Finland

Uuden lastensairaalan käyttöön­otto on ollut henkilö­kunnalle raskas kokemus

Uuden lastensairaalan käyttöön­otto on ollut henkilö­kunnalle raskas kokemus

Selvitys Uuden lastensairaalan tilanteesta kertoo, että toimintaa kuvaavien lukujen ja henkilöstön kokemuksen välillä on ristiriitaa.

Uusi lastensairaala arkistokuvassa.­

Helsingissä muutto Uuteen lastensairaalaan on haastattelujen perusteella ollut henkilöstölle rankka kokemus, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) kertoo tiedotteessaan. Tuoreesta selvityksestä käy ilmi, että käytettyjen mittareiden ja henkilöstön kertoman kokemuksen välillä on ilmeinen ristiriita.

Sairaalan suunnittelu, rakentaminen ja käyttöönotto on saatujen selvitysten perusteella toteutunut pääosin hyvin.

– Henkilöstön odotukset uutta sairaalaa kohtaan olivat korkeat, osin ehkä jopa ylimitoitetut. Vanhojen tilojen ongelmat ovat väistyneet, mutta niiden tilalle on tullut uusia tiloihin liittyviä haasteita. Esimerkiksi siirtyminen yhden hengen potilashuoneisiin on ollut perheiden kannalta hyvä uudistus, mutta se on vaikuttanut suuresti hoitajien työhön, sanoo selvityksen laatinut Husin hallintoylilääkäri Teppo Heikkilä tiedotteessa.

Selvityksessä todetaan, että Uuden lastensairaalan uusien toimintatapojen käyttöönotto on edelleen kesken. Myös tilojen käyttöön liittyy haasteita.

Tiedotteen mukaan selvityksessä ei tullut esiin merkittäviä potilasturvallisuutta vaarantavia tilanteita tai toimintatapoja. Henkilöstö on sitoutunutta, mutta kokee, ettei kykene tekemään työtään siten kuin haluaisi. Tämä näkyy suurena huolena potilaista ja potilasturvallisuudesta ja aiheuttaa vahvaa moraalista sisäistä ristiriitaa.

Henkilöstö kokee arvostuksen puutetta

Heikkilä kertoo, että henkilöstö myös kokee, ettei heitä arvosteta, eivätkä he saa työstään riittävästi kiitosta. Erityisesti tämä koskee yliopistosairaalassa tarvittavaa erityisosaamista. Lähes kaikkien haastateltujen suurin huoli liittyi siihen, että henkilöstö väsyy ja lähtee.

– Näyttää siltä, että osa esiin tulleista ongelmista johtuu johtamiseen liittyvistä ongelmista organisaation eri tasoilla. Runsaat muutokset ja johtamisen haasteet näkyvät esimiesten jaksamisessa. Johdon ja henkilökunnan välillä vaikuttaa olevan luottamuspulaa, arvioi Heikkilä.

Hänen mukaansa yksi kehittämiskohde on sairaalan johtaminen.

– Esimiesten osaamista tulee arvioida ja kehittää tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Lisäksi ehdotan, että Hus teettää Lasten ja nuorten sairauksien tulosyksikön johtamisesta vielä ulkopuolisen arvioinnin kehittämisehdotuksineen.

Football news:

Flick on Bayern: Our goal is to stay on top
Goalkeeper Alcoyano has 10 saves in the match with Real Madrid. Most of all in the season among the rivals of Madrid
De Bruyne has a suspected muscle injury. He was replaced in the game against Villa
In Spanish for 70 years there is a phraseology about Alcoyano. It's about an outsider who does not give up until the last
Andrea Pirlo: Criticism is inevitable when you are suddenly appointed Juve coach, but the results will say everything for me
Zidane on relegation from the 3rd League club: It's not a shame, let's not go crazy. Real Madrid wants to win, sometimes it doesn't come out
Real Madrid were eliminated from the Spanish Cup for the fifth time by a team from the 3rd league