Finland

Suurvaltasuhteet | Putin kommentoi Navalnyita: ”Hän halusi tulla pidätetyksi”

Putinilta samalla osansa kritiikistä saivat myös Black Lives Matter -liike ja Navalnyin tukiverkosto, joka Putinin mukaan jakoi neuvoja polttopullojen valmistamiseksi.

Venäjän presidentti Vladimir Putin elehti lehdistötilaisuudessaan hänen ja Joe Bidenin tapaamisen päätteeksi Sveitsin Genevessä keskiviikkona.

Venäjän presidentti Vladimir Putin joutui kommentoimaan oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyita lehdistötilaisuudessaan, joka pidettiin Sveitsin Genevessä Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin ja Putinin tapaamisen päätteeksi.

Opposition ja toisinajattelijoiden kohtelusta kysyi Putinilta useampikin toimittaja.

”Tämä ihminen tiesi, että rikkoi Venäjän lakeja”, Putin vastasi ja jatkoi:

”Tämä henkilö rikkoi lain vaatimuksia tietoisesti, hän lähti ulkomaille hakemaan hoitoa. –– Hän toimi tavoitteellisesti tullakseen pidätetyksi.”

Putin käytti Navalnyista nimitystä ”tämä henkilö”. Hän on jo pitkään välttänyt mainitsemasta Navalnyita nimeltä. Näin oli myös aiemmin kesäkuussa, kun Putin antoi haastattelun yhdysvaltalaiskanava NBC:lle.

Navalnyi myrkytettiin kemiallisella aseella elokuussa 2020. Hän sai aluksi hoitoa Siperian Omskissa, mutta hänen läheisensä ja tiiminsä järjestivät hänet pian hoidettavaksi Berliiniin.

Navalnyi itse oli tuolloin koomassa.

Myöhemmin kävi ilmi, että Navalnyi oli yritetty myrkyttää alunperin Neuvostoliitossa kehitetyllä kemiallisella aseella.

Venäjän sisäisen turvallisuuden palvelun FSB:n agentit olivat seuranneet Navalnyita ja yksi agenteista tuli ohjailtuna tunnustaneeksi, että Navalnyin alushousuihin oli levitetty tätä novitšokien perheeseen kuuluvaa kemiallista asetta.

Navalnyi oli tuolloin ehdonalaisessa vapaudessa ja hänen tuli ilmoittautua poliisiasemalla määräajoin.

"Hän tiesi tämän, kun alkoi toivuttuaan julkaista kuvia ja videoita”, Putin sanoi lehdistötilaisuudessa.

Samoihin aikoihin viime viikolla Navalnyin perustamat korruption vastainen FBK-säätiö ja hänen poliittinen verkostonsa julistettiin Venäjällä äärijärjestöiksi.

Lue lisää: Tuomioistuin julisti Navalnyin säätiön äärijärjestöksi, Yhdysvallat tuomitsee päätöksen ja vaatii oppositio­poliitikon vapauttamista

Putinilta kysyttiin lisäksi Venäjän opposition kohtelusta.

”He yllyttivät julkisesti mellakointiin ja osallistivat niihin alaikäisiä”, Putin kommentoi lehdistötilaisuudessa.

Hän kuvaili Navalnyin tukiverkoston neuvoneen julkisesti, miten valmistetaan Molotovin cocktaileja eli polttopulloja.

Venäjän poliisit hajottivat Navalnyin tukijoiden mielenosoituksia viimeksi huhtikuussa.

Samassa yhteydessä Putinilta saivat osansa kritiikistä myös Black Lives Matter -liike, joka aiheutti Yhdysvalloissa levottomuuksia viime kesänä. Liikettä ei kuulemma haluta Venäjälle.

Samalla Putin tuli puolustaneeksi Capitol-kukkulalle hyökänneitä Yhdysvaltain edellisen presidentin Donald Trumpin kannattajia. Heillä oli kuulemma ”legitiimejä poliittisia vaatimuksia”, lainasi uutistoimisto AFP Putinin puhetta.

Käytännössä Putinilta ei kysytty Yhdysvaltain asioista, vaan Putin vastasi kysymyksen vierestä kritisoimalla Yhdysvaltoja, Yhdysvaltain rikollisuustilannetta sekä huomautti, ettei Yhdysvallat aina itsekään noudata ihmisoikeussopimuksia, sillä Guantanamon pidätyskeskusta ei ole vieläkään suljettu.

Aleksei Navalnyin tapaus on kiristänyt Yhdysvaltojen ja Venäjän jo valmiiksi kireitä välejä. Maaliskuussa presidentti Joe Biden kutsui Putinia tapauksen johdosta tappajaksi.

Kommentin jälkeen Venäjä kutsui Yhdysvaltain-lähettiläänsä kotiin, minkä jälkeen myös Yhdysvallat kutsui omansa takaisin Washingtoniin. Tilanteen korjaamisesta ja lähettiläiden palaamisesta asemamaihinsa sovittiin presidenttien tapaamisessa keskiviikkona.

Aleksei Navalnyi osallistui toukokuussa oikeuden istuntoon videon välityksellä rangaistussiirtolasta.

Football news:

Zozulya moved to Fuenlabrada from Segunda. His transfer to Alcorcon was disrupted because of fans who called him a fascist
Spalletti on 3-0 with Bayern: Napoli is on the right track. The players have already exceeded my expectations
Kane wants to move to Man City with Grealish. He will soon discuss leaving with Tottenham
Real Madrid reported that Odriosola has contracted the coronavirus
Gasperini about Ilicic: He wants to find a team where he will achieve something more significant
Mbappe will not play in the match for the French Super Cup. The game will be held in Israel
Benfica introduced Yaremchuk. The forward of the national team of Ukraine moved from Gent