Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Sydänpysähdyksestä johtuvat kuolemat vähenivät, kun tärkeä taito yleistyi – osaisitko itse?

Tuoreen tanskalaistutkimuksen mukaan maallikoiden elvytyskoulutus on ilmeisesti vähentänyt sydänpysähdyspotilaiden kuolemia.

Sydänpysähdys johtuu yleisimmin sepelvaltimotaudin aiheuttamasta sydäninfarktista tai rytmihäiriöstä. Kuva:  Colourbox

Sydänpysähdyksestä johtuvat kuolemat ovat vähentyneet Tanskassa samaan aikaan kun maallikoiden elvytyskoulutukset ovat yleistyneet. Tanskassa elvytyskoulutukseen on panostettu paljon ja esimerkiksi kaikkien ajokortin suorittavien on täytynyt käydä peruselvytyskurssi vuodesta 2006 alkaen.

Tuoreen tutkimuksen perusteella vuosina 2005–2019 Tanskassa kirjattiin 51 000 muualla kuin sairaalassa sattunutta sydänpysähdystä ja samaan aikaan myönnettiin yli 2,7 miljoonaa elvytyskurssitodistusta.

Tarkastelujakson aikana sydänpysähdyspotilaan todennäköisyys pysyä hengissä 30 päivän ajan suureni 14 prosenttia, kun elvytyskurssin suorittaneiden määrä nousi 5 prosenttia.

Tulokset viittasivat myös siihen, että väestön laajamittainen elvytyskouluttaminen sai maallikot elvyttämään useammin, mikä selitti ainakin osan sydänpysähdyspotilaiden parantuneesta ennusteesta.

Suomessa vuosittaiseksi sairaalan ulkopuolisen sydänpysähdyksen esiintyvyydeksi on arvioitu 50 tapausta 100 000:ta asukasta kohti. Sydänperäisen odottamattoman äkkikuoleman kohtaa vuosittain 5 000–10 000. Sydänpysähdys johtuu yleisimmin sepelvaltimotaudin aiheuttamasta sydäninfarktista tai rytmihäiriöstä.

Elvytystä voi antaa painelu-puhallusmenetelmällä tai pelkillä painalluksilla. Jos sairastunut henkilö ei reagoi puhutteluun tai ravisteluun ja vaikuttaa tajuttomalta, tärkeintä olisi soittaa heti hätänumeroon 112, ja laittaa puhelin kaiutintoiminnolle. Tällöin saat opastusta elvyttämiseen. Kaikkien olisi mahdollisuuksien mukaan myös hyvä käydä ensiapu- ja elvytyskurssi.

Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.