Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Suomen Nato-ratifiointi | Turkin parlamentin odotetaan käsittelevän Suomen Nato-jäsenyyttä kello 22 aikoihin

Ulkomaat|Suomen Nato-ratifiointi

Suomen Nato-jäsenyyshakemus on Turkin parlamentin asialistalla, mutta istunnon aikataulua on vaikea ennustaa. Viranomaislähteet ovat myös arvioineet, että äänestyksen siirtyminenkin olisi mahdollista.

Presidentti Recep Tayyip Erdoğan näytti Suomen Nato-jäsenyyden ratifioinnille vihreää valoa maaliskuun puolessavälissä järjestetyssä tapaamisessaan presidentti Sauli Niinistön kanssa. Kuva:  Juhani Niiranen / HS

Turkin parlamentin on torstaina määrä äänestää Suomen Nato-jäsenyydestä. Tiedot käsittelyn aikataulusta ovat kuitenkin vaihdelleet pitkin päivää.

Tämänhetkisen tiedon mukaan asian käsittely aloitettaneen iltakahdeksan jälkeen, mahdollisesti vasta iltakymmenen aikoihin.

HS:n Turkin parlamentista saamien tietojen mukaan on mahdollista, että asian käsittely voi myös venyä pitkälle yöhön.

Viranomaislähteet ovat aiemmin torstaina myös arvioineet, että äänestys voisi siirtyä lauantaille tai jopa maanantaille.

Istunto, jossa Suomen Nato-jäsenhakemuksen käsittely on asialistalla, alkoi jo kello 14.

”Turkin suuren kansalliskokouksen yleiskokous käsittelee tänään ehdotusta Suomen liittymistä Natoon käsittelevän pöytäkirjan hyväksymisestä”, sanoi Turkin valtapuolue AK:n ryhmän edustaja Yılmaz Tunç parlamentin istunnossa.

Puheenvuorossaan hän totesi, että Suomen ja Turkin diplomaattiset suhteet ovat kehittyneet myönteisesti aina siitä lähtien, kun maat allekirjoittivat ystävyyssopimuksen vuonna 1924. Hän myös kiitteli Suomea kaikesta avusta maanjäristysten jälkeen, ja totesi Turkin ja Suomen ystävällisen siteen vain vahvistuneen sen myötä.

Tunç nosti esiin Suomen, Ruotsin ja Turkin välisen yhteisymmärrysasiakirjan. Suomen jäsenyyttä käsitellään hänen mukaansa torstaina ”Suomen myönteisen edistymisen vuoksi”. Tämän voi tulkita tarkoittavan, että Ruotsi puolestaan ei Turkin mielestä ole edistynyt riittävästi yhteisymmärrysasiakirjan lupausten täyttämiseksi.

”Turkki on jatkossakin toimija, joka tasapainottaa politiikkaansa valvoakseen oikeuksiaan ja puolustaakseen edelleen myös sorrettujen oikeuksia”, Tunç sanoi.

Suomen Nato-jäsenyys on parlamentin asialistalla kohdissa kolme, neljä ja kahdeksan. Turkin ulkoasiainvaliokunnan jäsen kertoi HS:lle istunnon alettua, että Suomen ratifioinnista äänestetään aikaisintaan kuuden jälkeen, mutta mahdollisesti myöhemmin, kuitenkin toivottavasti ennen iltakahdeksaa tai -yhdeksää.

”Se tehdään tänään”, hän sanoi.

Aiemmin toinen viranomaislähde kertoi HS:n tulkille Pinar Sezerille, että olisi erittäin epätodennäköistä, että Suomen Nato-jäsenyyttä ehdittäisiin käsitellä torstaina. Hän arvio asian siirtyvän lauantaille tai jopa maanantaille.

”Todennäköisyys [Suomen ratifioinnin käsittelylle torstaina] on 0,0001 prosenttia”, viranomaislähde totesi.

Turkin parlamentin käsittelyaikatauluja on erittäin vaikea ennakoida. Parlamentin asialistalla on torstaina kansallisesti paljon kiinnostusta herättäviä aiheita, kuten ilmasto- ja ympäristökysymyksiä ja veteraanien eläkeasioita.

Parlamentti käsitteli myös asialistan ulkopuolisia aiheita inflaatiosta naisten oikeuksiin.

Turkin parlamentin ulkoasiainvaliokunta hyväksyi Suomen jäsenyyden ratifioinnin yksimielisesti viime viikolla. Myös presidentti Recep Tayyip Erdoğan on suositellut Suomen ottamista Natoon.

Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto totesi keskiviikkona HS:lle, että Turkissakaan tuskin tiedetään, minä päivänä ratifiointia lopulta käsitellään parlamentissa.