Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Poliisi: Ben Zyskowiczin pahoinpitelystä epäilty kertoo tunteiden kuumenneen ja tapahtunut oli hänen mukaansa sattumaa

Tutkinnanjohtaja ei ole vielä päättänyt, aikooko hän vaatia pahoinpitelijää vangittavaksi.

Mies hyökkää Ben Zyskowiczin kimppuun Itäkeskuksessa.
Kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok) kimppuun hyökättiin viime lauantaina, kun hän oli tekemässä vaalikampanjaa Helsingin Itäkeskuksessa. Kuva: Lukijan kuva

Kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok) pahoinpitelystä epäilty mies on poliisikuulusteluissa kertonut, ettei teon taustalla ollut suunnitelmallisuutta.

Tutkinnanjohtaja Tommi Lehtonen kertoo STT:lle, että miehen mukaan hänen tunteensa kuumenivat tilanteessa ja oli sattumaa, että kävi miten kävi.

Zyskowiczille naarmuja käsiin ja polviin

Zyskowicz joutui hyökkäyksen kohteeksi lauantaina Helsingin Itäkeskuksessa ennen puoltapäivää.

Epäilty 38-vuotias mies on edelleen pidätettynä.

Tutkinnanjohtaja Lehtonen kertoo, ettei ole vielä päättänyt, aikooko vaatia miestä vangittavaksi. Vangitsemisvaatimus pitää esittää huomiseen puoleenpäivään mennessä.

Ben Zyskowicz kertoi tapahtumista tuoreeltaan lauantaina Ylelle. Hän kertoi odottaneensa metroa Vuosaareen laiturilla kahden vaalitiimiinsä kuuluvan henkilön kanssa, kun vuonna 1984 syntynyt, hyvin aggressiivisesti käyttäytynyt mies tuli Zyskowiczin lähietäisyydelle.

– Mies rupesi huutamaan Natosta, kuinka hän haluaisi tappaa minut ja työntää metron alle, joka oli selkäni takana. Sen jälkeen hän löi kädellä naamaani, siinä ei tapahtunut mitään pahempaa, Zyskowicz kertoi.

Mies ei vaikuttanut Zyskowiczin mukaan henkisesti epävakaalta tai päihtyneeltä.

Tämän jälkeen mies poistui laiturilta ja Zyskowicz lähti seuraamaan tätä silminnäkijöiden kanssa. Zyskowiczin vaalitiimiin kuuluneet henkilöt kuvasivat tilannetta.

– Huusin ihmisille, että ottakaa miehestä kuvia, koska luulin siinä vaiheessa, että hän pääsisi karkuun, Zyskowicz kertoo.

Ulkona mies jatkoi Zyskowiczin solvaamista juutalaisuudesta. Jossain kohtaa mies juoksi Zyskowiczin kiinni ja kamppasi tämän maahan, minkä jälkeen mies perääntyi.

Vartijat ottivat miehen tämän jälkeen kiinni, ja poliisi otti miehen haltuunsa. Zyskowicz naarmutti kaatumisen yhteydessä kämmenensä verille ja sai myös naarmuja polviinsa.

Uutinen päivittyy.