Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Raskaana oleva Rihanna paljastaa, mitä ruokia himoitsee

Rihanna odottaa toista lastaan.

Kuva:  Emma Mcintyre / AFP

Raskaana oleva Rihanna, 35, päätti kertoa faneilleen, mitä kaikkea hän tällä hetkellä himoitsee, E! News kirjoittaa.

– Olen alkanut syödä kaikkea, mitä en ole ennen himoinnut. Ystäväni tietävät, että inhoan makeaa, mutta nyt yhtäkkiä kyselenkin keksien ja donitsien perään, Rihanna kertoo.

– Lopulta minun oli todellakin kerrottava makeanhimostani ja kaikki kaverini olivat shokissa, tietenkin, kuten koko maailmakin järkyttyi, laulaja naureskelee.

Rihanna sai esikoislapsensa viime keväänä räppäri Asap Rockyn kanssa.

Poptähti palasi yli viiden vuoden keikkatauoltaan miljoonayleisön eteen Super Bowlin puoliaikashow’ssa. Samalla paljastui, että laulaja on jälleen raskaana.

Rihannan toinen raskaus tuli suurelle yleisölle täysin yllätyksenä. Tähti onnistui toistamiseen salaamaan raskautensa ennen selvästi suunniteltua julkistusta. Tästä laulaja suoriutui pitkälti nokkelilla asuvalinnoilla, jotka ovat peittäneet mahdolliset näkyvät muutokset.

Poplaulajan esiintyminen Super Bowlin väliajalla herätti kysymyksiä jo etukäteen. 12 vuotta sitten NBA:n tähdistöottelussa esiintyneen Rihannan odotettiin tuovan mahdollisesti lavalle mukanaan vieraita kuten Draken, mutta hän esiintyi täysin soolona.

34-vuotias supertähti puhui kuitenkin etukäteen mahdollisesta ”yllätysvieraasta” ja ”jonkun tuomisesta mukanaan”. Rihannan pyöristyneestä olemuksesta pääteltiin nopeasti, että tuo yllätysvieras oli uusi vauva, jota laulaja odottaa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan