Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Suomessa kasvavan suosikkilajin vaarat puhuttavat – ”Tiesin heti, että halvaannuin”

Cheerleadingissä on sattunut Yhdysvalloissa pahoja vammoja. Mikä on nuoren ja nopeasti kasvaneen lajin turvallisuustilanne Suomessa?

Kuva:  Antti Hämäläinen / IS

Syyskuun 20. päivä 2021 texasilainen lukiolainen Makayla Noble, 16, näytti kavereilleen cheerleadingin volttisarjaa. Jokin meni pieleen ja hän tippui niskoilleen.

– Tiesin heti, että halvaannuin, kuukausia sairaalassa ja kuntoutuksessa viettänyt Noble kertoi medialle.

Nuoren tytön selkäydin vaurioitui. Nyt, yli puoli vuotta tapahtuneen jälkeen, Noble pystyy jo liikuttamaan käsiään. Entinen täysin terveen ihmisen toimintakyky on kuitenkin loppuelämäksi mennyttä.

Noblen kohtalo on järkyttänyt Yhdysvalloissa. Keskustelua cheerin turvallisuudesta on nostattanut myös muun muassa Netflixin Cheer-dokumenttisarja, jossa seurataan yliopistojen mestaruutta tavoittelevia Navarron yliopiston opiskelijoita.

Sarjan mukaan he loukkaantuvat harjoituksissa usein ja treenaavat myös loukkaantuneina. Yksi sarjan tunnetuimmista urheilijoista, 1,3 miljoonaa Instagram-seuraajaa kerännyt Morgan Simianer antaa itseään heitettävän korkeuksiin, vaikka hän kärsii kiinniottotilanteista aiheutuvasta vakavasta kylkikivusta ja lääkärit varoittavat terveyden olevan vaarassa.

Morgan Simianer esiintyi Netflixin dokumenttisarjassa Cheer. Kuva:  Netflix

Tilastojen mukaan Noblen kohtalo, Navarron opiskelijoiden vammat ja Simianerin altistuminen vaaralle eivät ole vain harvinaista, yksittäistä sattumaa.

Vuonna 2019 Yhdysvalloissa julkaistiin NCCSIR-raportti, jossa tutkittiin niin sanottujen katastrofaalisten loukkaantumisten määrää high schoolien ja yliopistojen eri lajeissa vuosina 1982–2018. Termillä viitataan kaikkiin vakaviin loukkaantumisiin, kuten halvaantumiseen. Raporttia siteeraavan Yhdysvaltojen kuluttajaoikeuden säätiön mukaan cheerleadingissä tapahtui noina vuosina 73 katastrofaalista loukkaantumista, joista kaksi johti kuolemaan. Tilanne oli huonompi vain amerikkalaisessa jalkapallossa.

Huomionarvoista on, että 2010-luvulla cheerleadingin katastrofaaliset loukkaantumiset ovat vähentyneet Yhdysvalloissa paljon. Jonkinlaisen loukkaantumisen vaara on kuitenkin lajissa yhä merkittävä. Cheerleading on maassa yksi vaarallisimmista urheilulajeista tytöille.

– Joka vuosi kymmenet tuhannet nuoret naiset ja tytöt loukkaantuvat ja joutuvat sairaalaan cheerleadingin seurauksena, säätiö kertoo.

Suomessa cheerleading on kasvanut vuoden 2015 jälkeen voimakkaasti. Miten onnistuneesti turvallisuutta vaalitaan täällä tilanteessa, jossa sekä lajikulttuuri että valmentajat ovat nuoria?

Urheilulehti

Lisää laatujournalismia

TÄMÄ ARTIKKELI on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 22/2022. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.

Tilausohjeet ovat täällä.

