Finland

Suomessa peräti 344 uutta tartuntaa, THL:n Mika Salminen IS:lle: ”Ei kerro isosta kuvasta”

Suomessa peräti 344 uutta tartuntaa, THL:n Mika Salminen IS:lle: ”Ei kerro isosta kuvasta”

THL-johtajan mukaan tartuntamäärien kasvutrendi on saatu katkaistua Suomessa, mutta silti perhejoulun viettäminen olisi hänen mielestään ”iso riski”.

THL:n Mika Salmisen mukaan perjantain lukeman jäljet johtavat edellisviikolle.­

Suomessa raportoitiin perjantaina 344 uutta koronavirustartuntaa, mikä on Worldometersin tilastojen mukaan uusi päiväkohtainen ennätys todettujen tartuntojen määrässä. Lukema yllättää, sillä torstaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi tartuntapiikin talttuneen Suomessa.

Missä oikein mennään nyt? Onko epidemia taittumassa vai ennakoiko uusi päiväkohtainen tartuntaennätys synkempiä aikoja?

Ilta-Sanomat haastatteli THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salmisen tuoreeltaan maan tämänhetkisestä tilanteesta. Salminen kertoo, että THL:ssä perjantain tartuntamäärien taustat syynättiin normaaliakin tarkemmin.

– Tuntui aluksi oudolta, että ilmoitettuja tartuntoja oli niin paljon. Tämän perusteella ei kuitenkaan pidä tehdä hätäisiä johtopäätöksiä, vaan selittäviä tekijöitä löytyi, Salminen sanoo.

– Ymmärrän, että ihmiset tarttuvat herkästi päiväkohtaisiin lukuihin, mutta ne eivät siis kerro siitä, kuinka paljon yhtenä tiettynä päivänä uusia tartuntoja on ilmaantunut. Luvuissa voi olla mukana tartuntoja useammalta eri päivältä, koska laboratoriotulosten ilmoittamisviiveissä esiintyy eroja. Uudet tartunnat joka tapauksessa tilastoidaan aina niiden toteamispäiville.

Salmisen mukaan perjantain lukeman jäljet johtavat edellisviikolle.

– Monet suomalaiset lomailivat silloin, ja sillä oli nähdäksemme jonkinlainen hetkellinen vaikutus kokonaistilanteeseen. Lukema ei siis kerro isosta kuvasta, Salminen linjaa.

Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 2 777 tartuntaa, mikä on 112 vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Silloin raportoitiin 2 889 tartuntaa.

Mika Salminen, mikä on epidemian tämänhetkinen iso kuva Suomessa?

– Suomessa se on tällä hetkellä kohtuullisen rauhallinen. Meillä oli kuukauden verran melko nopeaa kasvua tartuntamäärissä, mutta nyt se suuntaus on saatu katkaistua. Minulla on tässä edessäni tilasto lokakuun 9. päivästä alkaen, ja isossa kuvassa se on yhtä tasaista viivaa, Salminen toteaa.

– Tilanteemme on parempi kuin monissa paikoin Keski-Euroopassa. Korostan silti, ettei meillä ole varaa henkselien paukutteluun. Ikävä kyllä tilanne voi muuttua huonompaan suuntaan nopeastikin, jos emme ota asioita yhä vakavasti. Epidemian suuntaa on yhä ennenaikaista ennustaa.

Miksi Suomi kulkee eri suuntaan kuin Keski-Eurooppa? Mitä täällä on tehty oikein ja mitä virheitä muualla?

– Mitään patenttiratkaisua Suomessa ei ole keksitty, mutta oleellista on ollut, että alueilla on reagoitu nopeasti ja oikeilla keinoilla nopeasti kasvaneisiin tartuntarypäsilmentymiin. Esimerkiksi Mikkelissä, Kuhmossa ja Vaasassa on saatu selkeitä onnistumisia aikaiseksi, Salminen korostaa.

– Vaikuttaa siltä, että suomalaiset uskovat voivansa vaikuttaa tilanteeseen omalla käyttäytymisellään. Täällä näytettäisiin suhtautuvan epidemian rajoitussuosituksiin vielä kuuliaisemmin kuin monissa muissa maissa. Toki samaan aikaan on painotettava, että Keski-Euroopassa asutaan selvästi tiheämmin kuin Suomessa, ja kyllä siinä isojen tartuntaketjujen todennäköisyys kasvaa huomattavasti, kun ihmiset pakkautuvat ahtaasti esimerkiksi metroihin, busseihin ja kahviloihin.

Puhuitte eilen, että pitäisi kahdesti harkita, järjestääkö isoja perhejuhlia talvella. Onko suomalaisten perhejoulu nyt peruttu?

– Sanoisin niin, että perhejoulu on iso riski – siis, jos vaikkapa 20 henkilöä samasta perhepiiristä kokoontuu saman katon alle viettämään joulua. Erityisesti se on riski vanhemmille ikäluokille, Salminen näkee.

– Minun on vaikea nähdä, että epidemia talttuisi ennen joulua Suomessakaan. Vaikka joulun viettäminen ilman tutun perhepiirin läsnäoloa tuntuu tylsältä ajatukselta, kannustan suomalaisia harkitsemaan, voisiko tänä yhtenä jouluna toimia eri tavalla.

THL:n Mika Salminen tiedotustilaisuudessa Helsingissä torstaina.­

Keski-Euroopassa, muun muassa Saksassa, on otetaan järeitä koronarajoituksia käyttöön. Mikä olisi sellainen kriittinen piste, mistä kansakin tietäisi, että koko Suomi tai ainakin Uusimaa saatettaisiin laittaa kiinni?

– Sellaisen pisteen määritteleminen vaatii aina tarkan kokonaisarvioinnin. Jos tartuntamäärät nousisivat tietyn ajan seurantajaksolla voimakkaasti eivätkä viranomaiset pystyisi enää jäljittämään tartuntaketjuja, myös kovempia rajoitustoimia tulisi harkita. Lähtökohtaisesti tilannetta pyritään jatkossakin hallitsemaan alueellisilla täsmätoimilla.

HUS:n infektiolääkäri Asko Järvinen arvioi juuri, että epidemia saattaisi kestää jopa juhannukseen. Mikä on oma arvionne?

– Hyvällä tuurilla rokotteet voivat muuttaa ennustetta parempaan suuntaan, mutta kyllä tässä pitää varautua siihen, että epidemia seuraa samaa kasvuvaihtelua kuin muut hengitysinfektiot. Tämä tarkoittaa, että epidemia voi kestää maaliskuun puolelle, pahimmassa tapauksessa pitemmällekin, Salminen sanoo.

Kun uskottava rokote mitä ilmeisimmin ennen pitkää valmistuu, missä järjestyksessä suomalaiset aiotaan rokottaa?

– Siitä ei ole vielä tehty päätöstä. Asia on kansallisen rokoteasiantuntijaryhmän agendalla. Odottelemme kansainvälisiä suosituksiakin.

Football news:

Ex-President of Barca Laporta will take part in the new elections
Antonio Cabrini: Maradona would still be alive if he played for Juventus. The love of Naples was strong but unhealthy
Ferguson on Rashford's charity: Fiction for a young man. He should give me some advice
A Preston player who twice touched an opponent's genitals was disqualified for 3 matches for aggressive behavior
Atalanta Director: everything is fine with Miranchuk, there are no symptoms of coronavirus
Kovid mocks the Latvian championship: the team got only 8 people (but still did not finish the match)
Gerard Pique: We all hope that Messi will stay at Barca