Finland

Trumpin koronatartunta vain syvensi Yhdysvaltain kahtiajakoa – "Olen yhä varmempi siitä, että Trump on oikea valinta"

Kolme lasta on koulussa, mutta kahta Natalie Bruck opettaa itse kotonaan Michiganin maaseudulla. Samalla hän huolehtii kahdesta alle kouluikäisestä lapsestaan ja laittaa kaikille ruuan.

Yhdeksänlapsisessa perheessä on ollut aikaisemmin vielä enemmän vilskettä. Kaksi vanhinta lasta on sentään jo muuttanut omilleen. Pihassa on 12-paikkainen minibussi, jotta kaikki mahtuvat kyytiin kerralla.

Bruck ei ole juurikaan ehtinyt jutella Yhdysvaltain presidentinvaaleista muiden ihmisten kanssa, mutta uskoo jo tietävänsä vaalien lopputuloksen.

– Näen, kuinka paljon väkeä osallistuu hänen kampanjatilaisuuksiinsa, ja kuinka häntä kannatetaan pihakylttien avulla sekä sosiaalisessa mediassa, Bruck sanoo Ylelle Facebookin viestipalvelun Messengerin kautta tehdyssä haastattelussa.

Bruck on vakuuttunut, että hänen suosikkinsa voittaa runsaan viikon päästä 3. marraskuuta pidettävät vaalit – ellei vastapuoli sitten väärennä vaalitulosta, mitä hän pitää mahdollisena.

Bruckin ehdokas on presidentti Donald Trump. Häntä Bruck kannatti jo neljä vuotta sitten, eikä mielipide ole muuksi muuttunut.

Natalie Bruck lastensa kanssa keittiössä

Natalie Bruck on miehensä Irakin-komennuksen ajan hoitanut yksin suurta perhettä. Jutun Monroessa otetut kuvat ovat helmikuulta 2020.Mika Mäkeläinen / Yle

Edes koronapandemia tai Trumpin sairastuminen eivät ole vaikuttaneet Bruckin käsitykseen presidentistä.

– Trump on tehnyt parhaansa covid-kriisin hoidossa. Kenellekään johtajalle ei olisi ollut helppoa ennustaa, kuinka pahaksi se äityy, Bruck kertoo.

Oikeastaan viime viikkojen tapahtumat ovat vain vahvistaneet Bruckin uskoa Trumpiin. Bruckin mielestä oli ehkä hyvä, että Trump ei ollut immuuni taudille, josta niin monet tavalliset amerikkalaiset joutuvat myös kärsimään.

– Olen yhä varmempi siitä, että Trump on oikea valinta, Bruck sanoo.

Koronavirustartuntojen määrä Bruckin kotiseudulla Monroen piirikunnassa Michiganissa on kääntynyt syksyllä uuteen nousuun.

Pandemian alusta lähtien 150 000 asukkaan piirikunnassa on vahvistettu vajaat 1 700 koronatartuntaa, eli tartunnan on saanut useampi kuin yksi sadasta asukkaasta.

Väkilukuun suhteutettuna se on alle puolet Yhdysvaltain keskiarvosta, mutta moninkertaisesti enemmän kuin vaikkapa Suomessa.

Koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia Monroessa on tilastoitu 31. Väkilukuun suhteutettuna se on kolme kertaa enemmän kuin Suomessa.

Polkupyöräliike ja kirkko Monroen pääkadulla Michiganissa

Michiganin osavaltiossa Biden johtaa Trumpia reilusti kannatusmittauksissa, mutta Monroen piirikunnassa ei ole tehty erillistä kyselyä.Mika Mäkeläinen / Yle

Viranomaisten julkaisemat tiedot tartunnoista ovat samalla muuttuneet entistä yksityiskohtaisemmiksi. Esimerkiksi tartunnan saaneiden tai karanteeniin joutuneiden oppilaiden sekä opettajien lukumäärä (siirryt toiseen palveluun) kerrotaan joka koulun osalta erikseen.

Perheet voivat valita, osallistuvatko lapset lähiopetukseen vai opiskelevatko he etänä. Julkisissa kouluissa on maskipakko, joka koskee kaikkia, myös esikouluikäisiä.

Natalie Bruck on yrittänyt puhua lapsilleen koronaviruksesta niin, etteivät he pelästyisi liikaa. Bruckin mukaan se toimii hyvin – kun aikuiset eivät ole liian huolestuneita, eivät ole lapsetkaan.

– Lapsia pandemia ei juuri hetkauta, Bruck sanoo.