Suomen cheerleadingin maajoukkueen urheilijat Tuuve Häkkinen ja Milla Keränen ovat juuri palanneet Yhdysvaltojen MM-kisoista maailmanmestareina. Niissä kilpailuissa ja koko yli yhdeksänvuotisen cheeruransa aikana nousija-Häkkistä on heitetty useiden metrien korkeuteen. Takanostaja Keräsen rooli on ottaa ilmasta tai kolmeen kerrokseen nousevan pyramidin huipulta joukkuekaveri kiinni.

Molemmat myöntävät lajin riskit. Heille ei kuitenkaan ole sattunut mitään kovin vakavaa. Keränen on saanut aivotärähdyksen ja loukannut kaksi kertaa sormensa. Häkkinen on venäyttänyt nilkkansa, murtanut kätensä ja saanut niin ikään aivotärähdyksen. Tapahtumasta ei jäänyt traumaa, vaikka Häkkinen järkyttyi.

– Kaikki olosuhteet olivat kunnossa. En ollut katkera kenellekään siitä, että jonkun olisi pitänyt olla eri paikassa tai toimia eri tavalla. Se oli tilanne satojen ellei tuhansien toistojen joukossa, joka vain päättyi poikkeuksellisesti niin, että päädyin maahan asti.

Häkkinen toipui pään napakasta kolahtamisesta nopeasti. Sekä hän että Keränen pitävät saamiaan vammojaan melko tyypillisinä cheerleadereille. Tilastojen mukaan he ovat oikeassa.

Tuuve Häkkinen ilmassa. Kuvassa mukana Maaria Arvaja, Hanna Stocklin ja Vilja Veikkolainen. Kuva:  Antti Hämäläinen/IS

Suomen Cheerleadingliiton sopimusvakuuttaja on Pohjola Vakuutus. Sen henkilöasiakkaiden henkilövakuuttamisesta vastaavan Atte Erkamon mukaan vakuutusyhtiö ei ole korvannut lisenssivakuutuksen perusteella cheerleadingissä yhtään vakavaa, Yhdysvalloissa katastrofaaliseksi luokiteltavaa loukkaantumista.

Lisenssivakuutuksen perusteella korkein korvaus kuuden vuoden ajalta on maltillinen 6 000 euroa, joka on maksettu kerran yhdelle cheerleaderille pään alueelle saadusta vammasta.

Pohjola, If ja Fennia eivät luovuta vakuutustilastojaan urheilulajeittain. Myös Ifistä kuitenkin kerrotaan, ettei cheerleadingissä ole sattunut isoja henkilövahinkoja.

Mutta, aivan kuten Yhdysvalloissa, pienempää tapahtuu. Pohjola vakuuttaa 80 lajia Sporttiturvan kautta. Erkamon mukaan cheerleadingissä vahinkoja sattuu huomattavasti enemmän vakuutettujen määrään suhteutettuna kuin muissa esteettisissä taitolajeissa, kuten taitoluistelussa ja voimistelussa.

Kontaktilajina cheerleadingiä on järkevämpää verrata esimerkiksi jääkiekkoon. Pohjolan tilastojen mukaan on ollut vuodesta kiinni, kummassa vahinkoja sattuu enemmän suhteessa harrastajien määrään.

– Cheerleadingissä vahinkoja sattuu yllättävänkin paljon. Toisaalta jääkiekossa vahingosta maksettava keskimääräinen summa on selkeästi isompi eli siinä loukkaannutaan vakavammin, Erkamo sanoo.

Tuuve Häkkinen on venäyttänyt nilkkansa, murtanut kätensä ja saanut aivotärähdyksen. Kuva:  Antti Hämäläinen/IS

Vakuutusyhtiön tilastojen mukaan suomalaiset cheerleaderit satuttavat yleensä nilkkansa, polvensa ja kämmen- ja ranneseutunsa tai loukkaantuvat monesta kohtaa kerralla.

