Finland

Sairaanhoito | Liikkuvat sairaan­hoitajat aloittivat Helsingissä, jotta heikko­kuntoisimpien vanhusten ei tarvitse lähteä päivystykseen

Liikkuvat hoitajat aloittivat työnsä viikonloppuisin hoivakodeissa toukokuussa, mutta myöhemmin malli laajenee vanhusten kotihoitoon ja arki-iltoihin.

Espoon liikkuvan sairaalan hoitaja mittasi asiakkaalta happisaturaatiota tammikuussa 2020.

Helsingissä ovat toukokuun lopussa aloittaneet työnsä ensimmäiset liikkuvat hoitajat, joiden on tarkoitus säästää huonossa kunnossa olevilta vanhuksilta päivystykseen siirtymisen vaiva.

Liikkuvat hoitajat menevät paikan päälle vanhuksen luo, jos hänen vointinsa heikkenee äkillisesti. Päätöksen hoitajan lähettämisestä tekee päivystävä lääkäri.

Päivystykseen siis lähdetään edelleen silloin, jos se on tarpeen, mutta muulloin vanhusta voidaan hoitaa siirtämättä häntä pois tutusta ympäristössä.

Liikkuvat hoitajat aloittivat työnsä kaksi viikkoa sitten, aluksi vain viikonloppuisin ja hoivakodeissa. Myöhemmin palvelua on tarkoitus laajentaa kotihoitoon ja arki-iltoihin.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden ja Palvelukeskus Helsingin saama palaute ensimmäiseltä kahdelta viikolta on ollut kiittävää.

Helsingin kokeilulle on esikuvia naapurissa. Espoossa on esimerkiksi kehitetty kaupungin ja sairaanhoitopiirin yhteistyönä Liikkuva sairaala eli Liisa, jonka hoitajat ovat kiertäneet vanhusten apuna päivystysasioissa ympäri vuorokauden.

Malli on kerännyt kiitosta ja palkintojakin. HS pääsi vuoden 2020 alussa kiertämään Liisan hoitajan mukana ja tutustumaan tarkemmin tapaan toimia.

Lue lisää: Sairaala tulee Espoossa vanhuksen kotiin tavallisen henkilöauton pyörillä

Football news:

Chiesa Ob 1-0 with Wales: We proved that every Italian player can perform successfully
Denmark has an unusual coach-philosopher: he turned children's football around, looked for the principles of the national team with the former prime Minister
Football has become uninteresting. 60% of the time, players roll the ball in their own half. Honorary President of the Russian Federation Vyacheslav Koloskov shared his opinion about the entertainment of Euro 2020
Coach of Finland before Belgium: We can even take the first place in the group. Just fantastic
Atalanta can offer 20 million euros to Bologna for the defender of the Japanese national team Tomiyasu
De Bruyne, Eden Hazard and Witzel will start against Finland, Thorgan Hazard will not play due to injury
Chalhanoglu on Euro exit: Turkey has a young team, it will progress