Ex-pääministeri Alexander Stubb järjesti ison yllätyksen lauantaina Ylen Ykkösaamussa, kun hän heitti kokoomuksen pormestarikisaan entisen kokoomuspoliitikon, nykyisen yritysjohtajan Kirsi Pihan nimen.

Helsingin nykyinen pormestari Jan Vapaavuori (kok) ilmoitti äskettäin, ettei ole hakemassa jatkokautta tehtävään. Ykkösaamussa Stubb itse kielsi tavoittelevansa pormestarin paikkaa. Kansainvälisiin ambitioihinsa viitannut Stubb ei sen sijaan kokonaan kiistänyt kiinnostustaan presidentin tehtäviin.

Stubbin ehdotus Kirsi Pihan pormestariehdokkuudesta sai nopeasti kannatusta Twitterissä.

Esimerkiksi Turun kaupunginjohtaja Minna Arve (kok) ja Marimekon hallituksen puheenjohtaja Mika Ihamuotila kehuivat ehdotusta.

”Olen täysin samaa mieltä Alexander Stubbin kanssa siitä, että Kirsi Piha olisi mitä erinomaisin pormestariehdokas Helsinkiin. Kirsi on moderni ja eteenpäin katsova. Hänellä on laaja ymmärrys muutosvoimista ympärillämme ja vahvuutta saada asioita aikaan”, Arve sanoi Twitterissä.

Ihamuotilan mukaan Piha olisi ”täydellinen” Helsingin pormestariksi.

”Menestynyt helsinkiläinen naisyrittäjä, jolla on kokemusta politiikasta olemalla kuitenkin sen ”ulkopuolella”. Monikulttuurista ja liberaalia kaupunkia arvostava äiti, joka ymmärtää yritysten ja vähäosaisten arkea”, Ihamuotila perusteli.

Samoin tekivät useat kokoomuslaiset, kuten kansanedustaja Sari Multala. Hänen mukaansa ei ollut yllätys, ettei Stubb asettunut ehdolle.

”Alexin tuntien, en ole yllättynyt. Sen sijaan Alex ehdotti ehdokkaaksi Kirsi Pihaa – ja siinäpä vasta loistava ehdokas olisikin! Osaava, rohkea ja kokenut.”

Viestintäyrittäjänä toimiva Piha vahvisti lauantaina Helsingin Sanomille harkitsevansa kokoomuksen pormestariehdokkuutta. Myös Stubb kertoi Ylen Ykkösaamussa keskustelleensa asiasta Pihan kanssa jo aiemmin.