Yhtenä vuonna tilastoissa korostuu kasvojen alueelle tulleet vammat. Päähän ja kasvoihin tulevat vammat ovat huolestuttaneet aiemminkin. Vuosina 2011 ja 2019 julkaistujen suomalaisten opinnäytteiden mukaan ne korostuivat cheerleadereiden loukkaantumisissa.

Suomen Cheerleadinginliitossa riskit tiedetään.

– Suurin osa lajimme loukkaantumisista on pieniä revähdyksiä, venähdyksiä ja mustelmia. Tiedostamme kuitenkin, mitkä olisivat riskit, jos emme lajiliittona ohjaisi lajikulttuuria tiettyyn suuntaan ja jos emme tukisi valmentajien kouluttautumista, sanoo liiton valmennusosaamisen kehittäjä Nita Rikström.

Vaikka cheerleadingissä on riski loukkaantua vakavasti, sitä voidaan vähentää eri toimenpiteillä. Yksi tärkeimmistä tekijöistä on valmennuksen laatu. Suomessa sitä haastaa lajin nopea kasvu. Lisensoituja harrastajia oli ennen koronaa vuonna 2019 yli 10 600, mikä oli lähes 3 000 enemmän kuin kaksi vuotta aiemmin.

Enimmillään harrastajien määrä kasvoi lähes 20 prosentilla vuodessa. Se on tarkoittanut sitä, että cheeriin on tarvittu nopeasti ja paljon uusia valmentajia. Toisin kuin monessa muussa lajissa, he eivät yleensä ole harrastajien vanhempia, vaan innokkaita entisiä harrastajia ja siksi verrattain nuoria.

Aikaisemmin valmentamista alettiin harjoitella jo 14-vuotiaana. Nykyään Cheerleadingliiton valmentajakoulutukset on alimmillakin tasoilla suunnattu 16-vuotiaasta ylöspäin ja kansallisella kilpatasolla yli 18-vuotiaille.

Milla Keränen on saanut aivotärähdyksen ja loukannut kaksi kertaa sormensa. Kuva:  Antti Hämäläinen/IS

Liiton hyvän seurahallinnon ohjeisiin on määritelty, että yhden joukkueen valmentajista pitäisi olla täysi-ikäinen. Jos näin ei ole, mukaan pitäisi värvätä yksi urheilijoiden vanhemmista.

Käytännössä liiton toive ei ole toteutunut kaikkialla Suomessa. Urheilulehden haastattelema parikymppinen cheervalmentaja kertoo, että hänestä tuli erään joukkueen päävalmentaja alaikäisenä ja myös apuvalmentajat olivat alle 18-vuotiaita. Hänen valmentamissaan joukkueissa urheilijoille on sattunut cheerleadereille tyypillisiä vammoja, nilkan ja ranteen murtumia ja muutama aivotärähdys.

Nuori valmentaja ei ole alkanut pelkäämään urheilijoidensa puolesta.

– Koen saaneeni tarpeeksi turvallisuuskoulutusta. Treeneissä mennään taitotason mukaan eli emme etene liian nopeasti liian vaikeisiin taitoihin.

Lajitaustaa omaavat entiset kilpacheerleadingin harrastajat pääsevät halutessaan valmentamaan nopeasti. Alimmilla tasoilla, joissa nostotkin ovat matalampia, valmentamaan pääsee yhden päivän kestävällä koulutuksella.

Cheerleadingliitto on halunnut pitää kynnyksen valmentamiseen matalana ja tarjota muitakin vaihtoehtoja kuin Olympiakomitean määritelmän mukaisen, 60 tunnin ensimmäisen tason koulutuksen.

– Vuosittain noin 40 lajivalmentajaamme käy tasokoulutuksen, mutta siihen mukaan lähteminen vaatii resurssillisesti useampien viikonloppujen sitoutumisen, jolloin kustannuksetkin kasvavat. Olemme halunneet tehdä kynnyksen alussa helpommaksi, koska tunnistamme osan kohderyhmästä olevan nuoria, vielä omia opintojaan tekeviä valmentajia ja haluamme heidän aloittavan kouluttautumisen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, Rikström perustelee.

