Finland

Tanska ja Itävalta turhautuivat EU:n hitauteen rokotteissa – aloittavat yhteistyön Israelin kanssa

Tanska ja Itävalta eivät halua jättää tulevaa rokotetarvettaan vain EU:n yhteishankintamekanismin varaan, moni muukin maa on tullut jo samaan tulokseen.

Tanskan pääministeri Mette Frederiksen ja Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz matkustavat Israeliin neuvottelemaan.­

Tyytymättömyys Euroopan unionin kykyyn turvata riittävän nopeat koronavirusrokotetoimitukset jatkaa kasvuaan.

Viimeksi myöhään maanantai-iltana Itävalta ja Tanska ilmoittivat aloittavansa rokoteyhteistyön Israelin kanssa.

Asiasta kertoi mm. itävaltalainen Kurier ja tanskalainen Politiken.

Kurierin tietojen mukaan yhteistyössä olisi kyse yhteisestä rokotetuotannosta ja tutkimuksesta, ja se koskisi tulevina vuosina niin sanottuja toisen sukupolven koronarokotteita, joita kehitellään uusia virusmuunnoksia varten.

Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz sanoi Kurierille, että Itävallan täytyy varautua koronaviruksen uusiin muunnoksiin. Kurz arvioi, että virusmuunnosten takia pandemia pysyy riesana vielä pitkään.

Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz haluaa maansa varautuvan virusmuunnoksiin ajoissa.­

– Meidän täytyy varautua kesän jälkeiseen aikaan hyvissä ajoin, Kurz sanoi Kurierille.

Pelkästään Itävalta laskee tarvitsevansa noin 30 miljoonaa rokoteannosta tulevien vuosien aikana, jos se rokottaa lähivuosien aikana kaksi kolmasosaa aikuisväestöstään vuosittain.

Sellaista rokotemäärää Itävalta ei voi jättää pelkästään EU:n takkuilevan yhteishankintamekanismin varaan.

– Sovimme kesällä, että EU toimittaa rokotteet jäsenmaille hyvissä ajoin ja että ne hankittaisiin nopeasti. Se oli periaatteessa oikein, mutta Euroopan lääkevirasto EMA on liian hidas rokotteiden hyväksymisessä, ja lisäksi toimituksissa on ollut pahoja pullonkauloja, Kurz sanoi Kurierille.

Tanskan pääministeri Mette Frederiksen väläytteli Tanskan, Itävallan ja Israelin yhteisen rokotetuotantolaitoksen rakentamista.­

Kurz matkustaa vierailulle Israeliin torstaina yhdessä Tanskan pääministerin Mette Frederiksenin kanssa. Kurz ja Frederiksen neuvottelevat Israelissa pääministeri Benjamin Netanyahun kanssa.

Kurz tapaa ennen matkaa lääketehtaiden edustajia sekä maan johtavia lääketieteen asiantuntijoita ja professoreita.

Frederiksen väläytti Politikenissa jopa maiden yhteisen rokotetuotantolaitoksen rakentamista Israeliin, mikä turvaisi maiden rokotetarpeet.

– Puhumme, millä konkreettisilla toimilla voimme kasvattaa rokotetuotantoa. Se voi olla julkis-yksityistä kumppanuutta. En sulje pois mitään ideoita – en edes rokotetehtaan rakentamista, Frederiksen sanoi.

Israel on koronarokotusten mallimaa. Lähes 95 prosenttia aikuisväestöstä on jo rokotettu ainakin kertaalleen.­

Monet muutkin maat ovat tuskailleet EU:n hitauden kanssa rokotteiden hyväksymisessä ja toimituksissa. Oman irtiottonsa ovat EU-maista tehneet jo Puola, Unkari, Tshekki ja Slovakia, jotka ovat hankkineet tai hankkimassa Venäjältä Sputnik V -rokotetta. Unkari on ottanut käyttöön myös kiinalaisen Sinopharm-rokotteen.

Israel puolestaan on saanut maailmanlaajuisesti paljon ihastelua rokoteohjelmastaan. Israelissa on jo lähes 95 prosenttia aikuisväestöstä saanut vähintään yhden annoksen. Suomessa yhden annoksen on saanut 8,2 prosenttia täysi-ikäisistä.

Football news:

Di Maria about Bayern: PSG passed the best team of last season
Conceicau on departure from Chelsea: I am proud of the Porto players. We played a fantastic game
Flick will accept the offer to lead the German national team. Matteus about the Bayern coach
Keylor Navas has never lost in the Champions League in a two-legged match in which he played
Mbappe dancing on the table 🕺 Watch as PSG celebrate their semi-final exit with passion
Pochettino on reaching the semi-finals: It's all down to the PSG players. I missed the adrenaline
Manuel Neuer: Bayern should have played better in Munich. We missed a lot of chances