Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Tällaisia asioita työ­haastattelussa salaillaan – ”Pitäisi herättää”, johtaja sanoo

Työpaikan perheystävällisyys on suomalaisille tärkeää. Naisista 84 prosenttia ja miehistä 76 prosenttia on sitä mieltä, että työpaikalla voi puhua perheasioista. Nämä asiat tulevat esiin asiantuntijarekrytointeihin erikoistuneen aTalentin keväällä julkaistusta Perhe- ja työelämätutkimuksesta.

Syyllisyyden tunteita

Moni kyselytutkimukseen vastannut paljastaa, että on jättänyt kertomatta perheenlisäyssuunnitelmista työhaastattelussa.

Miehistä peräti 38 prosenttia kertoo, että on kokenut syyllisyyttä jättäessään perheenlisäykseen liittyviä asioita kertomatta. Naisista samanlaista syyllisyyttä kertoo koneensa niin ikään yli kolmasosa, eli 35 prosenttia.

– Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus tavoitella urahaaveitaan perhetilanteesta riippumatta. Vaikka Suomessa tilanne on vuosikymmenten aikana parantunut, tasa-arvoiseen työelämään on vielä matkaa, aTalentin toimitusjohtaja Niklas Huotari sanoo.

– Oikeus yhdenvertaiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun rekrytoinnissa on kirjattu lakiin, joten senkin vuoksi on hälyttävää nähdä, että työnantajat töppäilevät niinkin perusasioissa kuin perheasioista kyseleminen rekrytointitilanteessa.

Lisäksi kyselytutkimuksen mukaan noin kolmasosa naisista ja miehistä on sitä mieltä, että perheasiat eivät ylipäänsä kuulu työpaikalle.

Suosivat perheettömiä

Kolmasosa kyselytutkimukseen vastanneista naisista on sitä mieltä, että työpaikkailmoitukset suosivat perheettömiä.

Miehistä samaa mieltä on vajaa viidesosa.

Lähes puolet naisista (48 %) on sitä mieltä, että työpaikan perheystävällisyys on tärkeää työpaikkaa hakiessa. Miehistä näin ajattelee 43 prosenttia.

– Tämän pitäisi viimeistään herättää työnantajat pohtimaan, tarjoavatko he perheystävällisen työympäristön, joka kohtelee tasapuolisesti kaikkia sukupuoleen ja perhetilanteeseen katsomatta, Huotari sanoo.

– Tasa-arvoinen työelämä huomioi yksilöiden erilaiset ominaisuudet ja elämäntilanteet jo rekrytoinnin alkumetreiltä asti. Jo työpaikkailmoituksessa voidaan ilmaista joustavuutta, joka mahdollistaa työn sovittamisen erilaisiin perhetilanteisiin, Huotari jatkaa.

Asennemuutosta kaivataan

Työelämätutkimus toteutettiin syksyllä 2022 sen jälkeen, kun perhevapaauudistus tuli voimaan elokuussa.

Perhevapaauudistus pyrkii lisäämään työelämän ja vanhempien tasa-arvoa sekä huomioimaan entistä paremmin erilaisia perhemuotoja.

– Työelämän tasa-arvoasiat heijastuvat myös perheellisten hoitovastuiden jakautumiseen. Perhevapaauudistuksesta huolimatta valtaosa isistä haluaa perhevapaiden viettämisen sijaan luovuttaa maksimimäärän vanhempainrahapäivistään äidille. Työnantajilla on tärkeä rooli asennemuutoksen kannustamisessa, jotta jatkossa perhevapaita ja hoitovastuuta jaetaan tasapuolisemmin, Huotari sanoo.

Työelämätutkimuksen ensimmäinen osa julkistettiin syksyllä 2022. Siinä käsiteltiin sitä, kuinka vaikeaa on uran ja perheen yhdistäminen.

Selaa avoimia työpaikkoja