Liitossa kuitenkin myönnetään, että valmentajien nuoressa iässä ja lyhyissä koulutuksissa on riskinsä.

– Nuori ihminen pystyy sisäistämään vain tietyn verran uutta tietoa esimerkiksi ryhmän hallinnasta. Yksittäisen koulutuksen vaikuttavuus voi olla pieni, mutta se on tyhjää parempi vaihtoehto. Toivomme, että aloittava valmentaja saa kartuttaa kokemusta rauhassa. Alkuun muuta tukea tulee sitten ryhmässä toimivalta täysikäiseltä valmennustiimin jäseneltä tai vaikka seuran valmennusvastaavalta.

Rikströmin mukaan tilannetta parantaa osin se, että kokeneissa cheerseuroissa uusien valmentajien sisäänottoon on rutiinia ja valmentajat saavat tukea muilta valmentajilta ja seuratyöntekijöiltä.

Hyvänä toimintatapana on nähty myös se, että uusien seurojen perustamisen sijaan cheerleading on eri puolilla Suomea otettu mukaan jo vakiintuneisiin urheiluseuroihin. Myös Urheilulehden haastattelema nuori, pienen kaupungin valmentaja kiittelee seuraansa.

– Olen saanut onnettomuustilanteissa tukea yhteydenpitoon vanhempien kanssa ja siihen, jos itseäni mietityttää jokin.

Turvamatto on tärkeä apu harjoituksissa. Kuva:  Antti Hämäläinen/IS

Suomessa on muitakin rakenteellisia asioita, jotka parantavat cheerleadingin turvallisuutta. Yksi keskeisimmistä on se, että nykyään joukkueet kilpailevat oman taitotason mukaisesti kuudessa eri tasossa ja ikäsarjojakin on kuusi. Tämä kannustaa seuroja ohjaamaan joukkueita kilpailemaan omalla tasollaan. Se taas vähentää painetta alkaa harjoitella treeneissä urheilijoiden taitotasoon nähden liian vaikeita akrobaattisia elementtejä.

Rikström toivoo, että tuomarijärjestelmä suosisi lajiteknisesti virheettömiä suorituksia vielä nykyistäkin tiukemmin.

– Puhtaiden suoritusten vaatiminen tarkoittaisi myös harjoituskaudelle sitä, että riskit pienillekin loukkaantumisille vähenisivät.

Ja kun maahan kuitenkin välillä tullaan, on tärkeää, mikä siellä on vastassa. Kun Tuuve Häkkinen aloitti cheerleadingin 2010-luvun alussa, kaveria nostettiin ja heitettiin korkeuksiin koulujen liikuntasaleissa ilman mattoja. Nykyään etenkin isompien kaupunkien seuroilla on omat salit ja turvavarusteet, mutta niin sanottu cheermatto on yleinen muuallakin.

– Se on suhteellisen edullinen ja monikäyttöinen hankinta myös kaupungille ja kouluille, Rikström kertoo.

Alustan merkitystä vakavien loukkaantumisten ehkäisyssä ovat korostaneet myös amerikkalaiset lastenlääkärit.

Takanostaja Milla Keränen on välttynyt pahoilta vammoilta cheerleadingissä. Vasemmalla Ronja Rotinen ja oikealla Sara Harvio. Kuva:  Antti Hämäläinen/IS

Milla Keränen ja Jenna Peltokumpu.

Cheerleadingin turvallisuuteen vaikuttaa keskeisesti myös se, millainen henki harjoituksissa on. Tuuve Häkkinen ja Milla Keränen kertovat saaneensa sekä maajoukkueessa että seuroissaan urheilijaa tukevaa valmennusta. Sen elementtejä on esimerkiksi se, ettei urheilijaa painosteta harjoittelemaan loukkaantuneena ja että harjoituksissa on vapaus sanoa, ettei ole valmis tekemään jotain suoritusta.

