Finland

PPSHP:n selvitys: Ensihoidon siirtäminen pelastuslaitokselta sairaanhoitopiirille lisäisi potilas- ja työturvallisuutta sekä tehostaisi hankintoja

PPSHP selvittää ensihoitotoiminnan siirtämistä pelastuslaitokselta sairaanhoitopiirille.

PPSHP selvittää ensihoitotoiminnan siirtämistä pelastuslaitokselta sairaanhoitopiirille.

Kuva: Taneli Kärki

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP) on selvittänyt ensihoitotoiminnan siirtämistä pelastuslaitokselta sairaanhoitopiirin omaksi toiminnaksi. 

Selvityksen mukaan toimintojen siirtäminen olisi mahdollista liikkeenluovutuksella. Palkkaharmonisoinnin kustannukset olisivat 630 000 euroa. Yhden organisaation toimintamalli lisäisi potilas- ja työturvallisuutta ja samalla voitaisiin tehostaa muun muassa hankintojen tekemistä. Myös häiriö- ja kriisitilanteiden hoitaminen tehostuisi. Selvityksessä muutosta kuvataan kuitenkin suureksi nykyiseen toimintaan nähden.

Nykyään Pohjois-Pohjanmaalla ensihoidon järjestää PPSHP ja palvelun tuottavat Jokilaaksojen sekä Oulu-Koillismaan pelastuslaitokset. Yhteistoimintasopimukset ovat voimassa tämän vuoden loppuun saakka. 

Aiemmin tehdyssä maakuntavalmistelussa ensihoidolla todettiin olevan enemmän toiminnallisia yhteyksiä sosiaali- ja terveydenhuollon kuin pelastustoimen kanssa.

Selvitystä esiteltiin PPSHP:n hallitukselle tällä viikolla. Hallitus merkitsi asian tiedoksi ja valmistelua jatketaan. Asia tuodaan päätöksentekoon syksyllä.

Football news:

Avangard congratulated Zenit with the title: it's Time to match and take the Gagarin Cup
Coach of Orenburg Pro 0:1 with Rubin: Morally devastated, could have drawn
Kike Setien: Griezmann played a great match, understood Messi well, scored a great goal. We changed something
Barca President on the Real Madrid match: VAR always favours one team. I have an unpleasant feeling
Faty scored the 9,000 th goal in the history of Barcelona
Griezmann scored in La Liga for the first time since February with a pass from Messi
Suarez came out on the 3rd place in the list of the best Barca Goalscorers in history