Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Tutkimus: Vain yksi suuri kaupunki kasvatti veto­voimaansa – näille neljälle huonoja uutisia

Kymmenen suurimman kaupungin keskimääräinen vetovoima oli tutkimuksen mukaan laskenut.

Oulu on kasvattanut vetovoimaansa ainoana kaupunkina Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukossa, ilmenee tutkimusyhtiö T-Median vuosittaisesta tutkimuksesta.

Kyselytutkimuksen mukaan Tampere jatkaa edelleen Suomen vetovoimaisimpana kaupunkina. Oulu on kuitenkin noussut vetovoimaisuudessa jaetulle toiselle sijalle Kuopion rinnalle. Seuraavaksi vetovoimaisimpana kaupunkina pidetään Jyväskylää.

– Erityistä Oulun osalta on se, että kaupunki on lisännyt vetovoimaansa jopa kustannusrakenteen osalta, joka on nykyisessä taloustilanteessa yllättävää, T-median vanhempi asiantuntija Kari Väisänen kertoo tiedotteessa.

Kustannusrakenteen lisäksi Oulu on tutkimuksen mukaan kasvattanut vetovoimaansa taloudellisessa elinvoimassa, yhteisössä, ympäristössä, sijainnissa ja palveluissa.

Pääkaupunkiseutu kärsii kustannusrakenteestaan

Kymmenen suurimman kaupungin keskimääräinen vetovoima oli tutkimuksen mukaan laskenut. Eniten vetovoimaansa ovat menettäneet Turku, Lahti, Vantaa ja Helsinki. Tutkimuksen mukaan vetovoimaisuuden laskua on ollut erityisesti kustannusrakenteen, yhteisön ja ympäristön suhteen.

Pääkaupunkiseutu kärsii edelleen ennen kaikkea kalliista kustannusrakenteestaan. Tutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudun kaupungeista vetovoimaisin on Espoo, joskin senkin vetovoima on enää kohtalaisella tasolla.

Tutkimus toteutettiin vuodenvaihteessa, ja siihen osallistui noin 1 400 suomalaista.

Lue lisää kirjoittajalta

STT