Finland

Puolivuotias Perri on kuplavauva – näki NHL:ssä pelaavan isänsä kuukausien eron jälkeen: tarttui partaan ja hymyili

Dowlingien perhe on jälleen yhdessä Edmontonin NHL-kuplassa.

Dallas Starsin NHL-hyökkääjä Justin Dowling ei ollut nähnyt esikoistytärtään 2,5 kuukauteen. Se oli pitkä aika: noin puolet kuusikuukautisen Perrin elämästä.

Viime viikolla Perri ja hänen äitinsä Meg Dowling lähtivät karanteenin jälkeen NHL:n kuplaan Edmontoniin, jossa Justin tavoittelee Stanley Cupin voittoa tulevan finaalisarjan suomalaisjoukkueessa.

Selvitettyään kuplan koronatestit Megillä oli vielä yksi suuri huolenaihe. Tunnistaisiko Perri enää isäänsä?

Dallas Starsin jakama Twitter-video näyttää alla, miten kävi.

– Perri nyhti isänsä partaa ja hymyili. Se oli hullunkurista. Olin enemmän huolissani kuin Justin: hän sanoi olleensa aina luottavainen, että tytär muistaisi hänet, Meg Dowling kertoi The Athleticille.

Perri on änärikuplan ainoa vauva. Hän ja äitinsä asuvat eri hotellissa kuin isä. Mutta harjoitusten ja ottelujen ulkopuolella on mahdollisuus viettää myös perheaikaa. Tekemistä ei paljoa ole. Lasta voi esimerkiksi työntää vaunuissa pitkin hotellien välistä yhdystunnelia.

Kävelyjen lisäksi Perri on päässyt ensimmäistä kertaa elämässään ravintolaan. Hotelliravintolan henkilökunta joutui etsimään syöttötuolin käyttöön ensi kerran kolmeen kuukauteen.

Myös kuplan vastaanottovirkailijat ovat joutuneet uusien haasteiden eteen. Aiemmin he ovat muun muassa toimittaneet ulkomaailmasta golfverkon Starsin käyttöön. Perri-vauvalle on sen sijaan pitänyt noutaa uusia ruokalappuja.

Vauvasta on iloa myös kuplan työntekijöille.

– Ihmiset ovat olleet täällä yli 50 päivää ja nähneet vain työkavereitaan. Sitten on Perri, kuplavauva. Kuin henkäys raitista ilmaa, Meg Dowling kertoo The Athleticille.

Football news:

We continue to collect the best team in history. Now the right-wing defenders of the
Ryan Giggs: It may be 15-20 years before the Manchester United title
Galaxy fired head coach Skelotto
Gattuso about 1:0 Sociedad: match depended, decide whether Napoli the task of advancing to the playoffs the Europa League more than half
The fall of the Portuguese, whom Cristiano put above himself. From Chelsea and Mercedes in 16-to viewing in Kuban and term for drugs
Juve are in talks with the sacked Sarri to terminate their contract. The coach received 5.5 million euros a year
Fonseca Pro 0:0 with CSKA Sofia: The quality of Roma's game in Serie A is different, but that's normal. Rotation is needed