Finland

Trumpin ja Faucin välit tulehtuivat – presidentin avustajat levittivät korona-asiantuntijaa kritisoivaa tekstiä

Medialle jaetussa tekstissä listataan tartuntatautiasiantuntijan väitettyjä virheitä.

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin avustajat antoivat useille lehdille lausunnon, jossa listataan maan tartuntatautien johtavan asiantuntijan Anthony Faucin väitettyjä virheitä ja puutteita. Lista annettiin ensimmäisenä Washington Postille, mutta sitä on sen jälkeen jaettu myös muille median edustajille.

Lausunnossa käydään läpi Faucin kommentteja aina koronavirusepidemian alkamisesta lähtien. Lausunnon mukaan useat Valkoisen talon virkamiehistä ovat huolestuneita siitä, kuinka usein Fauci on ollut väärässä.

Trump on arvostellut Faucia ja muita asiantuntijoita, joiden ohjeet ovat ristiriidassa hallinnon näkemyksen kanssa.

Yhtenä esimerkkinä annetaan Faucin antama kommentti helmikuun lopussa. Tuolloin Fauci ohjeisti, että ”tällä hetkellä ei ole tarvetta muuttaa mitään arkielämässä”. Fauci sanoi haastattelussa kuitenkin muutakin, ABC News kertoo.

– Tällä hetkellä riski on matala, mutta tämä voi muuttua, Fauci sanoi myös.

– Kun virus alkaa levitä yhteisössä, tämä voi muuttua ja pakottaa huomioimaan enemmän asiat, jotka voivat suojella tartunnalta.

Fauci myös varoitti, että virus voisi aiheuttaa epidemian.

Anthony Fauci tunnetaan suorapuheisista lausunnoistaan.

Fauci ei myöskään epidemian alkuvaiheessa suositellut kasvomaskien käyttöä. Hän muutti kuitenkin tartuntojen levitessä kantaansa.

Fauci on myöhemmin kertonut olleensa huolissaan maskien riittävyydestä ja halunneensa säästää ne terveydenhuollon työntekijöille. Hän on myös alusta alkaen todennut, että tutkijoiden tietämys uudesta viruksesta kehittyy ja suositukset pohjautuvat tuoreimpaan tietoon.

New York Timesin mukaan medialle jaettu lista on hyvin poikkeuksellinen veto Valkoiselta talolta ottaen huomioon, että Fauci työskentelee hallinnolle ja nauttii yleisön luottamusta.

Amerikkalaiset luottavat Fauciin.

Valkoisen talon edustaja sanoi lehdelle, ettei listan tarkoituksena ollut mustamaalata Faucia vaan muistuttaa yleisöä hänen historiastaan ja, että ihmisten tulisi kuunnella useita eri lääkäreitä.

Trump on kritisoinut paitsi Faucia myös muita asiantuntijoita, joiden ohjeet ovat olleet ristiriidassa hallinnon näkemyksen kanssa. Maanantaina presidentti uudelleentwiittasi väitteen, jonka mukaan Yhdysvaltojen tartuntatautivirasto, media, demokraatit ja suurin osa lääkäreistä valehteli covid-19-taudista.

Trumpin jakama twiitti on herättänyt kritiikkiä. Esimerkiksi demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkinyt Pete Buttigieg jakoi Trumpin twiitin saatesanoin: ”Vainoharhaisuus tappaa.”

Football news:

Rudi Garcia on Lyon's chances against city: the quarter-Finals showed that the favourites can also be beaten
CSKA agreed a 5-year contract with Fuchs. The transfer is estimated at 7-10 million euros
Ferdinand on Messi at Barca: Will he want to stay, given the results and the team's performance? Does he have time to wait?
I would not be surprised if Pochettino is appointed in less than 3 days. Ex-Barca winger Carrasco on the club's new coach
Alaba about Mueller: we are Glad that Bayern have such a player
Jordi Cruyff replaced Donadoni at the head of China's Shenzhen
Tiago Pro 8:2 with Barca: Bayern haven't won anything yet