Televisioarvostelu | Macbeth-tragedian kauhuversio on tyyliltään ehyt, mutta tunne ei välity

Australialaisohjaaja Justin Kurzel tunnetaan kärsivää maskuliinisuutta kuvaavista elokuvistaan. Hänen käsissään Shakespearen tragediasta tuli folk horroria.

Draama

Macbeth ★★★

Britannia/Ranska/USA 2015

TV2 klo 21.00 ja Yle Areena (K16)

Mikä yhdistää Orson Wellesiä, Akira Kurosawaa, Roman Polanskia ja Joel Coenia? Heidät kaikki luetaan elokuvan mestarisarjaan, mutta he ovat kaikki myös filmanneet näytelmän Macbeth.

Australialaisohjaaja Justin Kurzelia ei usein liitetä samaan joukkoon, paitsi Macbethin tapauksessa. Hänen elokuvaversionsa nojaa kauhuun. Shakespearen tragediasta tulee Kurzelin käsissä eräänlaista folk horroria: kansantaruista ja luonnonuskomuksista ammentavaa kauhua.

Nimihahmo on todellinen Skotlannin kuningas 1000-luvulta, mutta näytelmän tapahtumat eivät pohjaa todellisuuteen. Elokuvan alussa Macbeth (Michael Fassbender) on uskollinen soturi, joka käy kuninkaansa puolesta raskaita taisteluja.

Viimeisen taistelun jälkeen Macbeth ja asetoverinsa Banquo (Paddy Considine) tapaavat hurmeen täyttämällä kentällä kolme outoa naishahmoa, jotka lupaavat ensiksi mainitulle kuninkaan kruunua. Kotona vaimo (Marion Cotillard) tarttuu ennustukseen väkivaltaisella innolla.

Macbethin tarina on tuttu. Sen tuttuus korostaa käsikirjoittajien ja ohjaajan ratkaisuja: kuinka tuoda klassikkoon oma kulmansa?

Näytelmää voisi tulkita kuvauksena yhteiskuntajärjestyksen muutoksesta, vallan ja sen lupauksen korruptoivasta vaikutuksesta tai ihmismielen pimeistä impulsseista yleensä. Nykyisessä maailmanpoliittisessa maisemassa nämä ovat hyvin ajankohtaisia tulkintoja.

Vuoden 2015 versio korostaa todellisuudesta vieraannuttavia elementtejä. Taistelut esitetään osittain hidastettuina, ja avara mutta ankara maisema höyryää epätodellisena murheen näyttämönä. Kauhua luovat myös umpimieliset kyläläiset huput päässään ja velhosiskot pahantahtoisine lausuntoineen.

Samalla kun väkivallan kierre syvenee, synkistä väreistä siirrytään kohti punaista. Lopussa näyttää siltä kuin koko Skotlanti olisi tulessa. Visuaalisesti elokuva vie kokonaisuutta kauemmaksi inhimillisen pohdinnan piiristä.

Tyyliltään Macbeth on ehyt, mieleenpainuvakin. Ohjaajan näkemys välittyy, tarinan emotionaalinen voima ei niinkään. Kuvaus nimihahmon vajoamisesta hulluuteen on Shakespearen sanoja lainaten ”täynn’ ilmaa, tulta, mutta mieltä vailla” (suom. Paavo Cajander). Keskeiseksi nousee se, miten kovat miehet ottavat toisistaan mittaa.

Kurzel tunnetaan kärsivää maskuliinisuutta kuvaavista elokuvistaan. Macbethin jälkeen hän on tehnyt muun muassa videopeliin pohjaavan Assassin’s Creedin (2016) ja True History of the Kelly Gangin (2019).

Macbeth-filmatisointi loppuu kauhuelokuvalle tyypilliseen tapaan, jossa vihjataan väkivallan kierteen jatkuvan. Kurzelin teosluettelossa voisi komeilla myös Macbeth II.