Finland

THL:n tutkimusprofessori varoitti koronan jälkioireista A-studiossa: "Siellä lymyilee nyt kansanterveydellinen uhka"

Tutkimusprofessorin mukaan koronaviruksen jälkioireet ovat jääneet akuutin koronapandemian varjoon.

THL:n tutkimusprofessori Markus Perola kertoi A-studiossa koronan pitkäaikaisista oireista.
"Koronan pitkäaikaisissa oireissa lymyilee kansanterveydellinen uhka." THL:n tutkimusprofessori Markus Perola kertoi A-studiossa koronan terveysjäljistä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Markus Perola on huolissaan koronan pitkittyneistä jälkioireista.

– Siellä lymyilee nyt kansanterveydellinen uhka, joka vaatii jonkinlaista asennemuutosta koko yhteiskunnalta, Perola sanoi tiistaina A-studiossa.

– Meille tulee iso joukko ihmisiä, jotka ainakin kokevat kärsivänsä tai kärsivät koronaviruksen jälkeisistä pitkittyneistä oireista. Meidän pitää pystyä heihin suhtautumaan, Perola jatkoi.

Ongelmana on hänen mukaansa se, että kyseessä on uusi asia, eikä vielä edes kunnolla tiedetä, mistä oireyhtymä koostuu.

– Kyllä tästä voi tulla iso lasku, Perola sanoi.

Perolan mukaan ison pandemian jäljessä seurannut ilmiö on hämmentänyt lääkärikuntaa ja kansanterveystieteilijöitä.

– Hämmennyksestä pitää päästä yli ja iskeä kiinni tähän tosissaan.

Lue lisää:

HUS suunnittelee poliklinikkaa koronaviruksen pitkäaikaisoireista kärsiville – toiminta pyritään käynnistämään pian

Football news:

Griezmann spoke with Hamilton and visited the Mercedes boxes at the Spanish Grand Prix
Barcelona feels that Neymar used it. He said that he wanted to return, but extended his contract with PSG (RAC1)
Aubameyang to the Arsenal fans: We wanted to give you something good. I am sorry that we could not
Atletico did not lose at the Camp Nou. Busquets' injury is the turning point of the match (and the championship race?)
Verratti injured his knee ligaments in PSG training. Participation in the Euro is still in question
Neymar's contract in one picture. Mbappe wants the same one
Manchester United would like to sign Bellingham in the summer, not Sancho. Borussia do not intend to sell Jude