Finland

Sähkökatkos sai The Rockin tekemään jotain täysin käsittämätöntä – Ryan Reynoldsilta jäätävä kuitti

Sähkökatkos sai The Rockin tekemään jotain täysin käsittämätöntä – Ryan Reynoldsilta jäätävä kuitti

Näyttelijä Dwayne Johnson joutui ansaan omalla kotipihallaan.

Dwayne Johnson joutui ottamaan ohjat omiin käsiinsä.­

Hollywoodin supertähti Dwayne ”The Rock” Johnson, joutui viime viikolla kiperän paikan eteen omalla kotipihallaan. Kaikki sai alkunsa myrskyn jälkeisestä sähkökatkosta.

Kuten monella Hollywood-julkkiksella myös Johnsonilla on pihatiensä edessä sähköllä toimiva portti, joka pitää uteliaat nenät loitolla.

Sähkökatkon johdosta portti jumiutui kiinni ja mies oli vankina omassa kodissaan. Johnson kertoi koomisesta tilanteesta Instagram-tilillään.

Järkälemäinen Johnson koetti ensin hoitaa tilanteen hellävaroen, mutta kun hän alkoi olla myöhässä töistä, tähden oli otettava järeämmät aseet käyttöön.

Johnson väänsi valtavan metalliportin kumoon omin voimin.

– Ei ollut hienoin hetkeni, mutta ihmisen on päästävä töihin, Johnson kuittaa julkaisussaan.

Ensin Johnson yritti saada teknikkoa paikalle avaamaa jumiutuneen portin, –mutta kuullessaan, että huoltomiehellä menisi peräti 45 minuuttia päästä paikalle, hän alkoi huolestua.

– Siinä vaiheessa tiedostin, että sadat ihmiset odottavat minua töihin, jotta voimme aloittaa hommat. Joten tein sen, mitä oli tehtävä, Johnson kirjoittaa.

Ensin Johnson repi portin irti tiiliseinästä, mursi metalliosan, jossa sähkö kulkee ja kumosi portin pihanurmelle.

Ryan Reynolds­

Johnsonin käsittämätön tempaus sai aikaan valtavan määrän kommentteja ja tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa. Yksi kuvaa kommentoineista oli Johnsonin kollega ja ystävä, näyttelijä Ryan Reynolds.

Reynolds heitti kaverilleen sellaisen kuitin, joka sai viimeisetkin someseuraajat repeämään nauruun:

– Portti aukeaa TOISEEN suuntaan.

Football news:

Marcus Rashford is the pride of all England, from the Queen to Jurgen Klopp. He again fed children across the country - and received the Order
Pjanic-Habibu: Good luck, brother. Inshallah, we will win
Klopp on Rashford's charity: I hope mom is proud of him. I'm proud
Troy deeney: I was called a black asshole, and social media said it wasn't racist. Do companies even want to change this?
Miralem Pjanic: Sorry didn't trust the players at Juventus. It's a shame when people are judged incorrectly
Wenger on why he didn't mention Mourinho in the book: he Didn't want to talk about Jose, Klopp or Pepe because they are still working
The perfect project to lose money. An idea for dreamers. Tebas on the European Premier League