New Delhi

Intiassa sähköautojen käyttöönottoa uhkaavat paikalliset asukasyhdistykset, vaikka maa itse on asettanut kunnianhimoiset tavoitteet liikenteen sähköistämiseksi.

Monet asukasyhdistykset ovat kieltäneet asukkaita lataamasta autojaan talojen pysäköintipaikoissa.

Järjestöt, jotka kulkevat Residents’ Welfare Association (RWA) -nimellä, päättävät usein useammankin alueen talojen asioista kuten jätteidenkeruusta, parkkipaikoista ja muista yhteisistä asioista. Niillä on yllättävän paljon valtaa eri kaupunkiosissa.

Hindustan Times -lehti raportoi hiljattain kuinka Bengalurussa sähkökäyttöisen skootterin omistaja joutui kantamaan ajoneuvon viidennen kerroksen asuntoonsa, kun yhdistys kieltäytyi asentamasta latauspistettä pysäköintialueelle.

Useiden naapuriyhteisöjen kerrotaan vastustaneen latausasemia, sillä sähkön varastaminen on Intiassa yleistä. Ilman RWA:n siunausta ei latausasemia taloille saa rakentaa.

Järjestöt tunnetaan tiukoista ja omaperäisistä säännöistään. Esimerkiksi koronan aikana ne saattoivat sulkea pääsyn asuntoihin ulkopuolisilta. Usein niiden johtajia kutsutaankin naapuripoliiseiksi.

Osavaltioiden hallitukset ovat ryhtyneet pehmittämään tiukkoja asukasyhdistyksiä tarjoamalla alennettuja kiinteistöverosopimuksia asunto-osakeyhtiöille latausasemien perustamiseksi.

Sähköajoneuvomaa vuoteen 2030 mennessä

Toisaalta Intia tarvitsee kipeästi sähköautoinfraa, sillä se yrittää puhdistaa saastuneita kaupunkejaan tarjoamalla tukia ja muita kannustimia näiden ajoneuvojen käytön edistämiseksi.

Hallitus on asettanut tavoitteen siirtyä sähköiseen liikenteeseen seuraavan kymmenen vuoden aikana. Se on ehdottanut, että ensin sähköisestään uudet kaksipyöräisten moottorit ja kolmipyöräisten riksat vuoteen 2025 mennessä, joiden jälkeen vasta autot. Vuoteen 2030 mennessä hallitus aikoo tehdä Intiasta 100-prosenttisen sähköajoneuvomaan.

Maan sähköautomarkkinoiden arvellaan kipuavan noin 200 miljardin arvoiseksi vuoteen 2030 mennessä. Mutta ennen sitä tarvitaan yli sadan miljardin investoinnit.

Kriitikot ovat epäilleet Intian autokannan nopeaa sähköistymistä. Heidän mukaansa kuluttajat tarvitsevat aikaa hyväksyä muutokset ja latausinfrastruktuurin puute voi aiheuttaa yskintää tiellä, samoin korkea sähkönhinta.

Myytyjen sähköautojen määrä on tällä hetkellä pieni. Kokonaisuudessaan yli 1,3 miljardin ihmisen maassa on myyty alle puoli miljoonaa sähköajoneuvoa, mutta lukumäärä on kasvussa etenkin urbaanien, varakkaiden nuorten keskuudessa.