Tällainen on talvi­sodan synkkä kuolleiden kirja – näin kaatuneille yritettiin löytää nimet

Talvisodan jälkeen tunnistamattomia sankarivainajia etsittiin kuvakirjan avulla. Henkilöllisyys löytyikin 80 miehelle.

Lauri Haavisto asettaa ohuen kirjan näyttelyvitriinin päälle näyttääkseen sitä. Vitriinin lasin alla sattuu olemaan Sururisti, jollaisia myönnettiin kaatuneiden omaisille. Naiset saivat oikeuden kantaa niitä, miehet vain ristin säilytettäväkseen.

Kirjassa on kuvia miehistä, joiden omaisia kohtasi suru talvisodassa. Surua pahensi se, että rintamalle jääneiden kohtalosta ei ollut tietoa. Siksi 129 kaatuneen kuvat laitettiin kirjaan, jota jaettiin suojeluskunnille ja seurakunnille. Siellä kadonneiden omaiset saivat tutkia niitä.

– 80 miehen henkilöllisyys selvisi, Sotamuseon näyttelypäällikkö Haavisto kertoo.

Kuolleiden tunnistaminen oli yllättävänkin vaikeaa useasta syystä. Talvisodan aikana ei ollut käytössä nykyisen kaltaista väestötietokantaa. Kiperissä tilanteissa joukko-osastoja täydennettiin niin nopeasti, että kaikki taistelutoverit eivät ehtineet tulla tutuiksi.

Miehillä oli tuntolevyt, mutta kaikki eivät niitä käyttäneet. Raju osuma saattoi irrottaa levyn.

– Niitä kerättiin välillä kaatuneilta todisteiksi, vaikka se oli kiellettyä, Haavisto kertoo.

Jos ruumis jäi maastoon myöhemmin löydettäväksi, ilman tuntolevyä sen tunnistaminen oli hankalaa.

Kuoleman kasvot.

Mustavalkokuvista näkee, että kuvanoton ja kuoleman välillä on kulunut aikaa. Osa vainajista näyttää nukkuvan, mutta toisista aistii väkivaltaisen kuoleman. Osan pää on siteissä. Kirjaan merkittiin myös muita tunnusmerkkejä, kuten pituus tai mahdolliset tatuoinnit. Niitäkin joillakuilla oli jo tuohon aikaan.

”Pituus 165 cm, vartalo laiha; tukka tumma, kulmakarvat vähä vaaleammat; hampaat vajanaiset; kädet suuret. Oikean silmän yläpuolella hiusrajaan ulottuva arpi. Kaatunut Kuhmossa?”, yksi kuvaus kuuluu.

Joistain kuvista on tiedetty enemmän. Yhdessä mainitaan, että vainaja saattaisi olla eräs Eino Mikonpoika Salmin pitäjästä Mantsilan Virtelän kylästä.

Yhdessä kuvassa side peittää kaatuneen kasvot lähes kokonaan. Sitä omaiset tuskin tunnistivat.

Kirjan saatesanat olivat allekirjoittaneet koulutusosaston päällikkö, everstiluutnantti V. Forsberg ja kotijoukkojen rovasti, majuri Hannes Anttila. Niissä korostettiin, että kirja oli tarkoitettu kadonneiden omaisille näytettäväksi. Muiden selattavaksi sitä ei saanut jättää. Kyseessä lienee kunnioitus kaatuneita kohtaan.

Kirjassa kerrottiin mille hautausmaille tunnistamattomat sankarivainajat olivat päätyneet.

– Kirjan perusteella hautaukset on suoritettu maalis-toukokuussa 1940, Haavisto kertoo.

Kirja valmistui kesällä 1940.

– Taipaleenjoki, Kollaa, Summa, Haavisto luettelee kovimpia taistelupaikkoja.

Suuri osa taistelupaikoista jäi venäläisten käsiin sodan päättyessä. Ruumiit on siis todennäköisesti toimitettu haudattaviksi jo aiemmin.

Kirjaa on vain yksi kappale Sotamuseossa. Näyttelypäällikkö Haaviston mukaan niitä on kuitenkin säilynyt useampia.

– Kerran näin yhden nettihuutokaupassa. Harmi kyllä en ehtinyt ostaa sitä, se mahdollisuus taisi olla jo sulkeutunut.

Tieto kirjasta on herättänyt kiinnostusta. Hiljan isä ja poika ottivat museoon yhteyttä toivoen, että se voisi auttaa isoisän kohtalon selvittämisessä.

Talvisodasta julkaistiin hyvin tunnettu kirja, jossa nimettyjä sankarivainajia esiteltiin kuvilla. Haaviston käsityksen mukaan kuolleiden sankarivainajien kirjalla ei ollut mitään tekemistä tämän projektin kanssa.

Myös jatkosodan aikana vainajia yritettiin tunnistaa kuvien avulla. Enää niitä ei kuitenkaan koottu yhteen kirjaan.

– En ole aivan varma miten asiaa tuolloin hoidettiin.

Haavisto on yrittänyt selvittää oliko muissa toiseen maailmansotaan osallistuneissa maissa vastaavia tapoja kaatuneiden tunnistamisessa.

– En ole löytänyt sellaista. Monissa armeijoissahan kaatuneet yritettiin haudata lähelle taistelupaikkoja.

Suomalainen tapa yrittää saada kaatuneet kotikirkkomaan multiin oli todella poikkeuksellinen. Sillä haluttiin osoittaa arvostusta ja kunnioitusta henkensä antaneille.

Kirja on esillä vitriinissä Sotamuseon Maneesissa Suomenlinnassa 30.11. kolo 11.–16.30. Tuolloin vietetään talvisodan alkamispäivää.