Anu Vehviläinen painottaa, että kyse ei ole tahdon puutteesta. Inka Soveri

Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk) kertoo Karjalaiselle, ettei usko ravintoloiden aukioloa rajoittavan lain ehtivän voimaan ensi maanantaiksi.

Eduskunta aloitti tiistaina ravintoloiden väliaikaista sulkemista koskevan hallituksen esityksen käsittelyn. Eduskunta kävi esityksestä lähetekeskustelun täysistunnossa.

Hallituksen esityksen mukaan ravintolat suljettaisiin kolmeksi viikoksi 8. maaliskuuta alkaen epidemian leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla. Sulun kohteeksi joutuisivat muun muassa kahvilat, ravintolat, baarit, yökerhot ja terassit. Ruoan ulosmyynti olisi kuitenkin sallittua.

– Käsitykseni mukaan laki ei voi olla voimassa maanantaina 8. maaliskuuta, Vehviläinen lausuu Karjalaiselle.

Vehviläinen korostaa, että kyse ei ole tahdon puutteesta vaan lainmukaisen eduskuntakäsittelyn aikataulusta.

Puhemies on aikaisemminkin arvostellut hallitusta kiirehdinnästä koronaviruksen torjuntaan tarkoitettujen lakien valmistelussa.

Ravintoloiden sulkemista koskeva lakiesitys oli eduskunnan lähetekeskustelussa tänään tiistaina. Tämän jälkeen talousvaliokunnan täytyy laatia mietintä lakiesityksestä, johon vaaditaan myös perustuslakivaliokunnan lausunta.

Mikäli valiokunnat saavat työnsä valmiiksi torstaiksi, eduskunta ehtisi käsitellä lakiesityksen vielä ajoissa. Tämä mahdollisuus on kuitenkin Vehviläisen mukaan teoreettinen, eikä hänellä ole tietoa, onko aikataulu valiokunnille mahdollinen.

Ravintoloiden väliaikaista sulkemista koskevan hallituksen esityksen käsittely herätti tunteita tiistaina eduskunnassa. Näin ministeri Krista Kiuru vastasi Ano Turtiaisen puheenvuoroon.