Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Pyry pyrkii kohti pohjoista – Lumihanki tukevoituu monin paikoin

Lumisadealue leviää kohti pohjoista keskiviikkona. Sään kertoo Foreca.

Lumisateet saapuvat etelästä Lappiin saakka. Tiistaina ja keskiviikkona Lapin lumikertymät ovat enimmäkseen 5 ja 15 senttimetrin välillä.

– Monin paikoin lunta sataa sakeasti. Myös idässä lumisade jatkuu, mutta painottuu päivällä lähinnä Kainuun ja Pohjois-Karjalan itäosaan. Ennusteessa on vielä epävarmuutta siitä, miten länteen sateita idässä ulottuu, Forecan meteorologi Joonas Koskela sanoo.

Maan itäosassa tiistain ja keskiviikon yhteenlaskettu lumikertymä on monin paikoin 10–20 senttimetriä.

Etelässä ja lännessä sää on pilvinen ja poutainen. Lumihiutaleita voi leijailla maahan siellä täällä.

Keskiviikon lämpötilat ovat pitkälti samankaltaiset kuin tiistaina. Etelässä lämpötilat ovat enimmäkseen hieman nollan alapuolella.

Kovimmat pakkaset etelässä osuvat todennäköisesti torstain ja perjantain väliselle yölle sekä torstai- ja perjantaiaamuihin. Pilvettömillä alueilla yön ja aamun lämpötila voi käydä 10 ja 15 asteen välillä.

Talven riemuista voi nauttia vielä isossa osassa Suomea. Jenni Gästgivar

Pohjoiseen torstaihin tuiskua

Torstaina lumisateet painottuvat pohjoiseen.

– Pohjois- ja Itä-Lapissa lunta voi kertyä vielä 5–15 senttimetriä lisää. Muualla lumikertymät ovat alle viisi senttimetriä. Etelässä ja maan keskivaiheilla on vaihtelevan pilvinen pakkaspäivä. Aurinko voi näyttäytyä monin paikoin, Koskela ennustaa.

IL Paras Sää - Säätiedot ja sääennusteet