– Valmentajani toimivat erittäin urheilijalähtöisesti ja pitävät sitä kunnia-asiana, että urheilijat voivat myös yksilöinä hyvin. He ottavat vastuuta ja kouluttautuvat, ettei heidän valmennuksessaan sattuisi onnettomuuksia, Keränen kuvailee.

Hän ja Häkkinen kannustavat urheilijoita kertomaan epävarmuuden ja pelon tunteista valmentajille ja joukkueessa.

– Ei ole cool tehdä asioita vaarallisesti. Ei kukaan ota itseensä, jos nousija sanoo, että saisiko tähän vielä kaksi lisäspotteria eli varmistajaa, Häkkinen korostaa.

Yksi cheerleadingin haaste on se, että nuorten harrastajien on jaksettava keskittyä joka heitossa tai nostossa täysin. Sekä Urheilulehden haastattelema nuori valmentaja että maajoukkueurheilijat myöntävät, että harrastaville lapsille ja nuorille on painotettava paljon ja usein vastuuta joukkuekaverista. Se vastuu pitäisi muistaa myös harjoitusten ulkopuolella.

Ei ole cool tehdä asioita vaarallisesti.

Kuva:  Antti Hämäläinen/IS

Moni cheerleader loukkaantuu oikeissa treeneissä, mutta jotkut, kuten Makayla Noble, niiden ulkopuolella esimerkiksi kotien tai koulujen pihoilla. Sekä Yhdysvalloissa että Suomessa on oltu huolissaan siitä, minkälaisia temppuja cheerleaderit tekevät keskenään vapaa-ajallaan.

Suomessa koulut ovat olleet yhteydessä asiasta niin liittoon kuin seuroihin. Valmentajat puhuvat asiasta harjoituksissa, mutta myös opettajien ja vanhempien tulisi puuttua lasten intoon.

– Liikkumisen ilon lajin parissa toivoisi säilyvän, mutta lapsen voi olla vaikea arvioida minkä tason lajitaitoja voi missäkin tilanteissa tehdä, Rikström muistuttaa.

Kansainvälisellä tasolla cheerleading vaikeutuu koko ajan. Juuri urheilijoiden turvallisuuden takia se on viemässä lajin uuteen risteykseen myös Suomessa. Perinteisesti cheerin lajikulttuuriin on kuulunut esimerkiksi tietynlainen vapaus ja luovuus eri tavalla kuin toisenlaisen, pidemmän ja kurinalaisemman historian omaaviin voimisteluun ja taitoluisteluun.

Tämä näkyy esimerkiksi niin, että cheerleadingissä ohjatun harjoittelun osuus on ollut muita taitolajeja pienempi. Harjoitusmäärien kohtuullisuutta on pidetty hyvänä asiana, sillä se auttanut vähentämään urheilijoiden kokonaiskuormitusta. Toisaalta, suhteellisen pienet treenitunnit voivat jatkossa estää kansainvälisen menestymisen tai riittävän fysiikan rakentamisen. Urheilijoiden voima- ja nopeusominaisuudet, kyky palautua ja monipuolinen kehonhallinta vaikuttavat suoraan siihen, miten laadukkaasti akrobaattisia elementtejä tehdään.

– Mietimme, kannustaisimmeko asteittain lisäämään urheilijoiden ohjattua treenimäärää ja sitä, minkälaiseen harjoitteluun tunnit kohdennettaisiin. Aikaa tulee kuitenkin jäädä jatkossakin myös ihmissuhteiden ylläpitoon ja henkiseen palautumiseen, Rikström kertoo.

Mikä päätös onkaan, se voi vaikuttaa nopeasti.

– Kun laji on suhteellisen uusi ja nuorekas, kaikki muutoksetkin tapahtuvat aika nopeasti, Keränen sanoo.