Finland

Pohjoisen liikennekulttuurissa on tapahtunut paljon kehitystä, mutta Ruotsissa ollaan edelleen valovuosia edellä, sanoo Liikenneturvan aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi

Liikenneturvan Oulun aluepäällikön Rainer Kinisjärven mukaan Pohjantie Oulun kohdalla on edelleen levottomin moottoritieosuus Suomessa.

Rainer Kinisjärvi sanoo, että sosiaalisessa mediassa kärjistynyt kissanhännänveto autoilijoiden ja pyöräilijöiden kesken on onneksi lähes tunnistamaton ilmiö Oulun seudulla. Täällä pyöräilykulttuuri ollut aina olennainen osa kaupunkia.

Rainer Kinisjärvi sanoo, että sosiaalisessa mediassa kärjistynyt kissanhännänveto autoilijoiden ja pyöräilijöiden kesken on onneksi lähes tunnistamaton ilmiö Oulun seudulla. Täällä pyöräilykulttuuri ollut aina olennainen osa kaupunkia.

Kuva: Pekka Peura

– Kun tulin töihin 22 vuotta sitten, liikennekuolemien määrä Suomessa oli noin 500 vuodessa. Viime vuonna se oli 222. Parempaan suuntaan siis on menty, mutta se ei käy nopeasti, sanoo Liikenneturvan Oulun aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi.

Paljon paremmin voisi silti olla. Suomi on jäänyt selvästi jälkeen Ruotsin, Norjan ja Tanskan liikenneturvallisuuden tasosta. Euroopan mittapuussa olemme keskivaiheilla.

Football news:

Barcelona has no plans to return Dani Alves, as he will take away playing time from Desta and Mingesa
You walk, and I fly. Zlatan about hitting through himself in the match with Verona
Lille coach: Benzema is an outstanding player. This is what is needed for the Golden Ball
Sandro Wagner: Messi didn't deserve the Golden Ball. Chiellini is the favorite, followed by Lewandowski
Gary Neville: Manchester United stars don't plow like de Bruyne, Mane, Bernardo and Firmino. They lack such a work ethic
Salah turned into Messi. Lineker on Liverpool forward
We will ask you to punish those who unreasonably accused Glick of racism in the match with England. The Polish Football Union will appeal to FIFA