Finland

Sähköpyörät synnyttävät uusia markkinoita: Suomen ainoa pyöränvalojen valmistaja tekee töitä nyt kolmessa vuorossa

Polkupyöränosia valmistavan Herrmans Bike Components tekee ennätystulosta. Uusimpia tuotteita ovat lamput, joissa on sekä pitkä että lyhyt valo.

Pyörän
Pohjalaiselle Herrmans Bike Componentsille koronan myötä lisääntynyt polkupyöräilyinto on näkynyt tuotannon kasvuna. Erityisesti kysyntää on riittänyt, ja riittänee tulevaisuudessakin, pyöränvaloille. Toimittaja on Raila Paavola.

Pyöräilybuumiin ovat viime vuosina vaikuttaneet muun muassa ilmastonsuojelun näkökohtien korostuminen ja sähköpyörien kehitys. Tänä vuonna korona on osaltaan lisännyt pyöräilyä.

Töitä tehdään täyttä häkää

Pedersöreläisellä polkupyöränosien valmistajalla Herrmans Bike Componentsilla pyöräilyinnostus on näkynyt liikevaihdon kasvuna.

Pohjalaisyrityksessä tehtiin ennätystulos jo vuonna 2019, kun liikevaihto kasvoi yli parikymmentä prosenttia.

Toimitusjohtaja Dan Liljeqvist mukaan tämä vuosi on ollut kahtalainen.

– Kevät oli haastava, kun tehtaat suljettiin koronan takia, mutta nyt syksyllä olisi pitänyt saada kaikki toimitettua kerralla. Se on tietysti haaste, mutta positiivinen sellainen.

Robotteja Herrmansin tuotantotiloissa.

Herrmansilla on tuotannossa käsiparien lisäksi myös robotteja.Kalle Niskala / Yle

Haasteeseen on Herrmansilla pyritty vastaamaan lisäämällä henkilökuntaa.

Vakinainen väki on lisääntynyt kymmeneksellä. Nykyinen vahvuus on päälle sadan. Lisäksi on tilapäistyövoimaa kiireimpään aikaan. Kolmessa vuorossa arkisin pyörivän yrityksen viikonlopputöiden määrää on myös lisätty.

Vienti on A ja O

Yritys valmistaa pyöriin muun muassa heijastimia, kädensijoja ja vannenauhoja. Asiakkaita ovat pyörien valmistajat lähinnä Saksasta, Ranskasta, Itä-Euroopan maista ja Taiwanista.

Lamppujen virtalähteenä on niin akkuja, paristoja kuin dynamoja – viimeksimainittuja käytetään edelleen erityisesti Saksassa.

Herrmans Bike Componentsin tuotannosta menee vientiin peräti yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia. Loppu on kotimaan jälkimarkkinointiin meneviä tuotteita.

Mies tekee käsillään pyöränvaloa.

Työpisteessä kootaan etuvaloa.Kalle Niskala / Yle

Valoissa on kasvupotentiaalia

Viime vuosina Herrmansilla on paneuduttu erityisesti valojen kehittämiseen. Se on kannattanut.

– Viime vuonna tuotanto tuplaantui! Kasvu jatkuu edelleen. Kehitämme sekä räätälöityjä pitkälle vietyjä pyöränvaloja että volyymituotteita, kertoo toimitusjohtaja Liljeqvist.

Vauhti lisää vaatimuksia

Yritys kertoo olevansa Suomen ainut pyöränvalojen valmistaja. Sen valojen tuotannosta selvästi suurin osa menee sähköpyöriin.

Suunnittelussa perusasiat ovat tärkeitä. Maakohtaiset lait ja säännöt täytetään, mutta vaativampaakin asiakasta on.

– Sen huomaa, että yhä enemmän vaaditaan valoilta. Jos vaikka maastopyörällä menee metsään, niin haluaa nähdä hyvin. Sähköpyörillä vauhdin lisääntyessä on tärkeä nähdä sekä itse että tulla nähdyksi, summaa Liljeqvist.

Yrityksen uusin tuote on lamppu, jossa on sekä pitkä että lyhyt valo. Tulevaisuutta lienevät vilkut ja jarruvalo.

Mies pitelee pyöränvaloa käsissään.

Toimitusjohtaja Dan Liljeqvist kädessään uusinta teknologiaa oleva lamppu, jossa on sekä pitkä että lyhyt valo.Kalle Niskala / Yle

Kesäkuussa tuli Suomessa lakimuutos, joka velvoitti pyöräilijää käyttämään valoja pyörässään tietyissä olosuhteissa, kuten pimeällä. Valojen myynti sai tästä selvää lisäpotkua.

Herrmans Bike Componentsilla muutos ei ole kuitenkaan juuri näkynyt, sillä muualla Euroopassa liki kaikissa maissa on vaadittu pyöriin valot jo aiemmin.

Lue myös: Pyörän takavalosta tuli pakollinen varuste pimeällä – pyöräilijä tiedä ainakin nämä kolme asiaa ennenkuin lähdet polkemaan.

Football news:

Messi is in Barca's bid for the Cup game with Rayo Vallecano. Dest will not play due to muscle problems
Gerrard on Lampard's resignation: Chelsea have a history in this matter, so no surprises
Golovin about the nickname Tsar: Nothing more than a joke. This is necessary for the media and fans, but I am a football player
David De Gea: I try to be a leader for Manchester United. I have the experience of winning big titles here
It feels like we've been working together for 10 years! Chelsea stars say goodbye to Lampard
Bayern Munich have signed former Basel striker Oberlen
Tuchel will sign a contract with Chelsea for 1.5 years (David Ornstein)