Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Tältä Suomen Nato-jäsenyyden aika­taulu näyttää nyt

Unkarin ja Turkin ratifiointeja odotellaan vielä. Niiden jälkeen latu on niin sanotusti auki.

Odottelu Nato-jäsenyydestä on tulossa Suomen osalta näillä näkymin päätökseen tämän kevään aikana. Sitä, että Suomi on virallisesti Naton jäsen, ei välttämättä tarvitse edes odottaa enää muutamia viikkoja kauempaa.

Viimeisistä askelista ensimmäinen otetaan tämän hetken tietojen mukaan tämän viikon torstaina 23. maaliskuuta, jolloin Turkin ulkoasiainvaliokunnan on tarkoitus käsitellä lakiesitystä Suomen Nato-jäsenyyden ratifioinnista.

Hürriyetin mukaan lakiesitys voi siirtyä parlamentin eli suuren kansalliskokouksen käsiteltäväksi jo perjantaina tai lauantaina.

Samana päivänä tapahtuu myös Suomessa, sillä tasavallan presidentti Sauli Niinistö on aiemmin kertonut vahvistavansa Suomen Nato-lait niin ikään tämän viikon torstaina.

Seuraavaksi katse siirtyy Unkariin, jossa tapahtuu ensi viikon maanantaina 27. maaliskuuta, jolloin Unkarin parlamentin odotetaan ratifioivan Suomen Nato-jäsenyyden.

Asiasta kertoi aiemmin tällä viikolla Ruotsin tietotoimistolle TT:lle Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg.

– Puhuin tänä aamuna Unkarin ulkoministerin Peter Szijjarton kanssa ja hän vahvisti, että Unkarin parlamentissa äänestetään 27. maaliskuuta Suomen ratifioinnista, Stoltenberg kertoi.

Lue lisää: TT: Unkari ratifioimassa Suomen Nato-jäsenyyden maanantaina

Suomen kanssa tähän asti käsi kädessä Nato-matkaansa kulkenut Ruotsi joutuu jäämään odottamaan vuoroaan, sillä myös Unkari on erottanut maiden hakemukset ja äänestää ensi viikon maanantaina vain Suomen ratifioinnista.

IS:n tietojen mukaan Turkki on tulossa aivan Unkarin perässä. Tarkkaa päivämäärää ei ole vielä asetettu, mutta odotusarvona on, että Turkki ratifioisi Suomen huhtikuun alussa. Aikataulut voivat kuitenkin yhä venyä, kuten Nato-matkan kanssa on tähän asti päästy kokemaan.

Lue lisää: IS:n tiedot: Turkki ratifioi Suomen Nato-jäsenyyden huhti­kuun alussa

Turkin ja Unkarin ratifiointipäätösten jälkeen ollaan loppusuoralla.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Henri Vanhanen kertoi aiemmin Ilta-Sanomille aikataulun olevan tämän jälkeen käytännössä Suomen käsissä.

– Kun ratifioinnit saadaan, niin Suomesta tulee Naton jäsen niin nopeasti kuin se itse haluaa.

Suomen päässä Natoon liittyvä lainsäädäntö on jo hyväksytty eduskunnan toimesta. Tämä tapahtui maaliskuun alussa. Normaalisti mailla on ollut tapana hyväksyä Natoon liittyminen vasta muiden jäsenmaiden ratifiointien jälkeen, mutta Suomessa laki päätettiin hyväksyä ennen huhtikuun eduskuntavaaleja.

Jos Niinistö hyväksyy lain tämän viikon torstaina, on kaikki silloin Suomen osalta valmista.

Ratifiointien jälkeen odotetaan pääsihteeri Stoltenbergin kutsua liittyä Pohjois-Atlantin sopimukseen. Ulkopoliittisen instituutin Vanhasen mukaan kutsu tulee nopeasti, sillä Stoltenberg on sitoutunut Suomen ja Ruotsin nopeaan liittymiseen.

Lue lisää: Asian­tuntija: Näin nopeasti Suomi voi olla Natossa

Mikäli Turkki ratifioi huhtikuun puolella, Suomessa tuskin on tällöin vielä hallitusta eduskuntavaalien jäljiltä kasassa. Tällä ei kuitenkaan Nato-prosessin kannalta ole väliä, vaan esimerkiksi Suomen Yhdysvaltain-suurlähettiläs Mikko Hautala voi toimittaa asiakirjan Yhdysvaltain hallitukselle.

Asiakirjan toimittamisen jälkeen Suomesta tulee Naton jäsen. Parhaimmillaan näin voisi tapahtua siis jo huhtikuun aikana. Heinäkuussa Vilnassa järjestetään Naton huippukokous, joka olisi Suomelle ensimmäinen Naton täysjäsenenä.