Vesitehokkuusyhtiö Enveran osake-enemmistö siirtyy norjalaisen pääomasijoitusyhtiö Norvestorin hallintaan.

Envera tunnetaan Suomessa SaaS-pohjaisesta Fiksuvesi-palvelusta, jota käyttää jo yli 7000 kiinteistöä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Benelux-maissa.

”Veden hinta saattaa kohota Pohjoismaissa kaksin- tai jopa kolminkertaiseksi alkaneen vuosikymmenen aikana”, sanoo Enveran toimitusjohtaja Jussi Niiniaho.

”Paikalliset vesilaitokset joutuvat investoimaan ikääntyvien johtoverkostojen korjauksiin, ja viemäröintiä pitää vahvistaa ilmastonmuutosten aiheuttamien ääri-ilmiöiden takia. Taloyhtiöiden asukkaat tarvitsevat uusia ratkaisuja nousevien vesilaskujen hillitsemiseen.”

Fiksuvesi-palvelu perustuu taloyhtiöiden vedenkulutuksen reaaliaikaiseen seurantaan. IoT -tekniikkaa hyödyntävä palvelu lähetti taloyhtiöiden isännöitsijöille ja huolloille viime vuonna yli 30 000 hälytystä poikkeuksellisesta vedenkulutuksesta, jonka takana on usein vuoto.

”Datamme osoittaa, että suomalaisessa taloyhtiössä tapahtuu vuoto keskimäärin kolme kertaa vuoden aikana. Mitä nopeammin vuotoon reagoidaan, sitä pienemmiksi jäävät sekä kustannukset että vesivahingot”, Niiniaho sanoo.

Norvestor on erikoistunut pienten ja keskisuurten kasvuyhtiöiden kehittämiseen Pohjoismaissa. Norvestor omistaa Suomessa aiemmin mm. kiinteistöpalveluyhtiöt PHM:n ja Kotikadun, jotka jatkavat fuusion jälkeen kasvua Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Norvestorin hallinnoimien pääomien arvo on noin 1,6 miljardia euroa.