Bruckin suhtautuminen heijastaa yleisemminkin republikaanien tuntoja. Kyselyn mukaan enemmistö republikaanien kannattajista uskoo, että koronaviruksen uhkaa on paisuteltu (siirryt toiseen palveluun).

Vaikka Natalie Bruck luottaa Trumpin vaalivoittoon, mielipidekyselyt eivät povaa presidentille jatkokautta.

Koko Yhdysvaltain tasolla haastaja, demokraattisen puolueen ehdokas Joe Biden johtaa Trumpia selvästi, noin kahdeksan prosenttiyksikön erolla (siirryt toiseen palveluun).

Vaalit ratkaistaan kuitenkin yksittäisissä osavaltioissa. Lähes poikkeuksetta osavaltiossa eniten ääniä saanut nappaa osavaltion kaikki valitsijamiehet. Presidentiksi valitaan se, joka saa enemmistön valitsijamiehistä taakseen.

Bruckin kotiosavaltio Michigan on yksi vaalit ratkaisevista vaa'ankieliosavaltioista, joissa puolueiden kannatus on perinteisesti ollut aika tasaväkistä ja joiden äänestäjistä kamppaillaan siksi poikkeuksellisen kiivaasti.

Kartta Monroen kaupungista Michiganin osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Harri Vähäkangas / Yle

Michiganissa Yle on vaalivuonna seurannut erityisesti suurkaupunki Detroitin eteläpuolella sijaitsevaa Monroen piirikuntaa.

Monroe on kärsinyt teollisuuden rakennemuutoksesta, ja vähemmistöjen osuus on siellä pienempi kuin muualla Michiganissa. Piirikuntaa pidetään myös keskivertoa konservatiivisempana.

Monroe on kuitenkin useimmiten ollut voittajan puolella.

Monroessa äänestettiin kaksissa vaaleissa Barack Obaman puolesta, mutta viime vaaleissa piirikunnan ääniharava oli Donald Trump. Trump sai 58 prosenttia monroelaisten äänistä ja Hillary Clinton vain 36 prosenttia.

Yhdysvalloissa Michigania on seurattu viime viikot lähinnä siksi, että aseistettu ääriryhmä suunnitteli osavaltion demokraattisen kuvernöörin Gretchen Whitmerin sieppausta.

Kun keskusrikospoliisi FBI paljasti sieppaussuunnitelman, Whitmer syytti presidentti Trumpia vihanlietsonnasta ja ääriryhmien rohkaisemisesta. Trump on puolestaan ivannut Whitmeria (siirryt toiseen palveluun) ja haukkunut häntä Michiganin tiukoista koronarajoituksista.

Natalie Bruck on Trumpin linjoilla. Hänen mielestään Whitmerin koronatoimet ovat johtaneet monet pienyrittäjät perikatoon.

Vuonna 2016 Trump voitti vaalit Monroen piirikunnan lisäksi niukasti myös koko Michiganin osavaltiossa. Nyt povataan hyvin erilaista tulosta.

Tällä kertaa Bidenin kannattajia löytyy Michiganin äänestäjistä tuoreimpien kyselyiden mukaan noin kahdeksan prosenttiyksikköä enemmän (siirryt toiseen palveluun) kuin Trumpin kannattajia.

Kotiäiti Natalie Bruck ei luota kyselyihin alkuunkaan. Hänen mielestään Bidenin etumatkasta kertovat kyselyt ovat vain median loihtimia kuvitelmia.

William ja Natalie Bruckin perhekuva

Bruckin perheen lapset eivät käy julkisessa koulussa, koska vanhempien mielestä siellä opetetaan vääriä arvoja.Mika Mäkeläinen / Yle

Vääristeltyjen mielipidekyselyiden lisäksi media on hänen mielestään keskeinen syyllinen siihen, että amerikkalaiset ovat niin voimakkaasti jakautuneet kahteen leiriin.

Bruck pitää mediaa puolueellisena – aina arvostelemassa presidentti Donald Trumpia.

Toisena syynä amerikkalaisten poliittiseen jakautumiseen Bruck pitää julkista koululaitosta. Bruckin mielestä opettajat tyrkyttävät oppilailleen poliittisia asenteita.

Niinpä Bruckin perheen lapset eivät käy julkista koulua. Osa saa opetusta kotona ja osa käy yksityistä koulua, joka vanhempien mielestä heijastaa paremmin perheen kristillistä ja konservatiivista arvomaailmaa.

Yle haastatteli Bruckin perhettä ensimmäisen kerran helmikuussa heidän kotonaan Monroen piirikunnassa Michiganissa. Silloin koronavirus kummitteli vasta kaukaisena ja epämääräisenä uhkana.

