Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Vakavia A-streptokokki-tapauksia todettu nousevissa määrin – Tässä syy

Vakavien A-streptokokki-infektioiden määrä on Suomessa alkuvuodesta ollut nousussa. Suomessa tilastoidaan tartuntatautirekisteriin ainoastaan vakavat A-streptokokki-infektiot, joita on alkuvuonna ilmoitettu 93 kappaletta.

– Lievemmistä infektioista, esimerkiksi angiinoista tai ihotulehduksista ei ole valtakunnallista rekisteriä olemassa. On se aika vuodesta kun esimerkiksi angiinaa voi päiväkodeissa esiintyä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautilääkäri Anna-Liisa Punto-Luoma.

Nyt ilmoitetut 93 vakavaa tapausta ovat samalla tasolla kuin vuoden 2019 vastaavan ajanjakson tapaukset. Välissä on ollut rauhallisempia vuosia.

Vuonna 2019 vakavia tapauksia oli yhteensä 348 ja seuraavana vuonna 202 tapausta. Vuonna 2021 kirjattiin 193 tapausta ja viime vuonna vakavia tapauksia kirjattiin 231.

Ainakin osin tapausmäärien kasvu liittyy pandemiavuosien jälkeiseen ihmisten välisen kanssakäymisen lisääntymiseen ja ihmisten vastustuskyvyn heikentymiseen.

Vakavat streptokokkitapaukset ovat Suomen lisäksi olleet nousussa useissa Euroopan maissa. Nousu havaittiin jo viime vuoden lopulla.

Vakavia tapauksia iäkkäillä

THL:n tilastojen mukaan eniten vakavia A-streptokokkitapauksia on toistaiseksi ilmoitettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, yhteensä 38.

Tapauksia on ollut eniten 75-vuotiailla tai sitä vanhemmilla, yhteensä 11 kappaletta. Toiseksi eniten Husin alueella tapauksia on 65–69-vuotiailla (5).

Pirkanmaan alueella tapauksia on ollut Helsingin ja Uudenmaan jälkeen eniten, eli 13 kappaletta. Myös Pirkanmaalla vakavat tapaukset keskittyvät iäkkäimpiin kansalaisiin.

– Lapsien vakavat streptokokkitapaukset ovat yksittäisiä tapauksia, Punto-Luoma toteaa.

Kuumeisen nielu- tai ihoinfektion yhteydessä tulee muistaa A-ryhmän streptokokki-infektion mahdollisuus. Lääkäriin on syytä hakeutua, jos oireet ovat voimakkaita.

Riskitekijöiksi lasketaan ikä, sairaudet, jotka alentavat vastustuskykyä ja päihteiden, alkoholin ja suonensisäisten huumeiden, käyttö.

Erityyppisiä infektioita

THL:n mukaan Suomessa todetuissa vakavissa infektioissa yleisin emm-tyyppi on 59, vaikka muissa tyypeissä on todettu alkuvuodesta hieman nousua

Infektiotyypeistä emm1-tyyppi aiheuttaa nopeasti eteneviä vakavia streptokokki-taudinkuvia ja emm-12-tyyppinen infektio on liitetty tulirokkoon.

– Kaikilla tyypeillä yleisin oire on nielu- tai ihotulehdus, Punto-Luoma toteaa.

THL:n Punto-Luoma sanoo, että kaikki erityyppiset streptokokki-infektiot ovat olleet nousussa.

– Meillä ei ole mistään epidemiasta kuitenkaan tietoa, eli sen suhteen on rauhallista.

Alkuvuosi on kyseisille streptokokki-infektioille tyypillistä aikaa Suomessa, mutta niitä esiintyy jonkin verran vuoden ympäri.

– Suomessa nousu vakavissa tapauksissa huomattiin alkuvuodesta, kun taas esimerkiksi Iso-Britanniassa infektio oli nousussa jo loppuvuonna. Iso-Britanniassa huippu on jo ohi, mutta Suomen kohdalla on vaikea ajallisesti hankala tapauksia sijoittaa, kun niitä esiintyy aina jonkin verran, Punto-Luoma toteaa.