Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Ukraina | Ukraina kiistää osallisuutensa Krimin lentotuki­kohdan räjähdyksiin, tämä tapauksesta tiedetään nyt

Venäjä ei myönnä, että Novofedorivkan tukikohtaan olisi tehty isku. Sen mukaan räjähdys johtui ammusten laukeamisesta.

Räjähdyksestä levinnyt savu näkyi Krimin rantojen yllä. Kuva:  Reuters

Krimin niemimaalla Novofedorivkan lentotuki­kohdassa tapahtui tiistaina useita räjähdyksiä, joiden alkuperä on edelleen hämärän peitossa.

Tiistaina iltapäivällä paikalliset silminnäkijät kertoivat uutistoimisto Reutersille kuulleensa lukuisia kovaäänisiä räjähdyksiä ja nähneensä mustaa savua sotilaslento­tukikohdan suunnassa.

Venäjän puolustusministeriö väittää, ettei räjähdyksen syynä ole isku, vaan sen aiheutti tukikohdassa olleiden ammusten laukeaminen. Puolustus­ministeriö sanoi Reutersin mukaan tiistaina, ettei räjähdyksissä loukkaantunut ketään eikä sotilas­kalustoa ole vahingoittunut.

Venäjän Krimille nimittämän hallinnon johtaja Sergei Aksjonov on kuitenkin sanonut, että yksi henkilö kuoli räjähdyksessä. Myös Krimin terveys­viranomaiset raportoivat yhdestä kuolleesta ja kahdeksasta loukkaantuneesta.

Nimettömänä pysyvä ukrainalainen sotilasviran­omainen on kertonut The New York Timesille, että Ukrainan joukot olisivat vastuussa räjähdyksistä.

Lähde ei suostunut tarkentamaan, millä aseella isku tehtiin. Hän sanoi ainoastaan sen olleen ”yksinomaan Ukrainassa valmistettava laite”.

Lisäksi viranomainen kertoi, että iskussa oli mukana ukrainalaisia partisaani­joukkoja, mutta ei täsmentänyt, toteuttivatko partisaani­joukot itse iskun vai auttoivatko ne vain Ukrainan asevoimia iskun kohdistamisessa.

The New York Timesin mukaan Venäjän miehittämillä alueilla toimivat partisaani­joukot ovat auttaneet Ukrainaa kohdistamaan iskuja kyseisille alueilla aiemminkin. Novofederivkan lentotukikohta on lehden mukaan noin 300 kilometrin päässä lähimmästä Ukrainan asevoimien asemapaikasta.

Ukrainan viestintä Krimin räjähdysten suhteen on ollut hyvin epämääräistä.

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin neuvonantaja Myhailo Podoljak on kiistänyt, että Ukrainalla olisi mitään tekemistä räjähdyksen kanssa.

”Miehitetyillä alueilla elävät ihmiset ymmärtävät, että miehitys on päättymässä”, Podoljak sanoi Reutersin mukaan ja vihjasi, että räjähdyksen takana ovat voineet olla partisaani­joukot.

Ukrainan puolustusministeriö puolestaan kommentoi lentotuki­kohdan räjähdyksiä ilmeisen ironisesti kryptisessä Facebook-julkaisussaan.

Julkaisussa puolustusministeriö viittaa tapahtumiin ”tulipalona lentotuki­kohdassa Novofedorivkassa, väliaikaisesti Venäjän miehittämällä Krimillä”.

”Ukrainan puolustusministeriö ei voi määrittää palon syttymissyyttä, mutta muistuttaa jälleen paloturvallisuus­säännöistä ja tupakointikielloista määrittelemättömissä paikoissa”, julkaisussa irvaillaan.

Tämän lisäksi julkaisussa viitataan ilmeisesti mahdollisuuteen, että Venäjä aikoisi syyttää Ukrainaa ”tulipalosta”.

”Emme sulje pois mahdollisuutta, että miehittäjät löytävät ’vahingossa’ jonkin tunnusomaisen 'hihamerkin’, ’käyntikortin’ tai jopa ’DNA:ta’.”

”Pysykää rauhallisina ja luottakaa Ukrainan asevoimiin”, julkaisu loppuu.

Lisäksi puolustusministeriö julkaisi Twitter-tilillään ivaavan viestin, jossa se ”muistuttaa kaikkia siitä, että miehitys­joukkojen läsnäolo Ukrainan Krimillä ei sovi yhteen kiireisen turistikauden kanssa.”

Presidentti Zelenskyi ei ole suoraan kommentoinut räjähdyksiä, mutta tiistai-iltasessa päivittäisessä video­tervehdyksessään hän keskittyi puhumaan lähes yksinomaan Krimin niemimaasta.

”Krim on osa Ukrainaa, emmekä aio luopua siitä koskaan.”

”Venäjän sota Ukrainaa ja koko vapaata Eurooppaa vastaan alkoi Krimiltä, ja sen tulee päättyä Krimin vapautukseen”, Zelenskyi sanoi lisäten, että niemimaan vapautuksen eteen tehdään jatkuvasti töitä.

Toissaviikolla Venäjä väitti Ukrainan tehneen lennokki-iskun Venäjän Mustan­meren laivaston päämajaan Krimin niemimaan Sevastopolissa.

Odessan sotilaspiirin tiedottaja Serhi Bratchuk kiisti tuolloin, että Ukrainan olisi väitetyn hyökkäyksen takana. Bratchukin mukaan Krimin vapauttaminen tultaisiin toteuttamaan ”paljon tehokkaammin”.

Lue lisää: Putin julisti laivaston päivän paraatissa Venäjän saavan uuden hypersoonisen ohjuksen – Krimillä juhlat peruttiin väitetyn lennokki-iskun vuoksi

Venäjä on uhkaillut, että hyökkäys Krimille johtaisi vakaviin seurauksiin. Entinen presidentti ja turvallisuus­neuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Medvedev on sanonut uutistoimisto Reutersille, että se käynnistäisi ”tuomiopäivän”.

Krimin niemimaa on Venäjälle tärkeä niin strategisesti kuin poliittisestikin. Venäjä miehitti Krimin vuonna 2014 ja liitti sen itseensä väärennettynä pidetyn kansan­äänestyksen jälkeen. Virallisissa puheissa Venäjä pitää Krimiä täysin omana alueenaan.