Dixie Soft Serve -kioski Monroessa Michiganissa

Monroen piirikunta Michiganissa on keskimääräistä valkoisempi, mutta piirikunnan voittaja on usein voittanut presidentinvaalit koko maassa.Mika Mäkeläinen / Yle

Trumpin ydinkannattajat uskovat yhä, että Trump edustaa parhaiten heille tärkeitä arvoja myös jatkossa.

– Trump tulee jatkamaan talouskasvua ja vähentää edelleen pienyrittäjien rasitteita. Hän jatkaa Meksikon vastaisen rajamuurin rakentamista ja tukee sekä ihmisten että osavaltioiden vapautta, Bruck uskoo.

Yksityisyrittäjien asema on Natalie Bruckille tärkeä, koska hänen miehensä William Bruck johtaa kotihoitopalveluita tarjoavaa Visiting Angels -franchise-yhtiötä.

Huhtikuussa William Bruck kertoi Ylelle, miten pandemia vaikeutti yrityksen toimintaa. Moni ei uskaltanut enää päästää vieraita kotiinsa viruksen pelossa.

Presidentin sairastuminen osoitti, ettei korona ole kuolemantuomio.

Pandemiaa enemmän Bruckien elämää on mullistanut tuore urasiirto: asevoimissa aiemminkin palvellut William Bruck lähti keväällä komennukselle Lähi-itään.

– Se tuntuu joskus hyvin suurelta uhraukselta, mutta iloitsen silti hänen isänmaallisuudestaan, Natalie Bruck sanoo.

Usean päivän odotuksen jälkeen myös William Bruckilla on aikaa vastata Ylelle. Tavoitamme hänet Irakin kurdialueelta.

Yhdeksän kuukauden pesti amerikkalaistukikohtien rakennushankkeiden parissa on nyt puolivälissä.

– Natalie on pärjännyt loistavasti, ja lähetän lapsille paljon kirjeitä, William Bruck kertoo.

Irakissa palveleva William Bruck omakuvassa

Kaipaan perhettäni valtavasti joka päivä. Rukoilen ja toivon, että tämä loppuu, sanoo William Bruck Irakista.William Bruck

Koronavirus ei ole muuttanut William Bruckin poliittisia näkemyksiä. Bruck toivoo, että amerikkalaiset pääsisivät vähitellen koronapeloistaan. Hänen mielestään taloutta on pakko avata, jotta Yhdysvallat selviäisi pandemiasta.

– Presidentin sairastuminen osoitti, ettei korona ole kuolemantuomio, vaan terveet näyttävät selviävän siitä, Bruck sanoo.

Bruck uskoo Trumpin kannatuksen olevan oikeasti paljon suurempaa kuin mitä julkisuudesta voisi päätellä. Niinpä hän on hyvin toiveikas Trumpin voiton suhteen.

– Mielipidekyselyt olivat väärässä myös viime kerralla, ja amerikkalaiset näkevät sen läpi, Bruck uskoo.

Ylimääräinen negatiivisuus on joskus liikaa, enkä kestä sitä.

Bruckin pariskunta löytää Trumpista oikeastaan vain yhden puutteen: hän ei ole kovin rakentava tviittaaja.

Natalie Bruck on huomannut välttelevänsä Trump-kritiikkiä ja sarkasmia sosiaalisessa mediassa eikä halua kohdata niitä, jotka esittävät mielipiteensä kärjekkäästi.

– Ylimääräinen negatiivisuus on joskus liikaa, enkä kestä sitä, Bruck sanoo.

Bruckien konservatiivinen kupla ei ole Yhdysvalloissa mitenkään ainutlaatuinen. Monroessa myös demokraatit vetäytyvät mieluummin hengenheimolaistensa pariin.

Samanmielisistä hakee tukea 73-vuotias eläkeläinen Nadine Maurer, joka on Bidenin vankkumaton kannattaja.

Nadine Maurer seisoo kotinsa ulko-ovella

Nadine Maurerin suvusta löytyy sekä demokraattien että republikaanien kannattajia. Mika Mäkeläinen / Yle

Maurer on käännynnäinen. Hänen vanhempansa äänestivät republikaaneja, kuten hän itsekin nuorempana.

Nyt lähipiiri on hyvin eri linjoilla hänen kanssaan.

Maurerin veli on republikaani – Maurerin mukaan aseenkanto-oikeuden takia. Maurerin sisko puolestaan on jehovan todistaja eikä äänestä lainkaan.

