Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Poliisi epäilee kolmea henkilöä Porin lapsikaappauksessa

Lounais-Suomen poliisi epäilee jo kolmea henkilöä Porin lapsikaappauksesta. Epäilty lapsikaappaus tapahtui Porissa sunnuntaina. Lapsi on poliisin mukaan viety ulkomaille.

Porin poliisiaseman etuovet.
Lounais-Suomen poliisi on edistynyt Porin lapsikaappauksen esitutkinnassa. Kuva: Jenni Kivimäki / Yle

Poliisi epäilee kolmea henkilöä sekä lapsikaappauksesta että törkeästä vapaudenriistosta. Epäilty lapsikaappaus tapahtui Porissa sunnuntaina, minkä jälkeen lapsi vietiin ulkomaille.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm Lounais-Suomen poliisista vahvistaa, että noin viisikymppistä naista epäillään lapsikaappauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta. Hän on ollut pidätettynä maanantaista lähtien.

Poliisi on esittänyt Satakunnan käräjäoikeudelle naisen vangitsemista. Käräjäoikeus ei ole vielä tehnyt vangitsemispäätöstä.

Aiemmin on kerrottu, että lapsikaappauksesta on vangittu todennäköisin syin epäiltynä poissaolevana itäsuomalainen yli 60-vuotias mies. Vangitun miehen osalta rikosnimikkeitä on tarkennettu. Myös häntä epäillään tällä hetkellä paitsi lapsikaappauksesta myös törkeästä vapaudenriistosta.

Lisäksi poliisi on pidättänyt asiassa kolmannen henkilön, johon kohdistuvat samat rikosepäilyt kuin kahteen muuhun henkilöön. Poliisi otti kolmannen henkilön kiinni keskiviikkona ja tulee todennäköisesti esittämään häntäkin vangittavaksi.