noin, mutta tiedotteen välittämiseen se ei vaikuttanut, Guttorm sanoo.

Alueet erotetaan jatkossa

Vaaratiedote on Guttormin mukaan välitetty Ylen radiokanavilla tämänhetkisellä tiedolla juuri sinne minne pitikin.

Ylellä ei ole valtuuksia muuttaa viranomaisen antaman vaaratiedotteen sisältöä esimerkiksi verkossa ja teksti-tv:ssä. Laki vaaratiedotteista vaatii, ettei tiedotteen sisältöä saa muuttaa sitä välitettäessä.

Myös antava viranomainen on Guttormin mukaan valinnut vaaratiedotealueen oikein.

Vaasan hätäkeskuksen apulaispäällikkö Kai Paldanius uskoo, että syy Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan yhdistämiselle juontuu vanhoista peruista.

– Tämä ei siis ole virhe, vaan tämä on joskus ollut oikeaa tietoa, ja se on sitten syötetty niin sinne karttaan. Nyt tämä pyritään korjaamaan ja alueet eritellään omiksi alueikseen.

Paldanius ei osaa sanoa varmasti, miksi asiaan ei ole puututtu jo aikaisemmin.

– Ei näitä vaaratiedotteita kuitenkaan jatkuvasti tule, ja aikaisemmin ne ovat ehkä osuneet sitten muihin alueisiin, joissa tämä asia on kunnossa, hän pohtii.

Työ alueiden erittelyyn on Paldaniuksen mukaan jo aloitettu. Tarkkaa päivämäärää sen valmistumiselle ei vielä ole.