Politiikka aiheuttaa erimielisyyksiä myös jälkipolvissa.

– Vanhin tyttäreni sanoi miehelleen, että jos äänestät Trumpia, minä otan eron. Ja luulen, että hän 100-prosenttisen varmasti tarkoitti sitä, Maurer kertoo. Mies kuulemma lupasi olla äänestämättä Trumpia.

Jos olet kunnon kristitty, sinun on äänestettävä Trumpia.

Maurer kävi vuosikausia konservatiivisessa luterilaisessa seurakunnassa, jossa haukuttiin silloista presidenttiä Barack Obamaa.

– Raamattupiirissä eräs nainen sanoi minulle, että jos olet kunnon kristitty, sinun on äänestettävä Trumpia, Maurer kertoo.

Se oli hänelle viimeinen pisara. Maurer ajatteli, ettei ikimaailmassa äänestäisi Trumpia. Neljä vuotta sitten Trump kuitenkin voitti vaalit sekä Monroen piirikunnassa, Michiganin osavaltiossa että koko maassa.

– Trumpin voitto tuntui siltä kuin minut oli murskattu, Maurer sanoo.

Maurer vaihtoi kirkkoa, mikä oli iso askel. Monroessa seurakunta on useimmille hyvin tärkeä osa elämää – siellä ovat samoin ajattelevat ystävät.

Maurer löysi itselleen uuden poliittisen ja henkisen kodin. Politiikasta kiinnostuneet naiset perustivat Huddle-nimisen ryhmän, joka alkoi herätellä uinuvia demokraatteja toimintaan.

– Aivan kuin olisin löytänyt oman heimoni, Maurer sanoo. Vastaavia naisten poliittisia pienryhmiä on tuhansia ympäri Yhdysvaltoja.

Nadine Maurer lapsenlapsensa kanssa

Eläkeläinen Nadine Maurer äänesti Bidenia jo ennakkoon.Mika Mäkeläinen / Yle

Nadine Maurer ehti jo toivoa, että Trumpin sairastuminen koronavirukseen olisi tehnyt presidentistä hiukan empaattisemman.

– Eipä siinä niin käynyt, hän harmittelee nyt.

Maurer on syvästi pettynyt Valkoisen talon koronapolitiikkaan ja siihen, ettei koronavirusta ole paremmin saatu kuriin.

Maurer uskoo, että Biden voittaa Michiganissa, mutta ei usko että Monroessa käy samoin. Hänen naapurustossaan Trump-kylttejä näkyy niin paljon enemmän.

– Monroe on valitettavasti jumittunut punaiseksi, Maurer sanoo.

Punainen on Yhdysvalloissa republikaanien tunnusväri ja sininen demokraattien.

Maurer ja hänen miehensä ovat jo äänestäneet. He veivät vaalikuoret piirikunnan virastoon henkilökohtaisesti, jotta äänet varmasti laskettaisiin eivätkä ne hukkuisi postissa.

Vaaleista onkin tulossa ennakkoäänestyksen ennätysvuosi, kun kymmenet miljoonat amerikkalaiset aikovat äänestää ennen varsinaista vaalipäivää.

Entä jos kyselyt ovat oikeassa ja Biden voittaa? Maurer pääsisi eroon Trumpista presidenttinä, mutta moni epäilee, suostuisiko Trump hyväksymään tappionsa.

– Olen hiukan peloissani. Trump taistelee raivokkaasti viimeiseen asti, Maurer uskoo.

Moni on huolissaan myös siitä, sopeutuisivatko Trumpin kannattajat tappioon. Maurerin mukaan Michigan on valkoisten ylivaltaa kannattavien ääriryhmien "hotspot" eli tukialue, ja heiltä voi odottaa mitä tahansa.

– Trump ei lähde suosiolla. Ellei Biden sitten saa täydellistä murskavoittoa, Maurer sanoo.

Voit keskustella jutusta maanantaihin 26. lokakuuta kello 22 asti.

Football news:

Pirlo about 2:1 with Ferencvaros: I expected more, but it was a difficult game against a closed opponent
Napoli has not paid salaries since July. The club plans to pay off its debts in December (RAI)
Schalke terminated the contract with Ibisevic and suspended Bentaleb and Harit
Bielsa, flick, Klopp, Lopetegui and Zidane are the contenders for the best coach of the year award
Messi, Ronaldo, Lewandowski, Ramos, de Bruyne and 4 Liverpool players are among the contenders for the best
Zlatan about getting the Swedish Golden ball: I Plan to win it in 50 years
Anton Ferdinand was racially abused in comments to a post about a documentary about racism and Terry