Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Uusi annos lunta tulossa – sateet jakavat Suomen kahtia

Lunta sataa sakeasti maan itäosissa.

Uusi annos lunta on odotettavissa Suomeen tiistaina illansuussa. Sakeita lumisateita saapuu Venäjän suunnalta Itä-Suomeen.

Lumisateiden rintama kulkee Itä-Suomen yli. Sateet leviävät tiistai-illan aikana Pohjois-Pohjanmaalle. Lunta voi sataa monin paikoin 10–15 senttiä.

– Siellä missä lumisateet pysyvät kauemmin päällä, lunta voi tulla parikymmentä senttiä, sääpalvelu Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko ennustaa.

Lumisateet pyrkivät pohjoista kohti. Keskiviikkona lunta sataa rankasti Kainuusta Lappiin ulottuvalla alueella.

Muualla maassa on enää paikallisia lumisateita. Etelä-Suomessa lumisateet heikkenevät tiistaista alkaen.

– Suomen etelärannikolla on nyt lähes poutaa. Lounaassa vielä pyörii sateita, mutta nekin heikkenevät, Alanko kertoo tiistaiaamun tilanteesta.

Keskiviikkona etelä- ja länsi-Suomessa sää on enimmäkseen poutainen, mutta pilvinen.

Torstaina sää muuttuu aurinkoiseksi etelässä ja maan keskiosissa. Lumisateet ovat siirtyneet Lapin ylle.

Perjantaina kulkee etelärannikkoa hipoen lumisateita kohti itää. Silloin on mahdollista, että lunta sataa seuraavan kerran maan eteläosissa.

Viikonlopuksi on luvassa korkeapaineita. Koko maassa on enimmäkseen poutaisia päiviä.

Ensi viikolla on näkyvissä lumisateita, mutta ne ovat maan keskiosien ja pohjoisen yllä.

Etelässä sää lämpenee ensi viikolla.

Ilma on ollut viime päivinä jäätävän kylmää pohjoisessa. Lapissa on voinut olla yli 20 pakkasastetta.

– Kylmää on ollut siellä, missä on ollut selkeää, mutta kireän pakkasen alue kutistuu Lapissa. Keskiviikkona taivas on siellä umpipilvessä pohjoista Lappia myöten, Forecan päivystävä meteorologi Alanko povaa.

Kovat pakkaset ovat ohi keskiviikon aikana Lapistakin. Pakkaset ovat noin -5 astetta.