Finland

Poliisi valvoo tehostetusti kännykän käyttöä liikenteessä – puhelinta ei saa räplätä liikennevaloissakaan

Euroopan komissio on poliisin mukaan arvioinut, että tarkkaamattomuus on riskitekijänä 10–30 prosentissa liikenneonnettomuuksista.

– Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ei saa ajon aikana käyttää kännykkää siten, että pitää sitä kädessään. Ajon aikana tarkoittaa myös sitä, kun ollaan ajoradalla valoissa odottamassa valojen vaihtumista, ei siis ainoastaan liikkeellä oloa, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Kallio sanoo tiedotteessa.

Kallion mukaan tarkkaamattomuus liikenteessä tyypillisesti johtuu puhelimen näpräämisestä tai siihen puhumisesta ajon aikana.

Poliisi valvoo myös turvavyön käyttöä. Kuolemaan johtaneissa tieliikenneonnettomuuksissa noin joka kolmas olisi pelastunut turvavyötä käyttämällä, arvioivat liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat.


Mainos (Teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy


– Liikenneturvallisuuden kannalta on myönteistä, että turvavyön käyttö on viime vuosina lisääntynyt. Valitettavasti etenkin henkilöautojen takapenkeillä sekä pakettiautoissa ja kuorma-autoissa jää turvavyö kuitenkin edelleenkin kiinnittämättä liian usein. Poliisin keinot lisätä turvavyön käyttöä ovat valvonta ja valistus, Kallio sanoo.

Liikennevalvonnan yhteydessä poliisi tekee myös ulkomaalaisvalvontaa.


Football news:

Kike Setien: Barcelona didn't play a great match. Espanyol played well in defense
Andujar Oliver on deletions: Fati went too far in the foot, and the foul on the Peak was even more dangerous, perhaps
Atalanta extended the winning streak to 11 matches, beating Sampdoria-2:0
Milner played his 536th game in the Premier League and was ranked in the top 5 of the League in games played
Barca midfielder Fati is removed in the Derby with Espanyol. He spent 5 minutes on the field
Suarez scored 195 goals for Barcelona and finished third in the club's top scorer list
Daniele de Rossi: People call Messi cowardly, but they are afraid to ask their wives for a remote control from the TV